Tämä kirja on ensimmäinen kosketukseni Päätalon tuotantoon. Olin "Oman katon alle" ilmestyessä ensimmäisessä varsinaisessa työpaikassani. Siellä vanhempi kollega naureskeli, että Päätalon teksti on niin tarkkaa, että sen avulla voisi itse rakentaa omakotitalon. En ollut täysin samaa mieltä puolenkymmenen vuoden kuluttua itse kirjaan tartuttuani.
Tuosta yksityiskohtaisesta rakennusvaiheiden kuvauksesta olen itsekin kuullut juttuja. Taisipa Antti Heikkinen kirjoittaa kirjassaan Kallio-poika - Peilikuvassa Kalle Päätalo, että on jättänyt tylsistyttävimmät rakennusjutut kokonaan lukematta Iijoki-sarjan sivuilta. Mielestäni lähes kaikki kirjasarjan sivuilta lukemani rakennusjutut ovat olleet mielenkiintoisia, joskin Reissutyössä-romaani piti sisällään muutaman pitkäpiimäisemmän selvityksen joistakin työvaiheista.
@@IijoenvuosiOlen itsekin lukenut tuon Heikkisen kirjan ja häneltä muutaman muunkin elämänkerran. Muistaakseni Juice Leskisestä, Heikki Turusesta, Jaakko Teposta ja Einari Widgrenistä.
@@Iijoenvuosi Veikkaan että Kallen avoimuuteen on vaikuttanut monessakin kohtaa, oliko romaanihenkilöitä kirjoitushetkellä elossa. Ei liene juonipaljastus kun sanon että Vesilahden Koskenkylä.
Sen verran paljon vilinää ja vilskettä mahtui yhteen juhannusiltaan, että aika paljon jouduin karsimaan asioita myös pois. Tässä kirjassa on Päätalo taas palannut äärimmäisen yksityiskohtaisen kerronnan ääreen, kun muutamasta päivästä kertomiseen käytetään satoja sivuja. Pyynikin rinteessä -romaanissa Kallen koko toinen kouluvuosi mahtui 132 sivulle.
Hämmentävän helposti Päätalot elivät kaksi vuotta Kallen opiskellessa lähestulkoon täysin Lainan tienestien varassa, vaikka lunastivat rintamamiestontinkin itselleen. Lisäksi rahasta ei tosiaan matkustustapojen perusteella edelleenkään ole erityisen suurta pulaa. Kaippa Laina sitten sai kohtuullisen hyvää palkkaa myymälähommista ja säästöjä oli paljon, kun mitään taloudellisia haasteita Kallen opiskeluvuosiin ei mahtunut.
@@IijoenvuosiNimenomaan verrattuna siihen, että vastikään matkustettiin yöjunassa seisomapaikoilla ja viimeinen 20 km Jokijärvelle käveltiin. Kyllä Päätalo saa kiittää ahkeraa ja säästäväistä puolisoaan niin rakennusmestarin tutkinnostaan kuin omakotitalostaan. Toki Kalle itsekin oli vielä menestyvänä kirjailijana Tampereen äyrikuninkaanai ahkera ja säästäväinen. Kuulemma kaksi poikkeusta: vaihtoi lyhyin väliajoin tuliterän Volvo henkilöauton ja matkusti junissa aina 1. luokassa.
Ainakin aikuisikää käsittelevistä romaaneista tämä taitaa tosiaan kattaa toistaiseksi pisimmän ajanjakson, jos Tammerkosken sillalla -romaanin Nälkämäen aikaisiin tapahtumiin sijoittuvia takaumia ei lasketa mukaan. Täytyy myös samaan syssyyn todeta, että hämmentävän vähän mitään kertomisen arvoisia tai ylipäätään mielenkiintoisia sattumuksia tuntuu mahtuneen Kallen Teknillisen oppilaitoksen vuosiin. Mielestäni erinomaisen Ratkaisujen aika -romaanin jälkeen oli tämän kirjan lukeminen suurilta osin melkoista tervanjuontia.
Tuntuu oudolta etteivät Kalle ja Tyyne tavanneet edes sattumalta Tampereella. Hän lienee siirtynyt pian Ruotsiin? Samoin Kalle ei ainakaan kirjoissaan kerro nähneensä "pentuvänrikki" Karppista eli ikänsä Tampereella vaikuttanutta diplomi-insinööri Korhosta. Tyyne ilmeisesti säilyi Päätalojen perhetuttuna koko ikänsä. Valokuvia on kotijuhlista 70-luvulta.
En jaksossa asiasta maininnut, mutta kirjassa käy ilmi, että Tyyne on tietoisesti vältellyt Messukylässä Kallen ja Lainan luona kyläilyä, koska Riitu on vihjaillut Lainan olevan "tarkka omasa päältä". Tyynehän työskenteli Tampereella tarjoilijana, mutta Kalle puolestaan ei ole erityisen paljon ravintolareissuja tehnyt johtuen Lainan nuivasta suhtautumisesta alkoholin käyttöön.
Kallen ja Villen rakentama metsätyökeskus toimii nykyään loma- ja leirirakennuksena. Muutama vuosi sitten googlasin niin tiedot kuin kartatkin. Paikkaa oikein mainostetaan Päätalolla. Lomarengas Jauli Ikaalinen Pirkanmaa. Iso entinen savottarakennus, suurten ryhmien suosiossa, 12-16 asukasta. Ympäristössä pienempiäkin lomamökkejä.
Iäkäs sukulainen kävi samalla aikakaudella silmäoperaatiossa samassa paikassa. Hän muisteli että itse lääkäri valitteli usein ettei tullut taaskaan papanan papanaa. Olisiko Kalle hienotunteisuuttaan siirtänyt ne puheet toisen sanomaksi
Kolmas Taivalkosketon kirja. Ehkä vielä neljäs tulee, viidettä kuitenkaan ei? Tuli ekan kerran mieleen, että kuten mainittiin niin Lainan vanhemmat ovat tässä v. 1946 molemmat jo menehtyneet, mutta Kallen molemmat vanhemmat elävät vielä pitkään ja Kallen isoisäkin jonkin aikaa.
Laina (oik. Helvi) on kertonut, että tämä Nuorikkoa näyttämässä on ainoa Iijoki-sarjan osa, jonka hän on kokonaan lukenut. Muiden 13 kirjan tapahtumista, joissa esiintyy, ovat sukulaiset ja ystävät hänelle kertoneet.
Mielenkiintoinen yksityiskohta! On harmi, että Helvi on päätynyt lukemaan juuri tämän osan, koska hänestä tässä kirjassa toistaiseki annettu kuva pikkuasioista nipottajana on melko pinnallinen, eikä täten ole erityisen mairitteleva. Mielestäni Pohjalta ponnistaen -romaanissa Lainasta annetaan paljon syvempi ja monipuolisempi kuva, sillä hän sieti ihailtavasti Kallen jatkuvaa hermoilua ja mustasukkaisuutta, joka vaikutti ajoittain olleen suorastaan piinallista. Lisäksi Laina ei myöskään hylännyt Kallea edes Kallen itsemurhayrityksen jälkeen, vaikka taloudellisesti hänellä olisi ollut täysi mahdollisuus jatkaa elämäänsä itsenäisesti ja jättää Kalle virumaan Hatanpäälle. Kaiken tämän keskellä Laina myös piti huolta äidistään, kävi töissä ja pyöritti Päätalojen arkea. Nuorikkoa näyttämässä -romaanin sivuilla Lainan kirjasarjan aiemmassa osassa todistetusta sitkeydestä saadaan nähdä vain ajoittaisia pilkahduksia Lainan keskittyessä lähinnä valittamiseen. Veikkaan tämän kerrontatavan olleen jossain määrin tietoinen ratkaisu Päätalolta, sillä vaikka olenkin lukenut kirjasta vasta vähän yli puolet, vaikuttaa teoksen punaisena lankana toimivan ajatus siitä, kuinka erilaisia Kalle ja Laina ovat ihmisinä.
Tästä tuli käytyä mielipiteenvaihtoa kun niitä Iijokisarjan "läpilukublogeja" julkaistiin joskus 10-15 vuotta sitten. Itse sain Lainasta kokonaisuutena myönteisen kuvan, moni muu piti Kallen antamaa kuvaa puolisostaan ikävänä. Lainan ahkeruuden ja taloudellisuuden avulla... (ei juonipaljastuksia). Sievä, iloinen ja reipas oli. P.S. 1868 syntynyt Ukkeli on tässä 'vasta' 77-vuotias. Tuli mieleen kun ikäasioista nyt niin paljon puhutaan. Presidentti Mannerheim 78.
Toppilan panimon toiminta saatiin yllättävän äkkiä ajettua alas ilkeillä huhuilla. Sammiosta oli muka löytynyt hukkunut talonmies, joka vuosia säiliön pohjalla muhittuaan oli aiheuttanut oluen erikoisen makean aromin. Toppilan Top -olut sai huumorimiesten jutuissa Top-lyhenteen lausahduksesta Talonmies On Poissa 😅
Teollisuusneuvos Kurun vierailu rekennustyömaalla kuuluu omasta mielestäni niihin aiemmin listaamiini Iijokisarjan kohokohtiin. Irrallinen kohtaus eikä vaikuta juoneen, mutta Päätalo on kuvannut sen hyvin ja hauskasti, Herkon kuvitelttu kommentti mukaan lukien. (Mulla on tämä Nuorikkoa näyttämässä hyllyssäni, niin tuli luettua alun 150 sivua podcastin kuuntelun ohessa.)
Kieltämättä oli ja on hauska kohtaus! Itse puolestani lukiessani naureskelin tuolle Kuusisen Ukin tahkon lainailulle. Vaikka Ukki tuskia Kallelle jälleen kerran aiheuttikin, niin juuri sopivassa suhteessa on itseironiaa löytynyt rivien väliin, kun Päätalo asiaa kirjassa kertaa.
Pohjalta ponnistaen oli siis sarjan toinen kirja, jossa ei käyty lainkaan Taivalkoskella. En nyt varmasti muista, tulisiko vielä kolmas? Nuorikkoa näyttämässä kirjassa Kalle taitaa vanheta vähiten? Ei montaa kuukautta edetä.
Näinhän se tosiaan on, jos Kallen aivan kirjan alussa näkemää unta ei lasketa Taivalkoskella/Jokijärvellä piipahdukseksi. Nuorikkoa näyttämässä -kirjan taustoja netistä tutkiessani osui silmiini tieto, että kirjan tapahtumista suurin osa sijoittuisi vain parin viikon mittaiselle ajanjaksolle. Sivuja on 620, mutta kuten jaksossakin totean, on kirjasinkoko isompi kuin aiemmissa osissa. Tämän seurauksena luin tämän jakson sivut kymmenisen minuuttia nopeammin kuin vastaavan sivumäärän Pohjalta ponnistaen -romaania. Täten voidaankin todeta, että Iijoki-sarjan linjan mukaisesta sivumäärästä huolimatta on Nuorikkoa näyttämässä aiempia osia lyhyempi.
Ohoh, TVstä tuli tänään Mikko Niskasen Nuoruuteni savotat. Lilli Suomalainen näytteli Annia. Avasin vasta kun Hiltu-Jakki tenttaa Kallea Suojeluskunnan jäsenyydestä ja heittäytyi penkille pitkälleen IKL:n "seuroissa" . (Maaliskuussa 1945 äänestettiin SKDL:a.) Tuo Kallen äärimmäinen itsetuhoinen teko tuli ensimmäisellä lukukerralla yllätyksenä. Toki perimää oli ja ikäviä tapaamisia sekä sattumuksia kasaantui. Kuitenkin sota oli päättynyt ja avioliitto alkanut. Oma analyysini on, että Kalle oli siitä huolimatta yksin ja yksinäinen vieraassa ympäristössä. Tottunut metsätyömailla/tukinuitoissa ja sotaväessä olemaan ison miesporukan ympäröimänä 24/7. Lapsuuden kodissakin oli suuri perhe ja kyläläisiä kävi jatkuvasti.
Sain tänään luettua Karoliina Timosen "Laina" -kirjan, 416 sivua kuudessa päivässä. Siinä on Iijoki-sarjasta tuttujen tapahtumien lisäksi ilmeisesti Timosen selvittämiä asioita romaanihenkilön taustahenkilön oikeasta elämästä, mutta varsinkin kirjailin ihan omaa fiktiota, aika rajuakin sellaista. Että Timonen on tällaisen kirjan kirjoittanut, kertoo että on varsin vaikuttunut Päätalon omaelämäkerrallisesta kirjasarjasta ja kiinnostunut Kallen ja Lainan parisuhteen dynamiikasta. Pisteet hänelle siitä. Kirja on ihan hyvä lukukokemus. Se on itsenäinen teos ja sen voi lukea ilman tutustumista Iijoki-sarjaan. Tosin kuva Kallesta ja jopa Riitusta pelkästään tämän kirjan perusteella jää melko ikäväksi. Eipä Kalle itsekään omia huonoja puoliaan salaillut.
EM-Futiksen ohella aloitin lainaamani Laina-romaanin luvun. 40 sivua takana. Lainaan muita: "Laina on romaani, jossa kirjailija kuvittelee, miten Laina, kirjailija Kalle Päätalon vaimo, koki samat tapahtumat, joista Päätalo kirjoitti kirjoissaan oman versionsa." (Mona/GoodReads) "Laina on pakollista luettavaa kaikille Päätalo-faneille, joita on edelleen paljon, vaikka mestarin kuolemasta tuli marraskuussa kuluneeksi 23 vuotta. (Kai Hirvasnoro/KU) Itsekin voin suositella. On uskottavaa naisnäkökulmaa. Mutta koska romaanifiktio on menneiden muistelua vuonna 1955, niin ehkäpä vasta kun on lukenut koko Iijoki-sarjan. Timosen toisessa "Kirjeitä Jokijärvelle" kirjassa lähetetään kirjeitä jokijärveläisille naisille. Lähetin kirjailijalle palautetta, että jatko-osaa toivon, jossa ainakin Ainasojan Enni ja Kuusisen Alli saisivat Karoliinalta kirjeen. Tapasin lokakuussa 2012 Helsingin kirjamessujen Päätalo-panelissa mainitut Timosen ja Hirvasnoron. Kallen tyttärentytär Vilja oli yleisössä mukana. Aika moni julkisuuden henkilö on tunnustautunut Päätalon tuotannon ystäviksi. Heti tulee mieleen ainakin Juice Leskinen, Panu Rajala, Teemu Keskisarja ja toimittaja Pekka Seppänen. Tuossa kymmenisen vuotta sitten oli nuorten/nuorehkojen naisten Päätalobuumi, esimerkkeinä Jenni Kirves-Janatuinen, Vilja Päätalo ja Karoliina Timonen sekä monet muut kirjallisuusbloggaajat.
Kiitos kattavasta taustoituksesta! Täytyy hankkia molemmat kirjat luettavaksi viimeistään ensi vuonna. Tuli Juice Leskisestä mieleen, että tuossa taannoin tutkin Wikipediastakin löytyvän "Juice Leskinen luki Iijoki-sarjan 7 kertaa, joista viimeisen kerran takaperin" -väitteen taustoja. Yllätyksekseni nimittäin huomasin, että kyseisen tiedon lähteeksi oli merkitty Jenni Janatuisen Miehenkuva-teos, jota jo jonkin aiemman videoni kommenteissa sivusimme. Tarkkaa sivunumeroa viitteelle ei Wikipediassa ollut, joten jouduin kaivamaan lainatun kohdan itse esiin kirjasta. Yllätys olikin melkoinen, kun kirjassa luki seuraavalla tavalla: "Haastattelussa muun muassa Juice Leskinen on sanonut lukeneensa Iijoki-sarjan seitsemän kertaa läpi, ensikerran 14-vuotiaana"(Miehenkuva, s. 297). Tämä väitehän ei voi pitää sellaisenaan paikkaansa, sillä Leskinen syntyi vuonna 1950, eikä täten hänen ollessa 14-vuotias (eli vuonna 1964) Iijoki-sarjasta oltu julkaistu ensimmäistäkään osaa. Oletan tässä tapauksessa Koillismaa-sarjan ja Iijoki-sarjan menneen jossain vaiheessa sekaisin tai vaihtoehtoisesti Leskinen on pelleillyt haastattelijansa kustannuksella. Harmillisesti Janatuisen kirjassa ei mainita, missä haastattelussa Leskinen on tämän väitteen esittänyt, joten tarkempaa lähdetutkimusta en päässyt tekemään.
Sain tänään lainaan Karoliina Timosen teoksen Laina. Biofiktio on minulle uusi termi, mutta ymmärtääkseni kirjassa asetutaan Kallen puolison saappaisiin. Mielenkiintoista. Timonen on kirjoittanut Päätalon tuotannosta eri alustoilla ennenkin.
Tuo on minullekin tuttu kirja, mutta en ole vielä toistaiseksi päässyt teosta sen tarkemmin tutkimaan. Pistä ihmeessä kommentteja lukukokemuksestasi, kun saat kirjan luettua!
En muista missä kirjassa, mutta kuitenkin jossain paljon myöhempään aikaan sijoittuvassa, Kalle näkee Ennin jossain epämääräisessä seurueessa Oulussa. Ehkä oli samoja aikakausia kun Kalle myös tapasi Vimparin pitkästä aikaa
Näin juhannuksen alla on haasteellista eläytyä Kallen liukasteluun marraskuisella kadulla ja työskentelyyn joulukuisen metsän pimeydessä.😊 Seuraavan kirjan 13./26 jäljeen onkin sarja ja vuosi puolessa...
Nopeasti tosiaan juoksevat päivät Päätalon seurassa! Onneksi sentään tahti on sen verran ripeä, että kesäistäkin Tamperetta päästään varmasti vielä Kallen silmin ihmettelemään tämän kesän aikana 😄
Outoa minulle näissä Kallen armeijajutuissa on, että korpraalejakin tervehditään ja herroitellaan. Minun armeija-aikana n.20v sitten ei korppia laskettu enää juuri sotamiestä kummemmaksi. Ehkä tuo tapa muuttui sen jälkeen, kun eri miehistön ikäluokat ei olleet enää osittain päällekkäisinä aikoina intissä
Hilikin myöhemmät vaiheet jäivät Kallen tuotannon puolesta arvoitukseksi. Hän kyllä kuoli hyvin nuorena tuberkuloosiin, mutta esim. hänen sota-aikana odottamansa lapsen kohtaloa ei valoteta sen kummemmin. Ilmeisesti joku "Alleeni" ainakin toivottavasti selvisi, kun talokin siellä ainakin vielä hyvin äskettäin tönötti peltikaton suojaamana
Mielenkiintoinen huomio! Vilkaisin tämän innoittamana nopeasti kirjasta, miten Päätalo kirjoittaa Hilikin iästä ja Loimujen aikaan -romaanin sivulla 271 kerrotaan Hilikin "tulevan juuri täysiaikaiseksi", mikä on ilmaisuna melko monitulkintainen, sillä sen voi periaatteessa tulkita joko täysi-ikäisyyteen tai rippikouluikään viittaavaksi. Kielitoimiston sanakirjan mukaan täysiaikaisella viitataan normaalin pituisen raskauden päätteeksi syntyneeseen lapseen, enkä googlettamalla löytänyt nopeasti muita merkityksiä tälle ilmaisulle.
Kallen jossain myöhemmässä lyhyitä juttuja sisältävässä kirjassa on tarina Menneisyyden tyhjä katse tms. Siinä Kalle hiihtää tyttärensä kanssa yöpymään jo vuosia autiona olleeseen taloon, mitä ilmeisimmin Itäpään Keisarin hoviin. Surullinen tarina oli talolla, käsittääkseni joku lapsenlapsikatraasta jäi kuitenkin henkiin
Joitakin vuosia sitten kävin hiihtäen Itäpään Keisarin asuinkentillä. Talo toki on purettu pian elokuvien kuvausten jälkeen, mutta joitakin rakennuksia ja jäänteitä oli jäljellä. Myöhemmistä kirjoista tuttu Alleenintalo kyllä seisoi kopsakkana paikallaan peltikaton suojaamana
Eero Marttisen kirjasta Mestarin eväät - Kalle Päätalon taival kuvin ja sanoin löytyy kuva Päätalosta ihmettelemässä Itäpään keisarin talon raunioita vuonna 1992. Hauskaa olisi päästä itsekin joskus katsomaan, miltä paikka nykyään näyttää!
Minullakin oli nuorena kaveri nimeltä Nikolai, jota aluksi kutsuin Nikoksi, sitten Nikodeemukseksi ja lopulta Teemuksi... Olen niin läheltä Kallioniemeä syntyisin (ja tuona aikana Jokijärvelle tulleen karjalaistytön jälkeläinen), että ehkäpä tuolloinkin noudatettiin samaa lempinimipolitiikkaa
Lienee todennäköistä, että jonkinlaisia peruja noista lempinimikäytännöistä on tosiaan edelleen ollut käytössä. Jonkin verran Päätalo kirjoittaa myös näistä lempinimien taustoista Iijoki-sarjan sivuilla, mutta valitettavasti en näin pientä nippelitietoa ole saanut jaksoihin juurikaan mahtumaan.
Tämän kirjan "takautumapainotteisuus" tekee seuraamisen haastavaksi, vaikka tietääkin vuoden 1944 tapahtuma-aikataulun; Kannaksen läpimurron, välirauhan, Lapin sodan ja muun kenttäarmeijan kotiuttamisen. Entäs jos ei tietäisi? Kalle toikkaroisi täysin epäloogisesti Lappeenrannan lähellä, Lahessa, Tampereella ja Oulun eteläpuolella..
Kieltämättä kirja on tässä suhteessa haastavampi kuin aikaisemmat sarjan osat, vaikka toisaalta poikkeava kerrontatapa on myös ihan virkistävää vaihtelua. Vähänhän tämän kirjan alkupuoli kuitenkin haiskahtaa siltä, että Päätalo ei sittenkään kokenut Nälkämäen riittävän täyttämään kaikkia vuosien 1942-1944 kirjasarjaan synnyttämiä aukkoja. Itse ehkä olisin Päätalona keskittynyt tiukasti vaan Lainaan ja jättänyt teoksesta pois vähäisen vankileirin tapahtumista kertomisen sekä Nälkämäen lopun sellaisenaan kirjaan lainaamisen.
Ai olitkin jo lukenut Kannaksen lomajunan. Turhaan eilen vinkkasin. 😊 En nyt juonipaljasta, mainitaanko Sylvi vielä jatkossa. Juu Nälkämäki on itsenäinen romaani, osa veteraanien 50-luvun lopulla alkaneita sotamuisteluita. Hyvä kuitenkin Iijokisarjan läpilukijoiden se tietää, muuten voisi ihmetellä minne Kallen elämästä kesäkuiden 1942-44 väli katosi. Toki muistaakseni Tammerkosken sillalla on nimestään huolimatta vielä sotaväkikirja, takautumia? Itse olen lukenut Nälkämäen vain kerran ja niin kauan sitten, etten muistanut että Vouvila, Laina ja Sylvi esiintyivät jo siinä, myöhemmästä Iijokisarjasta tutuilla samoilla 'peitenimillään'.
Tammerkosken sillalla -romaanissa ainakin alun perusteella tosiaan pyöritään myös sotavuosien tapahtumissa, ja kirjan äänikirjana taannoin kuunnellut ystäväni tiesi kertoa, että lainataanpa tuon kirjan sivuilla Nälkämäkeäkin pitkä pätkä sodan loppuvaiheilta.
Mainitsen vielä että Päätalon esikoisteos Ihmisiä telineillä on mielestäni ehkä Kallen paras kirja, vaikka onkin vähän niinku Iijokisarjan loppuosien "Nälkämäki". Lukenut sen sekä kuunnellut äänikirjana, äänenä sama jäbä joka näytteli v. 2008 Päätalo elokuvassakin (nimimuistini pätkii, Lehtinen?).
@@yoretabio4537 Ihmisiä telineilläkin tuossa lukujonossa odottaa ja eiköhän se ensi vuoden aikana tule luettua. Itse asiassa olen saanut haalittua suurimman osan Päätalon tuotannosta jo hyllyyni, mutta vielä pari Koillismaan osaa ja neljä muuta teosta pitäisi onnistua jostain löytämään. Eiköhän noistakin suurin osa vielä jostakin edulliseen hintaan löydy. Susipari ja Nälkämäki taitavat olla ainoat hinnaltaan hieman arvokkaammat Päätalon teokset.
Ainakin Ihmisiä telineillä ja Koillismaa-sarja kannattaa lukea. Olikohan Susipari näytelmän käsikirjoitus? Ennen ruskaa on minun ja monen muun mielestä epäonnistunut ja Päätalon tuotannon heikoin. Samoin osa Gummeruksen postuumisti kokoamista sekalaisista "teoksista".
@@yoretabio4537 Susipari on tosiaan näytelmä. Vikke Nilo -kirjojen eli Viimeisen savotan ja Kairankävijän lukemista odotan suurella mielenkiinnolla, sillä olen saanut sellaisen käsityksen, että ne ovat Iijoen ja Koillismaan ulkopuolisista teoksista Päätalon tuotannon terävintä kärkeä. Viimeisen savotan Edvin Laine väänsi elokuvamuotoonkin.
Tyylikäs on ratkaisusi kertoa Nälkämäki -romaanista ja tehdä siitä oma erillinen jaksonsa. Vinkkaan vielä että Gummerus julkaisi Päätalon kuoleman jälkeen novellikokoelman 'Kannaksen lomajuna'. Sen niminovelli kertoo Kallen, siis Kallen, lomamatkasta tapaamaan välirauhan Savukosken aikaista kirjeenvaihtoystävätärtään helsinkiläistä Sylviä. Aika dramaattinen kohtaaminen, joka ei jää siihen... P.S. Kallelta jäi 4.6.1942 Marskin syntymäpäiväkonjakit saamatta, kun oli matkalla Lahden Hennalasta Kivennavan Siiranmäkeen.
Nälkämäessähän nuo syntymäpäiväkonjakit aiheuttavat enemmänkin harmaita hiuksia Liekolle/Päätalolle, kun yksi vartija koettaa väkisin vaatia vankileirin talousaliupseeria järjestämään aiemmin saamatta jääneet Marskin muonat itselleen. Lopulta käykin sitten ilmi, että mies on jo muonansa saanut edellisessa palveluspaikassaan.
Ai se oli niin päin. Kiitos korjauksesta 😊. Noista jatkosodan lomamatkoista Siiranmäestä Jokijärvelle; melkoinen 'puolikuu' kiertää Tampereen, Seinäjoen, Kokkolan ja Oulun kautta. Suora jana menisi paljon idempänä noin Joensuun yli, mutta e tainnut olla liikenneyhteyksiä suorempaan. Oliko Päätalosanomissa jossa kerrottiin, että Milka oli todellakin lähtenyt vetäytyvien saksalaisten mukaan, mutta hypännyt kyydistä ja palannut Taivalkoskelle. Hän eli yli 90-vuotiaaksi jossain Keski-Pohjanmaan kunnassa ja häntä haastateltiin Päätalosanomiin tämän vuosituhannen puolella.
Mainitsen jo tässä vaiheessa mielestäni kaksi hienoa asiaa Päätalon Iijoki-sarjasta: 1. Suomen lähihistorian kuvaus käytännön ihmiselämän tasolla 1.a) Metsäsuomen savotta- ja uittotyömailla 1.b) Sota-aikona niin sotaväessä huoltotöissä ja rintaman takana mm sotasairaaloissa, kulkuvälineissä ja kotilomilla 1.c) Perhe-elämää ja jäälleenrakennusta kaupungin työmailla 1.d) pieni kurkistus kulttuurielämäänkin 2. Ihmiset ja ihmiskuvaus, noin 1700 henkilöhahmoa, monia Kallelle ja Suomelle hyviä ja tärkeitä ihmisiä
Erinomainen lista, jonka kohdat pystyn allekirjoittamaan jo nyt niiltä osin, mitä olen kirjasarjaa saanut tähän mennessä luetuksi. Seuraavaksi lähdetään ottamaan selvää siitä, mitä mieltä olen kohdasta 1.c)!
Ikävä tapaus, mutta sarjan kohokohtia (tai matalakohta). Sinänsä ympyrä liki sulkeutuu, Kouvolan Korialta Pohjois-Suomen ja Vienan-Karjalan kautta Lahden Hennalaan.
Näitä sairaala-ajan kotilomia/käyntejä en kyllä muistanut noin monta Kallella olleenkaan. Kysyttäessä olisin vastannut kaksi-kolme. Muutenkin osan tapahtumista olen jo unohtanut, koko sarjan kaksi läpilukuani sijoittuivat vuosille 1996-2002. Yksittäisiä kirjoja, omaan hyllyyni päätyneet, olen lukenut useampaankin kertaan.
Melkoista edestakaisin ravaamista on tosiaan tämä romaani tähän asti ollut, etenkin kun mukaan mahtuu noita päivän mittaisia piipahduksia, joista Päätalo ei edes sen suuremmin kirjoita.
@@yoretabio4537 Ensimmäinen loma Kallelle tosiaan koittaa vasta Miinoitetun rauhan sivuilla, joten Ahdistetun maan ajan Kalle pysyy poissa Jokijärveltä. Myöskin muissa sota-ajan romaaneissa Jokijärvellä piipahdellaan, sillä Ukkosen äänessä Kalle käy hakemassa turhaan siviilikamppeensa Jokijärveltä hieman ennen varsinaisen asepalveluksen päättymistä ja Liekkejä laulumailla puolestaan päättyy Kallen ensimmäiseen toipumislomaan.
Niin monella kuuluu olevan Martta -niminen sisar, että en malta olla mainitsematta, että minunkin 1917 syntyneellä isoäidilläni oli Martta -niminen sisar.
Kun olet Marttisen kirjasta katsellut sotilasajan valokuvia, niin siellä on kuvateksteissä aseveljien oikeat nimet. Monesta muunnoksesta voi romaanihenkilön arvata. Vouvilaa ei, on Soronen.
12:30 Eikös se ollut karjalainen Maija, joka muutti Kallen perässä Oulusta Iihin? Oliko Elsa se Iissä iäkkään isänsä talossa asunut nuori nainen, jota Kalle tapaili ennen Enniin repsahtamista? Olen lukenut Kenttä ja kasarmin. Samaa mieltä mitä Kallekin kirjastolotalle kertoo. Realistista normimeininkiä armeijaoloista, toki ei 20-luvun ylevän ilmapiirin mukaista.
Juurikin näin! Tuossa minulla näköjään pääsi jonkinlaisen ajatuskatkoksen seurauksena lipsahtamaan virhe nauhalle yrittäessäni pysyä kartalla näiden Kallen naiskuvioiden suhteen. Kiitokset siis korjauksesta, täytyykin vielä lisätä päivän julkaisemattomaan jaksoon huomio tästä!
Lienee yksi koko kirjasarjan hauskimmista kohtauksista, ellei jopa hauskin. Nauroin kirjaimellisesti vedet silmissä, kun tuota ensimmäisen kerran kirjan sivuilta luin 😄
Hyvä Riitu! Muistaakseni Herkko ei päässyt vierailulle Kuusamoon, kun oli sotatoimialuetta ja puuttui vaaditut henkilöpaperit. Tuota kenraali Siilasvuolle annettua salanimeä on naureskeltu. Mainitaankohan Mannerheim oikealla nimelläni...?
Herkosta ei tosiaan ollut löytynyt valokuvaa henkilöllisyystodistukseen. Riitunkin kuva jouduttiin leikkaamaan yhteiskuvasta, jossa oli mukana myös Kestilän Tiina, Viija ja Aune. Lisäksi tuo kuva oli ajoilta, jolloin Riitu oli omien sanojensa mukaan vielä "laiha ja pitkäkaulanen kuikeli" Mannerheimista Päätalo sentään uskaltaa puhua oikealla nimellä niin Iijoki-sarjassa kuin Nälkämäessäkin 😄
Ahaa olet saanut jo käsiisi Nälkämäen? Suosittelen että luet sen ja Kannaksen lomajunan alkunovellin ainakin omaksi tiedoksesi, vaikket niistä meille yleisölle tässä podcastilla yhtä tarkasti kertoisikaan.
@@yoretabio4537 Nälkämäki tosiaan löytyi kirjastosta, omaan hyllyyn asti en kirjaa toistaiseksi ole ostanut, sillä käytettyjen kappaleiden lähtöhinnat pyörivät kymmenissä euroissa.
Vaikka tuo kohokohtalistani on sota-aikapainotteinen, niin kirjasuosikkini koko 26-27 kpl sarjasta ovet Nuoruuden savotat ja Loimujen aikaan. Varsinkin ajoista Karl Gustav Päätalon eli Kummun patruunan taloudessa on ollut mukava lukea.
