Hei rakas Suomen päättävä elin, Elinkeinoelämän keskusliitto. Te kun päätette meidän kuolevaisten asioista, niin kiinnostaa, kuinka nopeasti aiotte antaa kuoliniskun julkiselle terveydenhuollolle? Koska minä, täysipäiväisesti työssäkäyvä, jonka tt-sopimukseen ei kuulu erikoissairaanhoito, olen 25 v pitkäaikaissairas, ja en saa enää mitään hoitoa julkiselta. Paperilla olen kyllä asiakkaana, mutta Maisassa minulle laitellaan epämääräisiä viestejä, ja luvataan, että ehkä joskus kuukauden päästä lääkäri katsoo asiaa. Sitten saan Maisaan viestin, että lääkäri on katsonut asiaa. Sen jälkeen soitan terveysasemalle, ja kysyn, mitä jatkotoimenpiteitä on, sillä olen edelleen sairas, ja en ole saanut jatkuvasti akuuttiin tilanteeseeni mitään hoitoa. Sitten katsotaan aikoja kuukausien päähän toisen lääkärin konsultaatioon, joka pyytää verikokeet. Sitten odotellaan taas pari kuukautta, lääkärin kommenttia. Sitten lääkärit sanovat, että nämä verikokeet ovat liian vanhat, että pitää ottaa uudet verikokeet. Tämä on kokoomuksen (eli teidän poliittisen järjestönne) 90-luvulta ajaman politiikan todellisuutta tavallisen tallaajan terveydenhoidossa nyt 2024. Teidän Mehiläisenne ja Terveystalonne, joiden vuoksi näitä hauskoja temppuratoja olette luoneet eivät edes tarjoa minulle tarvitsemiani terveyspalveluita. Minun elämäni ja kuolemani on teidän instituutioidenne käsissä, ja tiedän hyvin, että teitä ei kiinnosta, ja te ette välitä, ja pidätte minua jotenkin säälittävänä ja mitättömänä, koska en ole rikas, joudun käyttämään julkista terveydenhuoltoa, ja minun olisi jotenkin noustava jumalan yläpuolelle määräämään itse omista sairauksistani tai jotain, että olisin reippaasti vastuussa itsestäni. Mutta ottakaa silti vastaan tämä tieto, että käytette valtaa julmalla, raa'alla ja brutaalilla tavalla, häikäilemättömästi. Olette salonkikelpoisia, pikkusieviä, itsenne hienoiksi ja nokkeliksi kokevia versioita Vladimir Putinista, ja käytte sotaa pienituloisia ja köyhiä kohtaan, välinpitämättömästi ja uhrejanne edes tiedostamatta, ja niin ylimalkaisin olankohautuksin, että ette edes tiedä aiheuttamastanne kärsimyksestä. Kapitalismi sellaisena, kuin sen tunnemme, on tulossa tiensä päähän. Teillä tuntuu olevan kiire tyhjentää kaikki arvokas yhteisestä kassastamme, ehkä käytette omaisuuden uuden feodaalisen valtiojärjestyksen rakentamiseen, tai kenties bunkkereiden, kuten Mark Zuckerberg. Odotan innolla, että otatte aseenne ja tappajien kasvonne esiin, koska sitten vihdoin viimein ette voi teeskennellä olevanne yleviä, sivistyneitä tai muutenkaan erinomaisia ihmisiä. Ja varmasti moni teistä ei edes tee niin nytkään, vaan ainoastaan näyttelette toisillenne olevani ihmisiä, vaikka käyttäydytte kuin jakkupukuiset shakaalit. Tai ehkä teidän uusi fasismipuudelinne, PS, yllättää teidät vielä jännittävästi. Ja toisin kuin teillä, heillä ei ole ongelmia väkivallan käytön kanssa. You sleep with dogs, you catch fleas.
Tässä Joe Bidenin "osavaltiossa" nimeltään Suomi olisi presidenttiehdokkaiden hyvä vilkaista,mitä Biden oikeastaan on saanut aikaan Amerikassa,mm.Californiassa? Liitän tähän videon,josta näkyy miltä siellä tällä hetkellä näyttää. Tämä olisi hyvä globalististen ehdokkaiden hyvä nähdä. Meillä kun on valtamediassa päällä täysin käsittämätön uutissuodatin,jossa annetaan hieman niin sanottua muunneltua totuutta kansalaisille päivittäin. ru-vid.com/video/%D0%B2%D0%B8%D0%B4%D0%B5%D0%BE-qVsxOMUzeJk.html&si=Rg7YVo5324uniuVh
Tällaista propagandaa katsoessa tulee vahva dejavu-fiilis, olisiko suoraan tästä Koe-eläinpuiston ohjelmasta 90-luvulta, ainakin Ruotsi mainitaan verrokkimaana: ru-vid.com/video/%D0%B2%D0%B8%D0%B4%D0%B5%D0%BE-Put_szAzCGk.htmlsi=YCpTWXywiR1xUeyN
kaikki presidentit jumalaa vastaan aseidenvientisynnillä ruotsi teki virheen kun keksi dynaamiitin ei tiennyt mikä roistovaltio sisällissotineen oli tulossa suomesta
Tämä mainos tarjoaisi herkullisen pohjan vastamainoksen tekijöille. Vakiona jo tarpeeksi yliampuva. Kaiketi sitten muut Pohjoismaat kiritään kiinni yleisellä kurjistamisella🤔
Ai että toi Li Anderson on hölmö...no onneksi hänestä ei tule kuitenkaan presidenttiä. Kamala ajatella edes sellaista Li vois muuttaa venäjälle kun moiset näkökannat hällä hänen tulipunasuus toimis varmasti paremmin siellä.
Mikäli velkaviisikko olisi vielä vallassa niin rajat olisi auki ja Haaviston toimesta "turvapaikan hakijoita" haettaisiin yksityiskoneella maailman ääristä.
Olisi hauska tietää, missä on vaihtoehto äänestäjälle,kuten demokraattisiin vaaleihin yleensä kuuluu? Tämä ei ole todellakaan vapaata konsesusta. Tämä on ohjattua äänestäjille suunnattua vastuutonta ja älyvapaata kuorolaulua. Ikäänkuin seireenien laulua,joka johtaa yhtä varmasti harhaan eksyksiin ja tuhon tielle,aivan kuten kävi Odysseukselle hänen palatessaan laivalla Troijan sodasta.
EK itse aiheuttaa laman Suomessa, käsikirjoittamalla Orpon hallitusohjelman, joka leikkaa kaikilta pienituloisilta ostovoiman pois. Potaskaa ja valhetta siis koko videoleike. Ja todella kökkö video.
Idootti suomen halitukset .nähkää totuus suomen tilasta euulle kaikki rahat ja nuolemaan saksan perästä liposen päivistä tähän päivään. Kertaluonteista 😂 hyvä suomi .
Ja lisäksi tukee äärifasistista hamas liikettä. Siis terrorisoivaa organisaatiota jolla on 70 % kansan tuki. Ihmettelen kyllä anderssonin ajatuksen juoksua. Ehkä ei olekkaan niin sivistynyt kuin näyttää.
Te kierot otte jättänyt rehellisen Jaana kavosen pois joka on rehellisin koko kansa tietää teistä mitä te olettä raha ahneita te myisite oman äitinne tolla hinnalla toivotaan että Jumala puuttuisi peliin
KavonIUS? Jaana Kavoniuksella on vain pieni osa korteista kerättynä, joten ei ole kähelläkään ehdokkuutta, eikä tule. Satutätikö "rehellinen", kaikkea sitä kuuleekin?
Hieman olin aiemmin skeptinen Stubbin suhteen, mutta kyllä hän on paras näistä ehdokkaista kirkkaasti. Vihervasemmisto on vastustanut Natoa ja ymmärtänyt Venäjää ja Hamasia sekä muita islamistisia äärijärjestöjä. Me ei voida jatkaa sisisilmäisyyttä ja hyväksyä meidän yhteiskunnan hyväksikäyttöä ja emme voi ajaa maatammme vaaraan vanhojen Ideologioiden ohjeilla . On hyväksyttävä,että vasemmisto on ollut väärässä.
Eutanasiaa ei voi mitenkään laillistaa nykytilanteessa. Kun kaikki terveydenhuollon osa-alueet ovat romahtaneet eikä hyvä saattohoito ole läheskään kaikkien saatavilla, pelkästäänjo lain säätäminen olisi mahdoton tehtävä. Jos laillistetaan, olemme todella kaltevalla pinnalla.
Mielenkiinnolla heti alussa odotan, miten KH tällä kertaa tuo esiin henkilökohtaista Perussuomalaisiin kohdistuvaa inhoaan. Edellisten presidentinvaalien yksilötentissä ehdokas Huhtasaaren ylimielisen eriarvoinen kohtelu oli legendaarinen. Toivottavasti EK on tässä ohjeistanut toimittajia tasapuolisuuteen🤨
Kukaan ei ottanut esiin Nato-kysymyksessä häirikköjäsenet,ryssän kaverit Natossa ja Naton sekä Eu:n säännöt ja keinot laittaa kuriin terroristivaltion kanssa kaveeraamisesta ja Natoa panttivankina oitävistä valtioista!Äänestykset pitää muuttaa määräenemmistöksi yksimielisyydestä!!!!!!
Samat kysymykset joka tentissä!!!Kysykää häirikkö Orbanista,Eu:n ja Naton vanhentuneista säännöistä ja sopimuksista,jotka pitäisi uudistaa miten Nato ja Eu vastaa omille häiriköille,mutta myös Kiinalle,Iranille,Turkille,Unkarille????!!!!!