Onko tosiaa turvallista ilman henkilökuntaa? Joku sekoaa yöllä ja tunnettua kukaan ei ole täys mies jos morsio mukana ja hässäkkä munasillaan? En vitsaile olen kuullut Sauna yöpymisen jossa rähinä hoidettiin juurikin edellä mainituissa olosuhteissa. Kai Hälyt löytyy? Esittely kyllä hyvä,perusteellinen,tuntuu vain oudolta. Pelottava ehkä.
Toisihan se vuorokauden ympäri paikalla oleva ihmispäivystäjä ainakin tunteen kontrollista ja järjestyksestä. Luulen kuitenkin, että tällaiset miehittämättömät majoitukset yleistyvät tulevaisuudessa runsaastikin, mikä on toisaalta harmi, mutta mahdollistaa tällaistenkin paikkojen olemassaolon. Toivotaan, että järki pysyy kävijöiden päässä 😐
@@teemualajoki918 jep, rapatessa roiskuu. Odotettiin pojan kanssa naisväkeä kaupasta ja päätettiin poiketa sillä aikaa taloja ihmettelemään, joten videon kuvaus oli kohtis spontaani idea ja pääkin ehkä illasta sumea 🙄
Juicessa oli myös vahvasti koomikon vikaa. Laadukasta stand-upia keikkojen lomassa. Jossain vaiheessahan Juicen välispiikit veivät jopa enemmän aikaa kuin itse biisit. Oi jospa oisin saanut olla mukana.
Hello! Is anyone able to tell me how to open the front glass on this clock? Mine works perfectly but the knob to set the time is missing. The person who sold it to me showed me how to open the front to set the time manually and it looked very simple - they did it without tools, as I recall. It looked so simple I felt I didn't need to pay proper attention, it seems. And now I can't remember how to do it!! Thanks in advance for any advice :)
Are you only missing the knob or is the hand setting shaft somehow broken? If only knob is needed, you could buy an assorted set of replacements from some dealer and try one of them to do the setting properly
@@rbmk1000 thanks for the suggestion. I've had my eye out for one that will work for it. I was hoping to set the time manually like the person had showed me before. I had always made sure to keep it wound but it ran out and now needs to be reset.
Aika väsynyttä läppää, surkeaa jopa stand up tasolla. Juice oli tuohon aikaan puolijumala ja mitä vaan sanoi, porukka nauroi ja odotti hänen sanovan taas jotain nokkeluuksia.
Ei näihin läppiin pidäkään suhtautua stand-uppina, vaikka se käsitteenä oli jenkeissä jo noihin aikoihin keksitty. Maestro vain tykkäsi olla äänessä biisien väliläkin ja heitteli juicemaisia juttuja varmaan ilman suurempaa etukäteistä vaivannäköä. Se, että joistain julkisuuden tyypeistä, kuten Juicestakin, tuli ja tulee edelleen jalustalle nostettuja, osittain ansiottaankin palvottuja ja ihailtuja hahmoja kertoo kyllä ihmisen psykologiasta ja käyttäytymisestä, muttei mielestäni ole näiden jalustalle nostettujen oma häpeä.
Munkin mielestä. Olen usein ihmetellyt, miten voi höpötellä noin ja samalla tehdä sekä laulaa vaikkapa Marilynin. Tai pyhän toimituksen. Tai yhden lempparini: Pikkuneiti ja vaari.
Paikka on mökki metsässä ja käynnistä on pitkä, pitkä aika joten se lienee olemassa mutta entistä romahtaneempana. No biisi on FRANKENSTEIN: RESURRECTION ja ripattu levyltä
Biisi on marginaalimatskua joten saattaa olla ettei löydykään kovin helposti, mutta tuossahan se on kokonaispituudessaan joten savetube vaan laulamaan! Äärikamaa from Puola
@yazka78 Niin, mitäköhän toi virallisuus sitten tarkoittaa? Selvää on, että kyseessä on joku huoltismyyntiin tarkoitettu halpiskasetti, jonka ideointiin Juicella itsellään tuskin oli paljoa osaa. Muistan nähneeni muiltakin artisteilta samanlaisilla kansilla varustettuja "Parhaat" kokoelmia, eli joku levy-yhtiön rahastussarja se on kai ollut.
Haysmyllystä tehtiin kanssa jokin parhaat, millä ei ole yhtään mitään tekemistä bändin kanssa, ei edes lupaa ja sanoivat, että älkää helvetissä ostako ja mahdollistako tällaisten paskakokoelmien tekemistä ja bändeillä rahastusta, kun juuri on tulossa vaikka uusi albumi, live tai oma kokoelma tarkkaan harkittuna ekstroineen jne.
@yazka78 Ainakin Wikipedian mukaan kokoelma ei ole virallinen, vaan löytyy diskografiassa otsikon "muut kokoelmat" alta. Korjatkaa toki, mikäli olen väärässä.
Kyllä, kuullostaa tasan siltä, mitä Hausmyllyllekin kävi, vaihtoivat levy-yhtiötä, niin vanha yhtiö julkaisi oman kokoelman mitään lupia kyselemättä ainoastaan rahastus mielessä tyyliin parhaa. Bändin tiedotteessa sanoivat, että toivoisivat, etteivät ihmiset ostaisi sitä, sillä ei ole mitään tekemistä heidän kanssaan, vaan toiset tekevät rahaa ilman mitään lupia vanhalla maineella kuten Juicellakin varmaan.
Muistan kun 1986 sain joululahjaksi kannettavan kasettisoittimen, mukana oli juuri ilmestynyt, tosin epävirallinen, kokoelma Parhaat. Kansikuvana oli tää sama kuva. Siitä alkoi musiikkiharrastukseni. Lepää rauhassa Juhani, suuri suomalainen
Olen koittanut laittaa muutamia ulkoilu videoita tänne, mutta tube runkkaa jtn ihmeen erroria ja videot eivät ole edes suuria.. Mahdollisesti myöhemmin pistän pari videota, jos saan ne vaan tänne.