Sivustolla on oma soittolista Veijo Pihlajamäen säv/san/laulamille kappaleille.
Sekä Mona että minä laulamme aivan harrastelijapohjalta. Koskaan emme ole ottaneet laulutunteja. Minulla nykyistä 2012 alkanutta karaoken kotiharjoittelua edelsi yli 40 vuoden täysin laulamaton kausi. Tuo aika ja tupakan lähes ketjupoltto supistivat äänialan kovin pieneksi, eikä ne ylä-äänet enää taida (2015 täytin 70 v) kunnolla palautuakaan. Tupakanpolton lopetin samana päivänä, kun täytin 60 vuotta.. Nuoteista en ymmärrä muuta kuin, että niitä ei saa repiä eikä hävittää ;).
Nimimerkillä Mona lauloi rakas avopuolisoni Päivi. Hän ei ollut koulun lopettamisen jälkeen laulanut lainkaan ennen nykyistä karaokelaulujen harjoittelua, jonka myös hän aloitti vuoden 2012 alussa. Suureksi surukseni Mona menehtyi 4.7.2020 sairauksiensa murtamana. Kiitos, että vaivauduit tänne sivullemme.