Heinäkuussa 2022 hankin ensimmäisen sähköautoni Peugeot e-208:n, jolla tällä hetkellä ajelen (12.7.2024). Kanavalla julkaisen sisältöä sähköautoista sekä sähköauton latauksesta ja kulutuksesta eri tilanteissa. Kaikki videoilla esitetyt mielipiteet ovat omiani. En omista minkään videoilla näkyvän ja puheena olevan yrityksen osakkeita. Kaikki mahdolliset kaupalliset yhteistyökuviot mainitaan jokaisella videolla erikseen.
Mieti mitä kommentoit. Rakentava keskustelu videon aiheesta on suositeltavaa, mutta epäasiallinen kommentointi tällä kanavalla on kielletty. Mikäli sinulla ei ole kommentoitavaa videon aiheeseen liittyen, älä kommentoi mitään. Epäasiallista, solvaavaa, vähättelevää, aliarvioivaa, ilkeää tai pahansuopaa kommentointia ei sallita tällä kanavalla missään muodossa. Tällaisen kommentin jättänyt käyttäjä bannataan kanavalta välittömästi.
Joo, tossa siis ideana se, jos haluaa optimoida parhaimmat tehot mitä auto pystyy ottamaan vastaan. Jokaisessa sähköautossa on tietynlainen ns. latauskäyrä, joka vaihtelee. Esim. tässä minun Peugeot e-208:ssa latauskäyrä menee siten, että parhaimmat tehot saavutetaan, kun ladataan 0-10 %:sta tuonne noin 35 % tasolle. Sen jälkeen latausteho laskee muistaakseni 2-3 kertaa portaittain. Käytännössä siis pikalaturilla istuskelua tulee ajallisesti vähemmän mitä suuremmalla teholla autoa pääsee lataamaan. esim. tällä minun autolla, jos ajelee pitkää matkaa niin kannattaa ladata noin 85 % asti vaikka lataustehot ei olekaan optimaalisia noilla prosenteilla. Käytännössä kuitenkin usein on järkevämpää ladata tuonne 85 % asti (tai mitä ikinä virtaa tarvitaankaan seuraavaan pisteeseen) kuin latailla aina 5-35 % väliä ja pysähdellä puolen tunnin välein latailemassa. Tai no ehkä se voisi olla nopeampaa joissain tilanteissa, mutta en minä ainakaan jaksa koko ajan pysähdellä latailemaan autoa. 85 % jälkeen tässä minun autossa latausteho romahtaa eli käytännössä ei ole mitään järkeä jäädä lataamaan viimeistä 15 % koska siinä kestäisi jopa 45 min! esim. tällaisella vastaavalla teholla, kun kyseiseltä Nokian Rechargelta irtosi, lataus tuonne 5-85 % kestäisi noin 30 min, niin tuo viimeinen 15 % eli 45 min on täysin järjetöntä ladata pikalaturilla tällä autolla. Asia on tietty aivan eri, jos auto on latauksessa vaikka omalla parkkipaikalla tai työpaikalla tai mikäli asuinpaikan lähellä on jokin asiointilatauspiste (AC). Se on melkein se ja sama mitä tehoa ja miten hitaasti sieltä tulee ja millä akun varaustasolla menee latailemaan, kun auto seisoo kuitenkin parkissa käyttämättömänä ja samanaikaisesti se latautuu pikkuhiljalleen täyteen varsinkin, jos autolla ei ajeta (esim. yöllä). Mutta reissun päällä nuo pikalatauksen / auton latauskäyräasiat tulee jokaiselle sähköautoilijalle jossain vaiheessa ainakin jossain määrin tutuiksi. Esim. juuri se, että autolla ei kannata mennä suoraan kylmänä kotipihasta talvipakkasella pikalaturille, koska sieltä ei saa mitään tehoja, kun akku on jäässä. Vaan vaatii ensin ajoa alle, jotta saa hyvät tehot pakkasella pikalaturilta. Näitä oppii sitten ajan kanssa, kun autoon tutustuu. Mielestäni kannattaa kuitenkin etukäteen tutkia miten mikäkin automalli käyttäytyy kullakin kelillä jne. mikäli sähköautoon siirtymistä on harkitsemassa.
ABC Tiiriö, yritin eilen latailla mun Volkkaria varmaan 4 eri tolpalla mutta onnistunut. Menin sitten lataamaan lähelle Ionity laturille ja toimi hienosti. Hieman myöhemmin latasin ABC Hämeenkyrössä ja toimi moitteetta. Aika outoa... Jannella varmaan kokemusta tuosta Tiiriöstä?
No, Tiiriön ABC-lataus toimi yleensä luotettavasti. Pari poikkeusta tietty vahvistaa säännön. Siellä oli pariin otteeseen parilla pöntöllä joku sekoilu käynnissä ja parina peräkkäisenä päivänä koko ABC-lataus sovelluksella ei päässyt lataamaan Tiiriössä eikä Hyvinkäällä, ne oli ilmeisesti kokonaan poissa verkosta. Minun kokemus perustuu viime vuoden loppupuolelle. Latasin Tiiriössä 5 kertaa viikossa 2 kk:n ajan loppusyksystä 2023 vuoden vaihteeseen saakka. Siellä taisi olla silloin 6 latauspaikkaa. Käyttöaste vaihteli jonkin verran riippuen viikonpäivästä sekä tietenkin vuorokauden ajasta. Minulla yleensä latausajat olivat arkisin ja viikonloppuisin noin klo 7-9 välillä riippuen työvuorosta Tampereella. Latasin siis menomatkalla Espoosta Tampereelle aina Tiiriön ABC-latauksessa noin 15 min. Noihin kellonaikoihin latauspaikka toimi yleensä moitteetta. Harvemmin oli kaikki latauspaikat täynnä, mutta joskus oli vain yksi latauspaikka vapaana kun menin latailemaan. Joskus taas koko latauskenttä oli tyhjä, kuten lauantai ja sunnuntai aamuisin. Takaisinpäin Tampereelta Espooseen ajellessa illalla Tiiriön ABC (6 latauspaikkaa) oli aika usein täynnä ja Hyvinkään ABC (4 latauspaikkaa) myös, joten ne opin skippaamaan aina. Loppujen lopuksi latasin paluumatkalla aika usein Riihimäen K-Citymarketilla K-Latauksen 200 kW Siemenseillä ja jos ne ei toimineet, niin sitten Riihimäen Rechargella Mäkkärin pihassa. Hyvinkään ABC oli jo tuolloin iso ongelma, koska latauspaikkoja oli vain 4 kpl, jotka olivat siis melkein aina täynnä varsinkin iltaisin. Tiiriön ABC:lla lataamiseen kannattaa varata aikaa, koska lataustehot jäävät (tai ainakin jäivät 2023 vuoden loppupuolella) melko alkaisiksi johtuen siitä, koska laturit olivat ainakin tuolloin tosi usein melkein kaikki miehitettyinä, joten tehoa per auto jäi aika vähän. No ei nyt kuitenkaan mitään 30 kW tehoja sentään ikinä tullut siellä. Jos oikein muistan, niin latailin 20-50% saakka. Normaalisti tehot olivat luokkaa 50-70 kW välillä. Auton teoreettinen maksimiteho on siis 100 kW, käytännössä 90 kW tulee/voi tulla yleensä 34 % asti, joskus näköjään isommillekin prosenteille asti kuten tällä videolla nähtiin. Eli vähän jäi tuossa Tiiriön ABC-latauksen alkuvaiheessa tehoa uupumaan johtuen jaetusta lataustehosta.
Osta vähän käytetty hybridi niin ei ole stressiä lataamisesta, ja niiden arvonalenema on pienempi kuin sähköautossa. Mulla ois esimerkiksi myydä Mazda 2 hybrid johon on asennettu äänieristys ammattilaisen toimesta. Keskikulutus on noin 4 l sataselle. Kun muutin Joensuusta Tampereelle niin olen todennut ettei autolle ole itsellä täällä tarvetta.
. Ihan vinkkinä... Jos euroja pohtii, AINA on huono hetki vaihtaa autoa. Ja mitä tiheämmin vaihtaa uuteen autoon, sitä enemmän häviää. Uudessa autossa lähtee 15...20 % ekana vuonna, sitten arvonalenema toki hidastuu. Jos vaihtaa parivuotiaan auton aina uuteen, joka krt. häviää. Joka esittää jotakin muuta, ei osaa käyttää exceliä eikä tunne historiaa. Tosin parivuotisissa sähköautoissa kävi pari vuotta sitten em. vastainen markkinahäiriö mutta sekin on jo korjautunut, jopa aika rajusti. *). Pitää muistaa, markkinat ovat aina oikeassa. Ennemmin tai myöhemmin. Eikä ilmaisia lounaita ole = parivuotias (2) käytetty auto ei voi olla arvokkaampi kuin uusi ! Kts. em. häiriö *). Kun puhutaan autoilun kustannuksista, pitää ajaa tosi paljon että pääomakulujen painoarvo poistuu. Keskihintaisenkin auton pääoma-alenema parissa (2) vuodessa kumoaa kaikki muut kustannukset. Ja pari- tai nelivuotias auto on ominaisuuksiltaan uudenveroinen. Ainakin kun pitäytyy laatumerkeissä 😊. Mutta jos itseisarvo onkin välttää katsastusasemia, se onkin sitten muu kuin kannattavuusasia. .
@@Stuttgart_E Joo no en nyt mitään autoa ala pitämään yli takuuajan. Uutta tilalle, kun takuu alkaa loppumaan. Pointtina mulla se, että ostanko uuden R5:n vai sittenkin jonkin muun tuoreen/tulevan kompaktin sähköauton seuraavaksi.
. Entä jos panostaisi laatuun niin ei tarvitsisi nojata takuuseen ? Mutta lienee totta että esim. by Frence ja China -tuotteissa pitänee nojata takuun voimassaoloon 😅 .
. Kysymys ei olekaan siitä että tulisi löytää 100 % viaton auto; sellaista ei ole VIELÄ KOSKAAN valmistettu. Mutta kun kyse olikin "kannattaako vaihtaa parivuotias (2) auto pois", silloin pientä laittamista ei pidä pelätä. Muutaman satasen mahdollinen (?) kustannus vrt. vaihdon (100 % varma) väliraha kahden (2) vuoden ovat siis vastakkain. Pääomakustannus vrt. käyttökustanukset. Noita pitää verrata. Ei <250 tkm autoista hajoa moottoreita, vaihdelaatikoita yms. Varsinkin kun, edelleen, huomioi sen laadun. Vielä takuuajasta... Takuu ja sen päättyminen ei ole mikään kiveen hakattu pvm tai km. Autolla ja tekniikalla on oletettu käyttöikä ja SEN AUTON TULEE KESTÄÄ. Takuu on ainoastaan ylimääräinen turva sen päälle. Ei ole niin että esim. 10 tkm/v ja kahden (2) vuoden jälkeen (20 tkm) olisit lainsuojaton. Valmistajan vastuu säilyy. .
Jos pitää ottaa jotain 8% lainaa niin silloin on huono hetki vaihtaa, jos raha on olemassa eikä lainaa tarvita, voi löytyä hyväkin tarjous jos jollain liikkeellä on kova tarve päästä seisovista autoista eroon.
@@petertraveller6421 En mitään tuollaisia korkoja ala maksamaan kenellekään. Jos joku järkevä rahoitustarjous ja tinkivaraa autosta, niin sitten ok. Toisaalta en nyt haluaisi noin paljoa omaa rahaa laittaa autoon kiinni. Sitten tietty, jos oikein hyvä käteisalennus. Haluan ehdottomasti täysin tuoreen mallin, jota pidän taas sen noin 3 vuotta. Täysin tuoreita malleja ei varmaan varastoautoina paljoa ole? Tai no voihan niitä ollakin, jos on tilattu ennakkoon sillä ajatuksella, että saadaan varmasti kaupaksi, mutta jääkin käsiin. Ainakin jokin aika sitten, kun katselin Renaultin sivuilta, niin maahantuoja oli tilannut reilusti Scenic E-Techejä, jotka nyt heillä varastossa vailla ostajaa. No ne on mulle liian kalliita autoja kuitenkin. 35 ke kalliimpaa en osta.
Jos on nykyiseen tyytyväinen , mitä sitä suotta vaihtaa. Varsinkin jos on suunnitelmissa saman kokoluokan pirssi. Jos on autokuume , se menee kyllä ohi.
Kyllähän varmasti tuo pösö olisi vielä ihan järkevää pitää, huomioiden juuri tuo sähköautojen markkina-tilanne nyt tällä hetkellä ja jos tuo R5 on vasta ennakkotilauksessa, eli olisi vielä helppo perua se auto! Toisaalta auto kun auto vanhenee iän myötä ja täten viat alkavat myös yleistyä ainakin suurimmissa osissa autoista. Takuukin loppuu sitten vuoden päästä ja ilmeisesti mitä olen käsittänyt, niin alkuperäis tarkoituksesi oli pitää autoa takuu-ajan loppuun saakka, joka esim tuossa R5 kuviossa toteutuisi. Suosittelisin, että kannattaa laittaa auto vaihtoon ensi vuonna riippumatta siitä otatko sen R5:n vai et
@@mattiloytty2644 Hyvä pointti! Joo kyllä oli ja on edelleen tarkoitus vaihtaa autoa, sitten kun takuu on loppumassa. Ajattelin vain vielä tuota R5:sta, että kannattaako se. Tilaustahan ei ole vielä tehty. On vain nimi ennakkotilauslistassa. Jälleenmyyjien pitäisi soitella ennakkotilanneille jossain vaiheessa ilmeisesti syksyllä, että laitetaanko tilaus sisään vai ei. Ensimmäiset R5:t on tulossa Suomeen 2025, tarkempi ajankohta avoin. Suomihinnasta ei vieläkään tietoa. Riippuu tietenkin, jos 52 kWh on lähempänä 30 ke kuin 35 ke, niin sitten kannattaa. Mutta jos on yli 35 ke, niin sitten pitää ehkä miettiä jotain muuta. Onhan ainakin esim. Kialta tulossa joku pieni sähköauto, mutta tarkemmin en tiedä siitä. Ja milloin se olisi sitten saatavilla sitäkään ei tiedä ja mihin hintaan. ID.2 tulee vasta 2026, sitä siirrettiin. Pienestä Teslasta taas ei tietenkään kenelläkään mitään tietoa tuleeko sellaista edes.
@@jannetestaileekia ev3 ennakko myynti on alkanut hinnat saa kertoa puhelimessa mutta materiaaleja ei saa jakaa. Pienemmän akun mallin myynti ei ala tänä vuonna, toimituksiin lupaillaan marras/joulukuuta...
@@jkajolin Toki. Ehkä sähköautomarkkinassa nyt hieman isompia muutoksia seuraavan kahden vuoden aikana kun tulossa useampia pieniä sähköautoja edullisempaan hintaan kuin tällä hetkellä. Joo saisihan e-C3:n jo nyt 26 ke, mutta siihen itse en aio vaihtaa koska nykyinen auto on kaikin puolin parempi omaan käyttööni. 30-35 ke hintaluokka on itselleni sellainen, jonka pystyn perustelemaan, jos autossa on ominaisuuksia, joita itse arvostan verrattuna nykyiseen. Myös uuden auton vaihtosykli on minulla aiemmin ollut siellä 3 v paikkeilla, niin tässä toteutuisi tuokin jos/kun uusia sähköautomalleja on saatavilla 2025 vuoden aikana tuossa hintapisteessä.
@@jannetestaileejuu jos haluaa odotella niitä maagisia 25K autoja ja nykyinen riittää niin varmaan järkevintä niin. Valitettavasti lähes jokainen on siirtänyt aikatauluaan eteenpäin
@@jkajolin Ei mitään 25 ke sähköautoja ole tulossa varmaankaan vielä pitkään aikaan. Jotain karsittuja karvalakkimalleja joskus myöhemmin ehkä. Toisaalta e-C3 on nyt 26 ke, mutta onhan se todella karsittu. MG4:n hintakin nousi reilusti taitaa olla 33 ke nykyään.
@@jannetestailee Ei se MG 4 edelleenkään ole kallis niillä 7 vuoden takuilla ja ilmaisilla huolloilla ja kun katsoo varustetasoa siinä niin enemmän on kuin sinun autossa. Isompikin auto se on kuin sinun. 😁
@@nepheg1 Joo, olen lyhyesti koeajanutkin MG4:sta. Hyvä auto se on kyllä jopa yllättävän hyvä! Se aiempi 27-28 ke oli kyllä uskomattoman edullinen hinta siitä autosta. Juu, eihän se MG4:n uusi 33 ke hinta vielä toki mikään kallis ole sekään, mutta siinä hintaluokassa ehkä kohta myös R5(?). Ainakin itse toivoisin, että isompiakkuisen R5:n hinta jäisi niille nurkille Suomessa. Katsellaan. Ärsyttävää, kun Renaultilta ei voida kertoa hintoja edes ennakkotilaajille.
On huono hetki. Oliko sulla jatkotakuu autossa, eli 5v? Tuo on erinomainen kaupunkiauto ja satunnaiseen pidempään matkantekoon. Pienessä autossa on mahdoton tehdä aerodynaamisesti optimaalista perän muotoilua joten matka-ajossa siitä rankaistaan muttei lopulta pahasti. Tätä seikkaa liian harvat ymmärtävät ja luulevat että ajolinjassa heikkouksia tms. Renkailla voit toki parantaa vielä rangea hitaammassa ajossa, eli maksimissaan noin 80 km/h.
Ei valitettavasti ole jatkotakuuta. Vähän tuossa R5:ssa on alkanut hiertämään se, että juuri mikään ei muuttuisi paremmaksi kuin nykyisessä e-208:ssa, mutta joutuisi taas laittamaan ison määrän euroja riviin. Oikeastaan ainoastaan akun esilämmitys olisi sellainen ominaisuus, joka olisi isompi parannus. Sitäkin tosin mietin, että minun ajoprofiililla tuolla ei ole juuri mitään merkitystä, kun nykyään käyn todella harvoin pitkillä reissuilla ja kaupunkipyörittelyssä akun esilämmityksestä ei ole mitään hyötyä.
Itse tykkään todella paljon Scenic E-Techin ulkonäöstä, huomattavasti enemmän kuin Model y:n. Tosin on Model y:kin ihan kivan näköinen santanderin valkoisena🙂 Myös sisusta, (mukavuus)? ja ergonomia on mielestäni huomattavasti paremmalla tasolla Scenic E-Techissä! Esim se, että kaikki toiminnot eivät ole yhdellä isolla näytöllä, vaan on fyysiset napit mahdollisimman monelle toiminnolle on vaan tosi hyvä juttu (mielestäni). Puhumattakaan vilkuista ja pyyhkijöistä mutta nehän vielä onneksi on Model y:ssä perinteiset - toivottavasti tulevat olemaankin! Sisustasta ja niiden materiaaleista sen verran, että Scenic E-Techissä tämä puoli vaikuttaa olevan kyllä tosi hyvin kunnossa, enkä väitä mitenkään, että erityisesti Ranskalaiset valmistajat olisivat tässä asiassa muita parempia. Kyllä tosiaan monet muutkin autovalmistajat tekevät sisustaltaan tosi hienoja autoja. Mutta jos vertaa Model y:n pelkistettyyn sisustaan Scenic E-Techiä, niin on siinä ainakin minusta aika suuri ero Sceic E-Techin eduksi. Tämä on tietenkin vain minun mielipide!
Kyllä, ihan näyttäviä autoja ranskalaiset tehneet kautta historian. Model Y on aika hauskannäköinen mielestäni, poikkeaa massasta. Itse odotan ensinnäkin sitä miten erilaiset alustat autoissa on. Y tuntui mielestäni aika kovalta kevät-talvella. Toisaalta myös E-3008:n alusta tuntui aika jämäkältä vaikka ei niin kovalta kuin Y:ssä. Uskoisin, että Renaultissa on pehmeämpi alusta kuin Y:ssä. Ohjaustuntumasta ei olekaan oikein mitään ennakkokäsitystä. Sisätilojen materiaalit jää myös nähtäväksi. Y:ssä oli ainakin nastarenkailla vähän harmillisen suuri rengasmelun määrä katsotaan mikä on tilanne kesärenkailla. Veikkaan, että Renault on hiljaisempi. Tilat autojen takapenkillä myös kiinnostaa.
@@jannetestaileeUskoisin, että Model y:ssä sattaa olla isommat tilat takana ainakin pääntilan osalta - tai sitten ei! Käsittääkseni Model y on korkeampi auto kuin Scenic E-Tech.
@@mattiloytty2644 Kyllä! Itsekin odotan mielenkiinnolla. Mielestäni järkevin Tesla tällä hetkellä, nyt kun Model 3:n hinta nousi. Y:ssä on myös normaalit vilkkuviiksi ja pyyhkijöiden viiksi, jotka on todella hyvä juttu!
Nyt kun ei enää töihin kulje eläkkeellä niin hävitin sähkövehkeen pois, niin pienet ajot alle 10 tkm vuodessa kun reilu puoli vuotta vaan Suomessa, mutta jos olisi ajotarvetta niin minun tapauksessa todellakin lataisin vain kotona kun isosta aurinkovoimalasta tulee yleensä 30-50 kWh myyntiin aurinkoisena päivänä eikä siitä tuotannosta enää edes juuri makseta tuulisena päivänä joudut maksaamaan hieman tuotannosta niin tietysti ne auton tankkiin olisi hyvä laittaa, voisi olla vaikka kolme sähköautoa niin ajaisi aina sillä missä akussa virtaa on.... mutta eipä tuo kannata näillä ajoilla investoida!
Joo, eipä siinä uudessa 40-50 ke sähköautossa tietenkään rahallisesti järkeä pienillä kilometreillä vaikka sähkö olisi ilmaista. Mutta toinen kysymys onkin se, jos sähköautoilu on vain harrastus. Harrastuksethan taitaa yleensä jotain maksaa ei tietenkään kaikki, mutta jotkut harrastukset kyllä. Eipä tuo arvonalenema ainakaan minulle mikään ongelma ole. Alunperinkin kun valitsin sellaisen sähköauton, johon rahat riittävät riippumatta siitä miten paljon arvonalenema on. Ihan kivoja kokemuksia tullut sähköautoilun aikana tai no ei aina niin kivoja, mutta kokemuksiahan ne huonotkin ovat.
@@jannetestailee Totta, harrastukset maksaa aina, toiset vähemmän toiset enemmän ja kyllä sähköauto mukavuudessa hakkaa perinteiset tosin ei ehkä autourheilussa vielä vähään aikaan. Omat autot on nykyisin museoautoja niissä oikein valittuna arvo ei enää laske lainkaan ja omistuksen aikana voi autosta nauttia!
Kolmisen vuotta mennyt Teslalla ilman kotilatausta. Julkisia latureita riittää kodin lähellä, mutta helppouden vuoksi kotilataus olisi kiva. Riittäisi 16A yhdellä vaiheella vallan mainiosti.
Joo, sekin on muuten mielenkiintoinen seikka, jos kilometrejä tulee vähän niin julkinen lataus on jopa halvempaa kuin kotilataus. Kun tietenkin kotilatausta varten tarvii jonkinäköisen pömpelin kotiin eikä nekään ilmaisia ole. Ainakin Espoossa asuessani taloyhtiöllä oli sellainen linjaus, että jos olisi halunnut kotilatauksen, niin olisi pitänyt asennuttaa itse omalla kustannuksella hidaslatausrasia, joka olisi pitänyt poismuuttaessa poistaa ja asennuttaa takaisin siihen kuntoon, kuin se alun perin oli. Kysyin minkähintainen se hidaslatausrasia+kWh mittari oli: 800 euroa. Mietin, että ei voi olla todellista, en varmasti maksa tuollaisia summia jostain 8A tehoisesta naurettavasta latauksesta! Kirsikkana kakun päällä oli vielä latauksen hinta, josta ei voinut kuulemma sanoa, kun se vaihtelee taloyhtiön sähkösopparin mukaan. Öö! Eli olisin maksanut 800 euroa siitä, että olisin saanut ladata 8A teholla, josta en olisi edes tiennyt paljonko se maksaa. Ja sitten olisi pitänyt vielä poistaa tuo asennus ja sit mulla olisi ollut hieno 8A latausrasia muistona tuosta. Kiitos ei! Tässä oli vielä sekin, että olin juuri muuttamassa pois Espoosta, kun tuo olisi ollut mahdollista, niin eipä senkään takia kannattanut vaivautua. Jos jossain vaiheessa kotilatausta pystyn taas miettimään, niin asunnon on oltava sellainen, jossa latauksessa onnistuu oman pörssisähkösopimuksen käyttäminen.
@@jannetestailee totta, tuota alkuinvestointia en edes ajatellut. 800 eurolla saa jo juissia jonnin verran... Omassa kiinteistössä asuessa parilla satkulla saa 16A-kolmevaihelaturin CE-hyväksynnällä käytettäväksi punaiseen plugiin. Toki se on älytön, mutta edullinen ratkaisu.
Oho, toimiipa huonosti sinulla tuo sovellus😮 minulla ei ole bluetuutilla mitään ongelmia sen kanssa. Etäkäyttö on se joka ei usein toimi. Kyseessä 508 hybridi 2022
@@kimmoahola4528 Näin se menee. Ehkä kyse on epätietoisuudesta tai uskalluksen puutteesta. Ja tottakai kaikkien osakkaiden yhtäläistä etua siinä ajatellaan niinkuin oikein onkin As Oy lain mukaan. Mutta täytyy sanoa, että aika nihkeää oli aiemman taloyhtiön kanta tuohon latausasiaan. Taloyhtiössä oli muistaakseni yhteensä 4 sähköautoilijaa. Tein hallitukselle sellaisen ehdotuksen, että taloyhtiö olisi muuttanut vaikka 2 tai 4 rasiaa hidaslataukseen soveltuvaksi. Ja olisi pyytänyt näistä autopaikoista korkeampaa vuokraa sekä asettanut jonkin hinnan lataukselle sanotaan vaikka nyt 15 snt/kWh. Varmasti olisi riittänyt lataajia ja tuo olisi ollut investointi tulevaisuuteen. Noi paikat olisivat maksaneet itsensä takaisin melko nopeasti ja sen jälkeen kaikki olisi ollut tuloa taloyhtiölle. Mutta hallitus ei lähtenyt edes viemään tuota ideaa yhtiökokoukselle vaan jätti asian pöydälle. Aivan turhaa siis oli tuokin selvittely. Enpä jaksanut enää jatkaa asiassa. Taloyhtiössä oltiin tehty jo aiemmin selvitys, että osaan sähkötolppapaikoista olisi pystynyt asennuttamaan sähköauton latausrasiat eli senhetkinen sähköinfra olisi kestänyt sen ihan hyvin.
Kohta neljä vuotta olen ajellut ilman kotilatausta volkkarin id -malleilla. (3,4,5 ja 5 GTX) Nyt tähän aikaan vuodesta ei paljoa tarvitse latailla, ja yleensä hyvin riittää pidempi kauppareissu Prismassa kerran viikossa. Nollakelit vielä helppoja mun ajoille mutta paukkupakkasilla lyhyessä pätkäajossa range romahtaa ja silloin voi olla haastavaa. Ikinä en ole käyttänyt AC-latureita ja en ole huomannut että range olisi jotenkin erityisesti alentunut. Eiköhän kaikissa sähköautoissa ekana vuonna akusta lähtene jotain 5% kapasiteesistä.
No niin, 4 vuotta! Millainen latausinfra oli 2020? Kyllä varmaan lähtee akusta kapasiteettia, en tosin tiedä tarkemmin. AC-latauksia olen itse käyttänyt ihan senkin vuoksi, kun en viitsi maksaa turhasta pikalatauksista, jos sellaista en tarvitse. Vaikka eihän tuo iso kustannus ole pienillä kilometreillä, mutta kustannus kuitenkin.
@@jannetestailee. Nykyään paljon helpompaa kun latureita on enemmän ja autokin kuluttua pikkupakkasilla jne vähemmän. Aluksi piti oikein käydä erikseen lataamassa K-latuksessa mutta se oli mulla pitkään käytännössä ilmaista kun oli tullut kaupan päälle ja hyvityksenä ilmaista latausta. Lähin AC-laturi kodistani on noin kilometrin päässä. Olen joskus ajatellut hyödyntää sitä mutta en ole jaksanut. Ajan noin tonnin kuukaudessa. Asun rivitalossa, mutta sähköauto oli aikanaan ihan pakko saada ja eivät ne naapurit minun puolestani sitä päätä voinko hankkia sähköauton vastustamalla lataus-mahdollisuutta...
@@artoahonen8695 Joo tonni kuukaudessa menee ihan heittämällä julkisilla latauspisteillä. Jos tulisi tuplat pitäisi ehkä jo vähän miettiä mitä tekisi tai no sulla on range kuitenkin ihan hyvä, niin ei sitä ehkä sittenkään tarvisi liiemmin säätää, paitsi kovilla pakkasilla. Omalla e-208:lla tuo talvi on osoittautunut aika haasteelliseksi rastiksi rangen kannalta. Eihän se Tampereen sisällä mitään haittaa vaikka autolla pääseekin vain ehkä noin 100 km kaupunkiajoa 20 asteen pakkasilla. Mutta jos autolla pitää ajaa pitkää matkaa talvella niin ei kiitos. Tämä tuli koettua parin kuukauden ajalta viime syksynä/alkutalvena. Motarinopeudet (120 km/h kesällä ja 100 km/h talvella) syö todella ahnaasti akkua tässä autossa (v.2022). Facelift E-208 on aivan eri eläin. Jotain merkillistä siinä on tehty: uusi sähkömoottori on niin energiatehokas, että kulutus on todella reilusti pienempi kuin tässä minun autossa em. nopeuksilla.
Mahtais olla tolla ajoprofiililla ihan perus bensa-auto sama kustannus ja huomattavasti helpompi, jos on edes lämmitystolppa jolloin saa sisätilat sulaksi.
Tottakai olisi ja arvonalenemakin paljon pienempi, kun olisi halvempi autokin (samankokoinen esim. Yaris Hybrid). Mutta en hankkinutkaan tätä sähköautoa sen vuoksi, että se olisi jotenkin halvempi vaan siksi koska halusin kokea millaista on sähköautoilu pidemmässä juoksussa ja millaisia tilanteita sähköautoilussa tulee eteen. Tämä on minun harrastus, monenlaisia juttuja tapahtunut. Esim. latureilla on joskus ihan mukavia keskusteluja vaikkakin lyhyitä, mutta kuitenkin :)
Vaatii aika harrastus henkee tuo illasta/yöstä lataaminen... Mun kokemuksien mukaan ilman kotilatausta en lähtis batteri autoilla leikkiin. Myös tuo edullisuus kärsii ei näissä alle 25sentin hinnoissa mutta kun tuolla on paikkoja jokka pyytää yli 50senttii kilowatilta....
Joo lienee kaikilla sähköautoilla sama talvella vaikka olisikin akun esilämmitys, jos ajoprofiili on sellainen kuin minulla: 5 km töihin ja 5 km takaisin kotiin. Eipä siinä ole mitään merkitystä onko akun esilämmitystä vai ei. Kun eikös esim. LFP akullisessa Model 3:ssa ole juuri se, että ei mitään merkitystä vaikka laittaa akun esilämmityksen päälle, kun lähtee vaikka sanotaan nyt vaikka 10 asteen pakkasella töihin 15 min aikaisemmin sillä ajatuksella, että menee lataamaan pikalaturille ennen töihin menoa? Kun eihän se esilämmitys ehdi mitään tekemään noin lyhyellä matkalla ja tehot laturilla aivan surkeat? Noista pikalatureista ei ole siis juuri mitään hyötyä talvella, kun ajelee pelkästään 5 km työmatkaa. AC-latauksella menen ja sillä pärjäilen. Tottakai, jos ajelee pidempää matkaa niin se on eri juttu, mutta ei tuo akun esilämmitys mikään pakollinen ole ainakaan minulle. Talvella tietenkin korpeaa, kun pitää suunnitella pidemmät reissut siten, että ensimmäinen pikalataus tunnin päästä, niin saa ok tehot. Mutta noita pidempiä reissujakin minulla tulee nykyään harvoin. Mutta tämä on kuitenkin perussettiä halvemman pään sähköautoissa, että ei ole akuston esilämmitystä. Eipä näytä esim. MG5:ssakaan kovin häävisti toimivan tuo akun esilämmitys talvella vaikka autossa sellainen todistetusti onkin.
@@mattiloytty2644 Kuukausi sitten maahantuojan edustaja kertoi, että E-3008:n saa esilämmityksen päälle sekä navigoinnin kautta, että napista painamalla. Tämä uudistus tulee OTA:n arviolta vuoden 2025 alkupuoliskolla. Syksyn 2024 aikana E-3008:n tulee ensin sellainen päivitys, että kun auto on kotilatauksessa piuhassa niin se pitää akun lämpötilan +15 asteessa ja tätä lämpötilaa ylläpidetään ajon aikana. Tällä pitäisi saavuttaa optimilatausteho.
@@user-xv7bf1rf7q Joo, ei ole nyt tulossa mitään autoa tämän tilalle. Tulee niin vähän kilometrejä, että ei ole mitään järkeä. Tänä vuonna tullut 3 tkm mittariin. R5 on tosiaan vielä ennakkotilauksessa, mutta ei siitäkään siis vielä tilauspapereita ole tehty. Jälleenmyyjä ottaa yhteyttä sitten, kun näitä saa tilattua ja kyselee onko kiinnostusta laittaa tilaukseen. Suomen hinnoista eikä varustetasoista ole mitään tietoa. Kyselin maahantuojalta aikataulusta, niin "tulee ensi vuonna" oli vastaus ja sanoi, että jämyt ottaa ennakkotilaajiin yhteyttä syksyllä.
Joo ei ole sähköautoilu kaikkien juttu. Itse ajoin työkseni 12 vuotta erilaisilla dieselautoilla. Tämän nykyisen sähköauton ostin 2 vuotta sitten ainoastaan harrastusmielessä, koska halusin tietää millaista on ajaa kaikki omat arkiajot sähköautolla. Tällä matkalla olisi tarvinnut ladata tällä kelillä ensimmäisen kerran vasta Varkaudessa (ajomatkaa 270 km, 3h 10 min), jos olisi lähtenyt täydellä akulla liikenteeseen. Tosin siinä mielessä tämä "roadtrip" latauksineen on realistinen, että koska minulla ei ole kotilatausmahdollisuutta, niin jokatapauksessa autoa täytyy varta vasten mennä lataamaan jonnekin erikseen. Tai no voihan auton tietenkin jättää vaikka pikalaturille latautumaan kaupassakäynnin ajaksi, jos tarvii rangea. Itse käytän lähinnä edullisempaa AC-latausta, kun en rangea juuri mihinkään tarvitse päivittäisessä Tampereella pyörimisessä. AC-lataus riittää erittäin hyvin kaupunkiajeluun.
@@juhokoivisto928 No ei, mutta kyllä tällä noin 300 km taittaa kesäkelissä, jos lähtee täydellä akulla liikenteeseen. Pitää vaan pysyä poissa 120 km/h motareilta, se syö akun nopeasti tässä 2022 e-208:ssa. 120 km/h motareita tuolla Tampere-Joensuu välillä tietääkseni ei edes ole. Eli Tampereelta olisi päässyt täydellä akulla Varkauteen saakka (270 km, 3 h 10 min). Ja mitä matkustusmukavuuteen tulee, niin auto ajaa siinäkin mielessä asiansa tosi hyvin. Myös rekkojen ohi pääsee heittämällä 8 sek kiihtyvyyden ansiosta. Sähköautossa tehot on heti saatavilla, joten 8 sekunnin 0-100 sähköauto kiihtyy tosi rivakasti myös ohitustilanteissa.
Ok, joo oli vaan niin hämärästi tuossa näkyvillä, että ihmettelin hieman. Liekö tuo sitten tulevalle toiselle AC-pöntölle vai olikohan joku muu viritys? Tuossa muuten lataili vieressä tuore Taycan kuljettaja. Hän vähän pyöritteli silmiään ja kysyi, että onko lataaminen todella näin hidasta. Oli kuulemma ladannut jo 5 tuntia. Sanoin vaan, että se on sellaista jos ei ole pikalatausmahdollisuutta, joten pitää vähän kartoittaa etukäteen missä latailee, jos lähtee pidemmälle reissuun. Vaihdettiin muutama sana vielä sähköautoilusta ja toivoteltiin tsempit :) Hänellä näytti tulevan 7,4 kW teholla. Taisi olla jokin liian ohut kaapeli hänellä, koska eiköhän Taycanissakin ole ihan perus 11 kW laturi vai olikohan kuitenkin 7,4 kW laturi? Pienillä paikkakunnilla tulee parhaimmat keskustelut latauspaikoilla, ei ollut nimittäin ensimmäinen kerta :)
@@nikonoma550 Ok. Kiitos tiedosta! Itselläni ei mitään tietoa näistä. Olikohan tuo nyt sitten joku tuleva ABC latauksen lisäpöntölle tuleva setti vai mikähän tuo oli? Vähän outoa tuo paikkojen numerointikin vaikka ei ollut kuin 2 AC latauspaikkaa.
@@jannetestailee Vähän outoa kytkeä tuolla tavalla, jos tulee lisää lataustolppia, kun normaalisti kaapelit kulkee maan kautta. Joko lisää latauspisteitä seinämalleina tai sitten jotain ohjausyksikköä tms 🤷🏻♂️
@@nikonoma550 Joo vähän pisti silmään tuo viritelmä. Enpä muualla latauspaikoilla tuollaisia ole nähnyt vaan ne on kaikki ollut tosi siistejä asennuksia.
😳 siis sait skandaalivideon aikaan sillä että lähdet ajelemaan rinkiä tyhjällä akulla, ajat paikkoihin joissa on hidaslataus jne. 250km olisi mennyt ilman latauksia jos olisit akun ladannut 100% ennen lähtöä....
Ainoa skandaali oli siinä että joku yrittää ryöstää 46 senttiä/kWh , mutta kai sekin onnistuu jos on pakko ladata. Sehän tekee 16 kWh kulutuksella reilun 7 euroa/ 100km. Moniko EV edes tuohon 16 kWh pääsee ?
@@joukokuisma9574 Joo olihan tuo suolainen hinta, niin en jaksanut vaivautua kun mikään pakko ei ollut ladata. Muistaakseni Iittalassa, jossa on myös Autoliiton latureita hinta oli 30 snt / kWh ainakin vielä alkukeväästä, kun kävin siellä latailemassa. Hinta olisi silloin ollut vielä tuotakin matalampi, jos olisi Autoliiton jäsen. Sitä en sitten tiedä paljonko kyseisen tahon jäsenmaksu on. Liekö Autoliitto nostanut hintojaan alkukevään jälkeen vai onkohan tämä 46 snt / kWh vain Oriveden erikoisuus? Eihän tässä nyt tietenkään monen euron hintaerosta puhuta per lataussessio, mutta itse en ihan periaatteesta halua maksaa ylimääräistä jostain asiasta varsinkaan kun täysin saman asian saa halvemmallakin.
Skandaalivideo :) Toki olisi päässyt tuolla kelillä täydellä akulla heittämällä Pieksämäelle tai jopa Varkauteen (270 km), mutta jaksaminen loppui tällä kertaa 120 km päähän. Oma range tuli vastaan. Lähdin liikenteeseen vailla mitään ennakkosuunnitteluja. Tällä kertaa oma jaksaminen loppui Korpilahdelle, jossa pidin ihan tarkoituksellisesti tauon ajamisesta ja pidin samalla livestriimin latauspaikalla. Se nyt sattui olemaan vaan tuollainen AC-latauspiste. Toimiva lataus vaikkakin jäi luuppiin pyörimään, kun lopetti latauksen. Naapuriautolla sama juttu. Toki hieman ihme juttu, että Korpilahdella ei ollut ainoatakaan pikalaturia. Tosin sama tilanne oli vuosi sitten Orivedellä. Nyt siellä on 8 pikalaturia. Loimaallakin oli viime kesänä vain 2 pikalaturia. Nyt sielläkin on 8. Eli kyllä latausinfra kehittyy mukavasti!
@@joukokuisma9574 Kaikki jos tarpeeksi hiljaa ajaa. 7 eurolla saa alle 4 litraa bensaa, moniko bensa menee tuohon kulutukseen? Ja jos ladattavan sähkön hinta puolitetaan niin sillä saa enää 2 litraa bensaa siihen ei pääse enää yksikään bensa. Hybridillä vielä pääsee, mutta se onkin puoliksi sähkö.
Jep. Ensimmäisen puolen tunnin jälkeen tuntui siltä, että en ikinä pääse edes Jyväskylään asti. Voin sanoa, että tällä hetkellä on melko paljon muuta tekemistä kuin ajella päämäärättömästi ympäri Suomea :) Onneksi on vielä viikko lomaa jäljellä, niin ei ole niin aikatauluissa kiinni.
@@pasivaan9563 Näin entisenä Espoolaisena ja tuoreena Tamperelaisena oma mielipiteeni nykyisestä Tampereesta on erittäin positiivinen :) Tosin vanhasta Tampereesta minulla ei ole mitään käsitystä, joten siihen en itse pysty vertaamaan.
Kiitos, kyllä sitä aina jotakin lomatekemistä keksii! Tänään(kin) pitäisi ehtiä vielä elokuviin :) Jonkinnäköistä reissuakin tulossa sekä lisäksi EM futiksen puolivälierät kolkuttelee jo ovella :)
. Onnex vielä takuu. Mutta sekin loppuu aikanaan. Pohtikaa miten näiden kanssa pärjätään kun kaikki, AIVAN KAIKKI, viedään valikoiden taakse ? Koko auto halvautuu aivan kerrasta. Uusi autosukupolvi innoissaan mekaanisista ohjaimista luopumisista mutta ne ei rampauta koko autoa kerralla. Saa nähdä muutaman vuoden kuluttua minkälaiset haasteet meillä on edessä...? .
Juu onhan tuo kieltämättä huono suuntaus siirtää asioita mekaanisista säätämistä kosketusnäytölle. Omasta mielestäni ainakin. Itse en ole ikinä pitänyt kosketusnäytöistä autoissa.