Tämä vaunuhomma on se mikä vielä jarruttaa sähköauton hankintaa itsellä. Tänäkin vuonna vedin asuntovaunua ehkä 3000 km ja suurelta osin seuduilla, missä tuskin paljoa löytyy latauspaikkoja, varsinkaan nopeita sellaisia. Ehkäpä autot ja latauspaikat on paremmassa jamassa 5-10 vuoden päästä?
Tuli mieleen yksi kysymys, mihin olet eniten yllättynyt sähköautoilussa? Vai onko se ollut kaikinpuolin sellaista kuten olit etukäteen olettanutkin sen olevan?
Hyvä kysymys! Oikeastaan suurimpia yllätyksiä on itse ajamisen helppous. Osa siitä menee kyllä mukautuvan vakionopeussäätimen piikkiin, jota ei aiemmassa autossani ollut. Toisaalta se, ettei ole polttomoottoria eikä vaihteita, niin ajaminen tuntuu jotenkin sujuvammalta ja rennommalta. Tädin mies, joka on ajanut paljon, on sanonut, että ajomelu väsyttää. Ehkä sähköautoreissun jälkeen ei ole ollut niin väsynyt, mikä ei välttämättä ole pelkkää uutuuden viehätystä. Latauspaikkojen määrä on myös yllättänyt positiivisesti. Eikä tuo ennakkosuunnittelu ole ollut aivan niin työlästä kuin joskus sen kuulee olevan. Talviautoilu pitkillä matkoilla ja harvemmin liikennöillyillä tieosuuksilla voi sitten olla hieman tarkemman suunnittelun vaativaa hommaa. Nyt on riittänyt sellainen sopiva ennakointi. Kolmella sovelluksella olen saanut tarvittavat pikalataukset reissun päällä toimimaan. Yhteen niistä on ollut tagi, joka on aika kätevä. Varalla on kaksi korttia, joita en ole juuri käyttänyt, kun ainakin Suomessa niillä tulee lataus melko kalliiksi.
Sukosta eli tavan pistorasiasta kun lataillaan niin se joko antaa tai ei anna, eli infran tehojen loppuessa kesken katkaisee johdonsuojakatkaisija (tai pääsulake) leikin kokonaan. Sitten jos on type2-pistoke niin siihen on mahdollista rakentaa jotain ampeerien haistelua ja virran säätöä, mutta useimmissa type2-laitteissa sellaista ei ole lainkaan. Melkein parempi reissussa jättää lataus näille pikalatureille, jos vaan sitä on saatavilla. 👍 Toki onhan siitä sukostakin joka kilowattitunti aina kotia päin!
Tuhkakommentti oli mielenkiintoinen mutta itse otan luonnosta mallia ja heittää sinne kuusenneulasta. Sulaa selkeästi nopeammin kuin puhtaanvalkoinen lumi. Eikä jää vesikouruihin kuten männyneulaset. Jos innostusta ja neulasia riittää niitä voi käydä heittelemässä keskellä talveakin pienen välikerroksen..
Juu, saa vetää muistaakseni virallisten ohjeiden mukaisesti, kun on ajokokeen aika varattuna. Yhdistelmän tulee täyttää vaatimukset eli olla yli 3500 kg. Itse pitää hankkia vedettävä jarrullinen vaunu/kärry
Olisikohan koeajossa olleessa Enyaqissa ollut korkeampi maavara ja hieman isompi kori, joka vaikutti silloin ajotuntumaan. Koeajoin ennen ostopäätöstä tosin ID.5 GTX:n, jossa on voinut olla mukautuva alusta. Ero Enyaqiin on voinut olla selkeämpi kuin ID.4:n olisi ollut. Makuasioitahan, osin fiiliksen mukaan nuo eroavaisuudet usein ovat.
3:57 Kannattaa pitää tuo tappi tuossa vasemmalla puhtaana lumesta ja jäästä, se siellä jäätyy jos luukku ei aukea. Tuossakin on lunta selvästi sen tapin päälle sen, kun työnnät kiinni niin helposti jäätyy ja sitten sen tapin moottori rikkoontuu, kun se väkisin yrittää työntää luukkua auki.
Tuuli ja vauhti tekee paljon. Meillä Audi e-tron vei kotiin ajettaessa muistaakseni joku 35 kWh vaunun kanssa, ja pidemmällä (270 km) reissulla sitten yli 40 kWh ja kovalla tuulella jo 50 kWh satasella. Keskiarvo taisi tupsahtaa jonnekin 46 kWh nurkille sillä reissulla. Muita matkoja ei ole vielä tehty, niin mielenkiintoista on nähdä miten kulutus tasaantuu. Normaalisti tuo Audin fatron riipaisee matkakulutusta sellaset 25-30 kWh satkulle, vauhdista riippuen. ID4 menee varmasti pienemmällä kun on uudempaa mallia.
Onko vaunu painavempi kin auto ? Vai onko vetoauto pakettiauto ? Tuolla yhdistelmällä ei painot varmaan ylity ? Eli ei tarvetta pikku e lle kun tuolla ajaa, tutkinnon vastaanotto virheellinen ? Ei pikkueetä voi ajaa yhdistelmällä jossa eei tarvetta kortillekkaan.
Sama homma täytyisi tehdä itsellä. Eikä tullut silloin haettua kortti, kun sen olisi saanut uuden kortin hinnalla, kun ajattelin etten koskaan vedä jarrullista kärryä.
Lataushybridillä 300 km matkat meni 7 l/100 km akku täynnä lähdössä ja navi ohjasi bensa-/sähköpuolta. Akku tyhjänä sama 10 - 11 l/100 km, maastosta riippuen. Autona Volvo V90 T8 LR, vaunu 1300 Kg.
Jaaha...olet sitten aika nuori vesseli, kun ajokorttiuudistus kun tuli, niin B-kortillinen sai automaattisesti A ja BE kortin. Niin tuo ajokorttiasetus tuli voimaan 1. lokakuuta 1990, ja tuota aikaisemmin B-kortti muuttui A-BE-oikeudeksi.
Tere, ei niin nuori etteikö ABE:n olisi saanut, mutta kun en silloin ajatellut tarvitsevani. Hommasin sitten hieman myöhemmin EU-ajokortin, joka oli luottokorttikokoa ja siten kätevä. Olisi varmaan pitänyt vaan silloin ottaa pikku-e, mutta se on jossittelua...
Omassa ID:ssä latauskaapelin irrotus vaatii avaimesta avausnapin painamisen. Tosin puhelinsovelluksessa on vaihtoehto "AC-pistokkeen automaattinen vapautus", kun lataus päättyy.
Irrallinen vaihtovirtakaapeli jää kiinni autoon ja sen lukituksen saa avattua painamalla kaksi kertaa avaimesta avausnappia. Tuon lukituksen saa kyllä pois päältä auton asetuksista. Ymmärtääkseni ideana on, ettei kukaan voi varastaa kaapelia. Latauksenhan saa kuka tahansa ohikulkija lopetettua lataustolpasta.
@@terotee Minulle automyyjä neuvoi tuon 'kaksoisavauksen' - on tuntunut toimivan. Ei taida löytyä ohjekirjasta tätäkään+ Auton mukana tuleva ohjelehtinenhän on lähinnä vitsi. Ja verkossa oleva sähköinen on kyllä todella surkea kokonaisuus myöskin - esimerkiksi asioita selventäviä kuvia on jostain syystä todella säästeliäästi - välillä todella hankala jäsentää uusia termejä sisältävää proosaa ilman kuvia. Kumma juttu miksi näin, aiempien volkkarien ohjekirjat ovat olleet todella täydellisä ja samalla selkeitä kokonaisuuksia. No - muuten olen kyllä ollut ID-4:een tosi tyytyväinen näin reilun parin kuukauden kokemuksen perusteella - mutta saas nähdä mikä on mieli talven jälkeen ... PS. Hyvän värinen auto sulla - meillä sama - vaimo valitsi 🙂
Jos latauskaapeli ei meinaa irrota niin painat kaukosäädöstä vain avaus nappia, ei tarvi ensin sulkea ja sitten avata riittää, että painaa vain avausta.
@@terotee Enyaqissa ainakin lähtee suoraan avausnapista painamalla ja samaa MEB aslustaa näma on, että erikoista olisi jos vaati ovien sulkemisen ID:ssä.
Juu, maksimiteho, jota tuosta latausyksiköstä saisi ulos on tuo 22 kW. Auton sisäinen laturi pystyy muuntamaan tasavirraksi ja siten hyödyntämään maksimissaan 11 kW. Joissain autoissa pystyy lataamaan isommilla ja joissain pienemmillä vaihtovirtan tulotehoilla. Tuli nyt testattua kuitenkin
@@pjsyrj Siis autossa on nimenomaan tuo pienitehoinen tasasuuntaaja eli tässä näkyvä iso pömpeli on vain virtaa ulos työntävä laite ja itse laturi on autossa. DC virralla ladatessa itse laturi on siinä pömpelissä ja auto vain vastaanottaa virtaa.
Kyllä vain kannatti. Vanhan pumpun hyötysuhde taisi olla jo melko alhainen, enkä ehkä oikein tehokkaasti sitä käyttänytkään. Tein vuositason vertailun hyödyistä tässä videossa: ru-vid.com/video/%D0%B2%D0%B8%D0%B4%D0%B5%D0%BE-iyeTFeUoYJY.htmlfeature=shared
Ihan vinkkinä, että ei kannata odottaa kovia tehoja kun noin suurilla prosenteilla aloitat latauksen. Menet laturille, kun akkua on 10% niin pääset sekä paremmalle käyrälle (latausteho säilyy korkeampana pidempään) että latausteho on korkeampi. Sitten lopetat latauksen viimeistään 70% kohdalla, koska sen jälkeen tehot putoavat merkittävästi.
Se on just näin yli yhdeksällä autolla kymmenestä. Sitten on sellaisia vinkeitä tapauksia kuin Audin fatron eli e-tron 50/55 joista ainakin viisvitonen kiihdyttää vain vauhtia 80 % SOC asti. Sillä on se ja sama mihin 10-80 % väliin törkkää laturiin, tehoa tulee auton puolesta aina n. 140 kW.
@@jeesjees2 Erikoista, kun akkukemia on se mikä tuon latausnopeuden määrää, että miten Audi olisi pystynyt muuttamaan fysiikan lakeja. Toki tietysti autovalmistaja kohtaisia eroja on, kuin jotkut voivat ladata akkua isommalla riskillä, kuin toinen autovalmistaja, vaikka kyseesseä olisi saman akkuvalmistajan akku.
@@mr.wizeguy8995 Audi kuulemma on tehnyt sen änkeämällä akun täyteen kobolttia. Samoin Audin BMS ottaa varmasti enemmän riskejä akun eliniän suhteen. Materiaalien hinta ja suhde lienee kuitenkin se tärkein. Audi kun on uutena ollut tosi kallis auto.
Eipä kestä :) Toki on näissä patteriautoissa niin paljon hyviäkin puolia, ettei ainakaan kesäkeleillä polttomoottoriautoon takaisin vaihtaisi. Talvikeleistä on tosin vain vähän kokemusta
Juu, näin on, jos määränpäässä on myös latausmahdollisuus. Jos tarvitsee määränpäässä kulkea eikä ole mitään vakkarilatauspaikkaa, niin sitten pitää vähän enemmän suunnitella.
Toki latauksiin menee enemmän aikaa, kuin menisi tankkauksiin. Hieman suunnitelmallisuutta ja asennemuutosta vaatii toki. Laskin tuon reissun osalta, että dieseliä olisi aiemmalla autollani mennyt n. 120...130 eurolla hintatasosa riippuen. Jos olisin ladannut auton vain edullisimmilla paikoilla, niin kuudellaympillä olisi selvinnyt.. Halvemmalla kotisähköllä tai aurinkosähköllä ladaten olisi pudonnut vielä kymppi, jolloin latauskulut olisivat olleet n. 50 euroa.
Latausmahdollisuus kotona ainakin helpottaa, kun auton voi ladata esim. yön aikana. Lataus on myös yleisesti ottaen edullisempaa kotona. Toisaalta, jos ei aja päivittäin paljon, niin eipä se varmaan ole iso homma käydä karran pari viikossa autolla latauspisteellä vaikkapa muun asioinnin tai jalkalenkin lomassa. Talvella, kun auton sähkönkulutus on suurempi, niin erikseen lataamaan lähteminen vaatinee hieman enemmän ennakkosuunnittelua, jottei virta pääse loppumaan. Tämä tosin vain arvailua, joten parempia asiantuntijoita löytyy varmasti.
Vuoden id5 omistaneena, minulla on luukku jäätynyt pari kertaa. Sulattelemalla sitten saanut auki. Toinen ilmiö oli että autopesun aikana luukku aukesi ja muoviläppä repesi irti. Tästä viisastuneena laitan ovet lukkoon, peilen käännön lisäksi, kun menen autopesuun.
Tuossa videolla oli että sähköasentaja oli asentanut vikavirtasuojan tuolle voimavirtapistorasialle, niin saakos tuon pistokkeella olevan laturin kytkeä sellaiseen voimavirtapistorasiaan jossa ei ole tuota vikavirtasuojaa? Suomessa hieman erilaiset määräykset kuin monissa muissa Euroopan maissa ja Suomessa vaaditaan kallis B-tyypin vikavirtasuoja jos laturissa ei ole tiettyjä suojausominaisuuksia.
Tämä latausasema on varustettu integroidulla dc-suojausmoduulilla, jossa on dc-tunnistuksen lisäksi ac-virheiden tunnistus. RCD A-tyypin vikavirtasuoja on asennettava. Näin lukee ohjekirjassa ja asentaja mainitsi, että selviää edullisemmalla vikavirtasuojalla. Kaippa se on sitten minimivaatimus ainakin Suomessa
Niinpä, hauskempi ajella pyörällä aurinkopäivinä 😀 Saapi nähdä paljonko aurinkopaneeleista saa lopulta lataustehoja autonlataukseen asti hyödynnettäväksi. Kokeilenpa, jos pystyisi näillä vermeillä saamaan tiedon ulos
Juu, riippuu toki siitä paljonko paneeleista kertyy ylituotantoa ja millä hinnalla sen saa myytyä. Kahden kesän keskiarvona mulla on tullut 1750 kWh myytäväksi ja kyllä siitä ainakin osa kannattaisi hyödyntää auton lataukseen. Saas nähdä miten käy
6 месяцев назад
Olen käyttänyt Gridio-sovellusta, jolla voi automatisoida lataukset pörssisähkön edullisimpaan aikaan. Ei toimi ihan kaikkien autojen kanssa.
jos sähkö himmeli on hankittava nini kannattaa se lauturi laittaa pitkän jatkojohdon päähän vaikka kaupungintalon ja jonkin viraston töpseliin ettei tarvi niitä superkalliita sähkölaskuja maksella kuin mikäkin ääliö.
Totta, miten se mittari edes tietäisi mikä on kulloinenkin hinta. Eiköhän se hinta vastaisuudessakin haeta joltakin palvelimelta internetistä. Nyt seuraavana tulossa ensivuonna varttitase eli pörssisähkön hinta tulee vaihtelemaan 15 minuutin välein myös kuluttajalle.
Niin, täytyisi olla jokin hyöty sähkönmyyjälle tai siirrolle, että kehittäisivät ja tarjoaisivat sellaisia mittareita. Voipi tosiaan olla pitkässä kuusessa.
Tilasitko siis sellaisen tulevaisuuden id4:n jossa on akuston esilämmitys? Missään nykyisessähän ei ole esilämmitystä, vaan lämmitys alkaa vasta kun alat lataamaan.
Pitkään jatkuva pakkanen vahingoittaa sähköautojen akkuja pysyvästi ja lyhentää niiden käyttöikää huomattavasti. Pakkanen aiheuttaa myös sen, että akut purkautuvat nopeammin, ei ainoastaan ajon aikana (vielä enemmän lämmityksen ollessa päällä) vaan myös silloin, kun ajoneuvot ovat pysäköitynä. Jos lämpötila laskee liian alas, sähköauton litiumioniakun sisällä oleva elektrolyyttineste muuttuu viskoosimmaksi. Tämä hidastaa kemiallisia reaktioita, jotka ovat vastuussa elektronien siirtymisestä. Tämä hidastuminen vaikuttaa sähköajoneuvon toimintasäteeseen latausta kohden ja siihen, kuinka nopeasti se voidaan ladata. Monet tällaisten sähköajoneuvojen omistajat pidättäytyvät suurelta osin ostamasta sähköautoja tulevaisuudessa tämän talven kokemustensa jälkeen. Ja ne, jotka ainakin harkitsivat ostoa, todennäköisesti lannistuvat nykyisistä kuvista, joissa näkyy sähköautoja, jotka ovat jäätyneet tien varrelle.
Höpsistä. Kunnollisessa sähköautossa akuston lämpötilan hallinta pitää huolen ettei kennojen lämpötila pääse liian alhaiseksi. Lämpötilaa myös nostetaan latausta varten ja pikalataukseen reilummin, jotta voidaan ladata nopeasti. Oma kokemukseni on osoittanut sähköauton olevan paras talviauto. Tietenkään mikään teknologia ei ole täysin ongelmista vapaa
@@KeiKeiFI patteriauto vallankumous ei oikein edennytkään. ihmiset ovat huomanneet, että ne ovatkin epäkäytännöllisiä, kalliita ja erittäin vikaherkkiä, ja uuden patterin vaihtohinta on keskimäärin 20.000€, joka on täysin järjetöntä.
Onnittelut valinnasta. Itellä on nyt reipas puoli vuotta takana sähköautoilua, kun heinäkuun puolivälissä tuli pihaan käytetty ID.4 gtx. 2021 vuotinen ja 18tkm ajettuna. Lämmitettävä tuulilasi on ollut kyllä tarpeen tänäkin talvena, kun muutamana päivänä sadellut alijäähtynyttä vettä. Hyvin pysyy lasi sulana.
Yyssä mahtaa olla tuulilasin lämmitin vain alaosassa pyyhköiden kohdalla. Vaan esilämmitys mallia jämerä. Parinkympin pakkasessakin sulatus-toiminnolla vesi valuu kuin hanhen selästä
Mielenkiintoisesti perusteltu valinta ja hyvät perusteet oli. Aika suuressa painossa lämmitettävä tuulilasi jota ei kovinkaan moni muu ole painottanut noin paljoa sähköauton valinnassa. Sähköautossa monelle painaa paljon auton esilämmitys joka voidaan ajastaa/käynnistää kännykkä apista jotta auto on kesälämpotilassa liikkeelle lähdettäessä, niin ei tarvitse lämmittää erikseen tuulilasia.
Kaippa tuo lämmitettävä tuulilasi toiveena on tullut nykyisestä autosta. Tosin siinä on vastuksellinen versio ja varmaankin tehokkaampi kuin tämä uuden jonkinlainen hopeakalvollinen versio. Saas nähdä miten toimii. Luulisi kuitenkin olevan sähköautossakin hyvä ja ei tarvitse ehkä lyhyessä ajossa niin paljon muuta lämmitystä. Kannattaa toki ennen ajoa lämmittää, jos on latauksessa.
@@terotee Totta, pakkasjakso Suomessa sen verran pitkä ja viileä että hyödyllinen se on. Sähkärissä on sekin hyvä juttu että ohjaamon lämmityksen/ilmastoinnin voi jättää päälle kaupassa käynnin ajaksi niin ei kerkee lasit huurtua sillä aikaa.
Laitanpa tähän omani mielenkiinnosta, voimala 10 kWp , 2022 Oma käyttö 347€, myynti 1077€, 2023 Oma käyttö 402€, myynti 281€. Ostosähköä n. 7000 kWh vuodessa, tuotanto voimalassa n. 8200 kWh/vuosi. Omalla kohdalla se on selkeää 2022 oli 5 snt sopimus nyt taitaa olla kiinteä oliko 11 snt. Se mitä pörssillä voisi säästää on muutaman satasen, mutta se on pieni hinta jos saa yönsä nukuttua eikä kuole stressiin ennen aikojaan! 😂
Pörisähkössä ei ole mitään hyvää .Helvetinmoinen ressi ja kokoajan saa katsoo mikä on tuleva ja oleva hinta ja saa investoida turhia laiteita kalliila että saa edes jonkinmoisen hyödyn pörsisähkön halvoista hinnoista .Se vaiva ja työn määrä mikä tuossa tulee on järkyttävä .Jos kaikki suomessa sanoisi pörssisähkön irti olisi kiinteiten hinnat reilusti vielä nykystä halvemmat et melkeempä paluu takas entiseen .Vielä kun tuohon lisätään se uusi juttu joka paljastu halvan hinnan aikana niin pörssi sähkön käytäminen ei todellakaan ole halpaa .uskompa että ne jotka luuli - merkisellä hinnalla säästävän tossa vasta niin huomaavat että saavat maksaa sen moninkertaisesti .niilä joila sulake paloin oli tuuri .
Pörssisähkö reagoi niin paniikinomaisesti talvikaudella. Kylmää, ei tuule vai jostain muualta pienikin rasahdus ja hinta on heti 20c kwh. Ainakin tänä alkutalvena halvempi olisi ollut ottaa 9c toistaiseksi voimassa oleva ja kun keväällä kelit lämpenee, sitten pörssi taas. Pörssin moninkertaisia hintoja on vaikea kompensoida kulutusta vähentämällä.Tämä vain ajattelua ilman mitään paneeleita.
Pitkän päälle pörssisähkö on edullisempi koska silloin sähkönmyyjälle ei muodostu kuluja sähköjohdannaisten hankinnasta. Ero suurenee jos voi/jaksaa ohjata sähkönkäyttöä halvemmille tunneille. Ite nuuukana miehenä pysäytän lämmityksen kalleimpien tuntien aikana.
Jos on käyttöveden lämmitys sähköllä, niin helpoin asettaa se talvella lämmittämään vesi yöllä ja kesällä päivällä kun tulee sähköä aurinkopaneeleista.
Toki, jos on vesikeskuslämmitys ja mahdollisuus hyödyntää suhteellisen suurta varaajaa, niin silloin pörssisähkösopimuksesta voi saa lisäetua. Suoralla sähkölämmityksellä tuota pelivaraa on vähemmän ja tekemäni laskelma osuu silloin paremmin kohdilleen. Kulutusta ohjaamalla voi toki saada hieman etua sekä talvella että kesällä.
@@terotee Jos on suora sähkölämmitys niin käyttövesi yleensä lämmitetään jonkinlaisessa varaajassa. Jos tämän varaajan veden lämpötilan nostaa talviöinä ja kesäpäivinä halvan sähkön aikaan hieman normaalia korkeammaksi niin käyttövettä voi riittää koko päivän tarpeeseen. Tottakai lämpimän veden riittävyys riippuu kuinka suuri varaajan tilavuus on ja kuinka kuumaksi sen voi lämmittää halpojen tuntien aikana. Kesällä merkittävä osa sähkönkulutuksesta menee käyttöveden lämmittämiseen jos ei paljon käytä viilentävää ilmastointia ja sähköautoa.
Itsellä samankaltainen paketti nyt kolmatta kesää käytössä ja ihan samat havainnot todennut, kuin videossa. Invertterin näytöltä myös seurannut tehoja, niin huipputuoton aikaan kun sateen jälkeen aurinko tulee esiin on tehot reilu 5kW ja siitä noin minuutin aikana putoaa 500W kun paneeli nopeasti lämpenee.
Kiitokset hyvä päivityksestä. Tuo on kans minusta hyvä huomio että miksi kWh mittarissa ei näy vaihevirrat. Sais tehtyä kuormajakoa paremmaksi. Kysymys, onko sulla vesiboileri yö sähköllä? Se kannattaa varmaan kesäaikaan laittaa jatkuvalämmittäiseksi koska silloin hyötyy aurinkosähköstä itse siitä parhaiten kun spotti on halpaa.
Terve, mulla on pieni n. 200 l varaaja poistoilmalämpöpumpun yhteydessä ja ilman ajastusta. Tosiaan, ei kannata olla yöajalle ajastettu lämminvesiboileri kesäaikaan, jos on aurinkopaneelit.
Uuden sukupolven mittareissa on rajapinta tiedonsiirtoon ja sitä kautta saa ulos valtavan määrän dataa. Uusia mittareita aletaan vaihtamaan Teron kotseudulla aivan yhtäkoska.
@@terotee Oliko PILPiä hommatessa tiedossa että sen teho riittää vain ilmanvaihdon esilämmitykseen TAI osittaiseen talon tai käyttöveden lämmitykseen talvella? Vai kävikö klassinen, että myyntimies lupasi että riittää kaikkeen edellä mainittuun?