Oravia tai muitakaan villieläimiä ei ole todellakaan hyvä ruokkia. Niistä voi tulla liian kesyjä tai jopa ahneita. Pitkällä aikavälillä eläimet alkavat olettamaan, että "täältä saa ruokaa". Silloin ne voivat menettää omat tyypilliset ruoanhankintakeinonsa ja täten kuolla. Voi tätä maailmaa, kun ihmiset menevät vain oma perse edellä eivätkä tiedä tai ajattele yhttään mitä tekevät.
Janiduudsoni No hankalahan se on pidätellä itseään, kun on tuttu biisi ja tosiaan on kova fani, niin lähteehän se laulu ihan automaattisesti.. Olen itsekin paljon kuvaillut keikkoja ja tein ihan samaa itsekin aikaisemmin, mutta se häiritsi minua itseäni, kun oma laulu kuului niin selvästi läpi ja en kehdannut niitä edes julkaista. Nykyään olen jo oppinut välttämään lauleskeluni ainakin kovin kovalla volyymillä. Näin esiintyjien soitot ja laulut kuuluvat paremmin ja se onkin minun mielestäni se pääasia näissä taltioinneissa. Mutta jokainenhan voi tehdä haluamallaan tavalla. :)
Jani Karppinen Myönnän ihan rehellisesti, että häpeän huutojani kuvaamissani taltioinneissa, mutta siinäpä sitten niitä kuuntelen, jos kuuntelen :D Esim. "Runkkua" ja "Sukset" on kestosuosikkeja ja varsinkin "Sukset" on suosikkibiisini Popedalta livenä ja ainakin pyrin laulamaan fanina niin täydestä kuin pystyn. Sama "Alabamassa" kun lauletaan "Pullat pystyyn": kerään ääntäni ensin ja lopuksi huudan niin kovin sen kuin pystyn :D Olen fani ja haluan laulaa mukana Suomen parhaimpia biisejä eli Popedan biisejä. Popeda on musiikillisesti suurin fanitukseni, ollut 2008 joulusta eikä loppua näy...:D
"Sukset" on mun suosikki-livebiisi ja isän suosikki koko Popedan tuotannosta muutenkin. "Kädet irti!" on tullut tutuksi vasta tänä vuonna (2014) mulle:D
SeMaksaa Ainakin Coitus Intin levyllä biisin laulaa Pena Penninkilampi. Pate ja Pena eli PP:t:D on laulaneet tän biisin yhdessä (ei sillai yhdessä:D) Juicen muistokunnioituslevyllä "Pispalassa jytää".
Kiits videosta :-) Itse jään nykyään miltei suosiolla takariviin Popedan keikalla, kun edessä se töniminen ja "minäminäminä"-asenne on valitettavan yleistä. Varsinkin kuvaamisen kannalta ei kovin kiva. Ekassa rivissä taitaa olla monesti tosifanit jotka on siististi, mutta sitte sinne yrittää tunkea ne satunnaise keikalla kävijät :/ Takana on myös parempi äänenlaatu ja keikkaa saa seurata ilman häiriötekijöitä. Costin soolokeikat onkin ihan oma lukunsa, jossa käyttäytyminen edessä ihan erilaista.