Тёмный
Riikka - Topic
Riikka - Topic
Riikka - Topic
Подписаться
Riikka Timonen eli Riikka on suomalainen laulaja, joka on vaikuttanut aiemmin muun muassa Värttinä- ja Adiemus-yhtyeissä. Hän julkaisi debyyttialbuminsa Käenkukuntayöt 5. maaliskuuta 2008. Riikka on itse sanoittanut levyn kappaleet ja ne on säveltänyt Ville Laaksonen. Soolouransa ohella Riikka laulaa AiA-lauluyhtyeessä. Hänet tunnetaan myös suomenkielisestä pääroolista Disneyn animaatioelokuvassa Lumikki ja seitsemän kääpiötä.
Vuonna 2004 Riikka sijoittui Suomen Euro­viisu­karsinnoissa kolmanneksi kappaleellaan ”Toarie”. Riikka on laulanut Euroviisujen loppukilpailussa kahdesti: vuonna 1996 Oslossa Jasminen taustakuorossa ja vuonna 2004 Istanbulissa Jari Sillanpään taustalla. Riikka oli mukana myös vuoden 2009 Suomen Euroviisukarsinnoissa yhtenä kahdestatoista kutsuartistista ”Meren”-kappaleellaan.
Oman soolotuotantonsa lisäksi Riikka on tehnyt sanoituksia AiA-yhtyeelle, Ahavalle ja Lauluyhtye Lindarille.
Jo on marjat
5 лет назад
Väärin tein
5 лет назад
Susien taajuuksilla
5 лет назад
Sulan sinuun
5 лет назад
Ei kirjettä rintamalta
5 лет назад
Sulje silmät hymysuu
5 лет назад
Heilahdin hulluuden puolelle
5 лет назад
En osannut omasi olla
5 лет назад
Kuunliljaa
5 лет назад
Vilu vierelläsi
5 лет назад
Perillä
5 лет назад
Meren
5 лет назад
Tuulella käyvä
5 лет назад
Murhe on sumusää
5 лет назад
Комментарии