Тёмный
Nuoret vihaiset miehet - Topic
Nuoret vihaiset miehet - Topic
Nuoret vihaiset miehet - Topic
Подписаться
Nuoret Vihaiset Miehet on vuonna 1989 perustettu porilainen rock-yhtye. Nuoret Vihaiset Miehet julkaisi ensimmäisen levynsä Ananasta ja rauhaa omakustanteena, toisen, minicd:nsä Prrrkele!?! yhtye levytti porilaiselle Betelgeuze-recordsille, seuraavan pitkäsoittonsa Maailmanloppua odotellessa yhtye julkaisi jälleen omakustanteena. Maanantai klo 4.45 -minicd:n julkaisusta vastasi taasen helsinkiläinen Saturnus Records. Vuosina 2003-2012 yhtye julkaisi levyjään porilaisen musiikkiyhdistyksen, Karhurock ry:n kautta. Vuodesta 2013 saakka yhtyeen levyt on julkaissut ulvilalainen Valerian Music joka julkaisi vuonna 2015 yhtyeen koko tuotannon uudelleenmasteroituina versioina digitaalisessa muodossa.
Yhtyeen merkittävin kokoonpanomuutos oli alkuperäisen laulusolistin Make Vettenrannan lähtö yhtyeestä vuonna 2004. Yhtye palasi kuitenkin vuonna 2012 lähes alkuperäiseen, vuoden 1989 kokoonpanoonsa ja nykyinen kokoonpano koostuukin rumpalia lukuun ottamatta yhtyeen alkuperäisjäsenistä.
Nuoret Vihaiset Miehet ovat tehneet jääkiekkojoukkue Porin Ässien kannatuslaulun "Patasydän". Levytetyssä versiossa on mukana Yö-yhtyeen laulusolisti Olli Lindholm.
Tänään ollaan kuninkaita
2 года назад
Elämä ei odota
2 года назад
Yksin
2 года назад
Carpe diem
2 года назад
Mies ei itke
2 года назад
#Hihatpalaa
2 года назад
Aikapommi
2 года назад
1989 (Painukaa...)
2 года назад
Nosta nyrkki ilmaan
2 года назад
Kahdestaan
2 года назад
Mies ei itke
2 года назад
Elämä ei odota
3 года назад
Carpe diem
3 года назад
Patasydän (Remastered 2013)
4 года назад
Комментарии