Kanava tarjoaa ilmaisia äänikirjoja ja kuunnelmia, novelleja pääasiassa. Äänikirjat ovat originaaleja, koska olen itse kirjojen kirjoittaja ja lukija.
Kirjojen genre: kauhu, romantiikka, draama, trilleri, toiminta, fiktio
HUOM! Monet minun tekemät äänikirjat sisältävät henkisesti raskasta ja fyysisesti väkivaltaista sisältöä, jonka vuoksi osa kirjoista on K18.
Tämä kanava on kenties sinua varten, jos olet kiinnostunut äänikirjoista ja haluat löytää uutta ilmaista kuunneltavaa, tai jos vaikkapa itsekin harrastat kirjoittamista.
Olen kirjoittamassa jatko-osaa parhaillaan. En uskalla luvata koska se tulee julki, kun niin usein myöhästyn liian tarkoista lupauksista! Mutta se tulee joko tämän vuoden lopussa tai ensi vuoden aikana, sen verran pystyn sanoa.
@@aanikirjaniko onko sulla sähköpostia antaa koska itsellä ois yks tarina idea mielessä jonka keksi kun olin peruskoulussa sellanen etsivä kautta kauhu teemanen tarina
Hyvää pohdintaa. Ei minulla ole selkeää vastausta, sillä en varmaan ajatellut asiaa kirjoittaessani. Ehkä Peter on liian peloissaan aluksi, tai kokee saksien nappaamisen liian riskialttiiksi. Tai sitten hän ei vain keksinyt yrittää napata saksia. Kirjan hahmot voivat olla vain yhtä älykkäitä/ajattelemattomia kuin niiden kirjoittajakin:D
Saattoi mennä koronaohjeistukset pieleen taannoin, koska se oli niin uusi ja tutkimaton ilmiö. Mutta punkkiohjeisiin kyllä uskaltaisin luottaa, kun punkit ovat piinanneet meitä jo vuosikymmeniä ja tietoakin on täten kertynyt runsaammin.
Veikkaan että monessa yliopistossa ympäri Suomen on ainakin suuri riski joutua silmätikuksi ja pahan katseen kohteeksi jos olisi vaikka Perussuomalaisten äänestäjä.
En tiedä wtf is happening. Mut viimeiset 2-3v pelännyt uniani (usein väkivaltaa mua kohtaan), että oon väkisin herännyt, ja toivonut ettei jatku. Joskus jopa jatkuu. Jotenkin huh huh, jopa paniikki joskus. Outoo. En vissiin ole ainut.
Kuulostaapa pelottavalta. Jotain pelkotilanteita tuollaiset unet varmaankin käsittelevät. Tai tuollaiset väkivaltaunet jotenkin yrittävät valmistella ihmistä tilanteeseen, jossa tämä joutuu uhatuksi, jos sellainen tilanne tulisi tosielämässä.
Kiitokset sinulle kuuntelusta ja pahoittelut puistatuksesta. Jospa tuolle kuvan otukselle ajattelee lattialla liukastelevat villasukat jalkaan, ehkä siitä tulee pelottavan sijaan hellyttävä!
Kiitokset kuuntelusta! Ja kyllä, ghostaukselle tai kummalliselle käytökselle deittimaailmassa saattaa olla mikä tahansa syy, mitä ei edes osaa kuvitellakaan. Harvoin kyse on puhtaasta töykeydestä, niin ainakin haluaisin uskoa.
Tässä jutussa tulee juurikin selväks tämä,kuinka ihminen halutaan väkisinkin ymmärtää väärin.Vaikka totuus onkin toinen.Kysyvä ja asioista selvää ottava ei tieltä eksy.Tämä on oma mielipide🤔.Kiitos tarinasta👍.
On oikeastaan huojentavaa kuulla, että olet eri mieltä! Ehkä tosielämässä cancel-kulttuuri ja sellaiset puheet, mitä tarinassa Raunosta puhutaan, tapahtuu todellisuudessa internetissä kuin suoraan kasvotusten.