Kiitos Luontolive tästä sääksikaudesta! Olisi mukavaa jos tämän pesän sääksistä saisi useammin klippejä ja selostusta tapahtumista. Nyt jää liian paljon omaan varaan seuraaminen. Kaunis maisema on täällä parasta! 😊🤗❤🦅
Sääksiliveä on ollut tosi mielenkiintoista seurata, samalla on sitten itsekin ottanut selvää sääksistä. Aluksi olin huolestunut kun pienin poikanen jäi isompien taakse ruokailussa - mutta onneksi oppi sitten missä pitää olla ruoka-aikaan! Sitten oli sitä lento-opettelua, yllätyin että pienin poikanen oppi lentämään toisena ja viimeisellä ( toiseksi isoin) poikasella oli kyllä tekemistä mutta - sitten se onnistui! Poikasilla myös tappelua ruokakalan suhteen, yksi poikanen suuttui emolle ja kävi käsiksi emon jalkaan....kiitos tästä hienosta liveseurannasta!
Kiitos valtavan hienosta live-seurannasta & tietopaketin jakamisesta! 2024 Poikaset ovat olleet syntymästä saakka niin - valmiita - elämälle. He osaavat jo kalastaa upeasti & ensimmäisen kerran tuntuu sille, että he pärjäävät erinom muuttomatkan. ✨🦅🌍✨
Nyt jo 2 lentelee. Se kaunis valkonassuinen ilmeisesti nuorin kuoriutuja, mutta ei vielä uskaltanut. Adoptoisin jos voisin, mutta näitähän ei saa auttaa 😢
Iso poikanen oppi lentään ensiksi, mutta sitten toisena oppi se pienin poikanen, keskimmäinen kovasti harjoitteli ja yritti, mutta kyllä kesti. Lähti lentoon 2.8. klo 20.56.
Toinenkin poikanen suorittanut ensilentonsa. Vaikea sanoa tarkalleen, mihin aikaan lähti, koska nousi ensin kameraorrelle, mutta palasi takaisin 1.8 klo 07.06
Kelasin eilen taaksepäin ja näin kun eka poikanen lähti lentoon se jälkeen ei ole näkynyt täytyy kelata taas taakse kun ei ehdi koko aikaa istuu ja töllöttää mutta on tämä kivaa katseltavaa Iso kiitos teille jotka tämän toteutatte meille ❣️
Alusta asti huolestuttanut ja jännittäny saako se pienin poikanen apetta ollenkaan kun isommat etuilee. Onneksi pieni oppi oleen oikeassa paikassa kun on ruoka-aika, ja oli tilanteita että vain pienin poikanen sai muikkua ja isommat poikaset suuttui. Pienin poikanen on ketterin, vastikään haarahyppeli siipiään levitellen pesän halki. Kovasti poikaset jo haluaisivat lentää...leyhytellään ja hypitään, mutta vielä ei ole aika. Kohta kyllä on.
Tuo muoviroska muistuttaa jonkin sortin "huviranneketta" joita myydään tapahtumiin erilaisina sisäänpääsylippuina, mm. useimman päivän kestäviin tapahtumiin kuten festareille.
Miks noi kadulla makaavat viherkommarit ei vaadi muovien valmistumisen lopettamista. Meillä jokaisella on jo elimistössä, sydämessä, aivoissa, verenkiertoelimissä muovia