Urbaania löytöretkeilyä Suomessa. Hylättyjen ja autioiden paikkojen tallentamista ennen kuin Luonto ottaa omansa. Kuvaaminen ja siihen liittyvä verbaalinen osuus tehdään aidolla Savolaisella huumorilla, murretta peittelemättä. Vastuu on siis kuulijalla. Tällä kanavalla saa yksinpuhelun sijaan kaksinpuhelun, monologin sijasta dialogin.
Meidän seudulla on mun entinen koulu,siinä oli lukio ja yläaste. Nyt ikkunat särjetty ja levyt ikkunoissa,kai ne tuon kohta purkaa,huvitti että etupihalla on kameratkin mutta takapihalla saa mellastaa ihan rauhassa kun ei mitään kameroita,lieko etupihankaan enää toiminnassa?? Niin siitäkin eroon päästään kun tarpeeksi kaupunki jahkailee kunnes onkin jo tiensä päässä. Kouluun oli tehty jopa remontti kunnes päätettiinkin ajaa alas ja siirtää oppilaat uuteen kouluun,että semmosta säästöä.
Joo Lonely urbanex teki tuosta aiemmin videon.Jos on Paraisilla,niin vois olla Virtasen entinen maalitehdas?Teemu pääsi sinne kellarikerrokseenkin,ja siellä on uusia keittiökaappeja ja komeroita osina,sekä lattialamineettaja ainakin 50000 euron edestä,kaikki pilalla,kun ne katolla olevat sammutusluukut on aukaistu,ja vesi tärvellyt kaiken.Oli pysähtynyt paikalliseen kahvilaan kyselemään,miten näin hienolle ja kulttuurihistoriasille paikalle on voinut käydä näin.Siihen oltiin alettu saaneeraamaan pakolaisille keskusta.
On se vaan aina järkyttävää tuo hävitysvimma!Miksi kaikki,ihan kaikki tuhota täysin.Hellat,jääkaapit ym laitteet nurin ja kappaleiksi kevyemmät...... Hienoja yksityiskohtia oli kyllä nähtävissä vielä joitain. Kiitoksia joka tapauksessa esittelystä 😊😊👍
30-40 luvun passais Alvar Aallon piirtämäksi ni 🤔Voinu olla alunperinkin nuita joitain asuntoja, kun kerran parvekkeitakin pykätty ni ☺Hyvä vidi ja kitooos nuarel paril mahottomasti ni 😀💚🥁
Tuosta joku oravanpyörästä hyppäävä tekisi vielä "idyllisen ja seesteisen mielenkodin".😂 Mukava että ehditte vielä tuon kuvata ennen lopullista häviämistä👍
11:50 Vaatehuone (kauppaketju) Vaatehuoneen logo. Vaatehuone oli vuosina 1980-2008 toiminut suomalainen vaatteita myynyt kauppaketju. Vaatehuoneen omia tuotemerkkejä olivat Ragazzi, Ann Miller sekä Jan Stuart.
7:55 Iki vanha ulko ovenlukko. T-kahva, missä on sormesi, oli asunnon sisäpuolella. Pienempi T-kahva oli kielen lukituksen kahva , jolloin ulkopuolelta ei isolla (tolholla) avaimella saanut ulkoovea auki.
2:18 Vuonna 51-syntyneen ukon neuvo tulevaisuutta ajatellen. Vastaavassa tilanteessa ; Vaihe 1: Kamera ja reppu alas jäävälle henkilölle. Vaihe 2: Kiipeä sisään. Vaihe 3: Alas jäänyt ojentaa kameran ja repun sisällä olevalle. Vaive 4: Sisällä oleva auttaa alas jääneen ylös. Hyvin suunniteltu on puoleksi tehty.
RIP Upo-imuri. Letku näytti roikkuvan nätisti komerossa, mutta joku mennyt heittämään itse imurin pihalle. 1965 vuodelta suunnilleen. Saksalainen Progress tehnyt Upolle näitä, ennen kuin Upon imurit muuttui Hitachin valmistamiksi
Yllättävänkin siistinä paikat siihen nähden, ettei ole kymmeniin vuosiin asuttu. Aina vaan ihmetyttää tuo etäluettava mittari selkeästi jo hylätyssä paikassa. Vaikkei sähköä käytettäisikään, kai joku perusmaksu menee niin kauan kuin mittari on.
Niin kauan kun sähköliittymää ei sanota irti, niin on se mittarikin. jos sähköliittymä sanotaan kokonaan irti, niin sitten uuden liittymän saaminen on erittäin kallista ja hankalaa. Jos nyt vaikkapa joku joskus tuonkin talon vaikka aikoisi ottaa vielä asumiskäyttöön tai vaikka rakentaa uutta tilalle, niin silloin on hyvä olla se sähköliittymä
@@supikkaeetu68 Noihin etäluettaviin törmää aina silloin tällöin 🤔 kyllä se sähköyhtiö perusmaksun aina kaapii😲, luultavasti meitä ennen siellä oli käynyt vain se mittarinasentaja🧐👍
Mielenkiintoinen kohde taas.Eipä olt punainen pirtti kuusikossa 😊 Näyttää tosiaan että Swea mamma on kutsunut väen huomiinsa.Siistiin kuntoon haluttu loman jälkeen jättää että on kiva tulla sitten....60?-70 luvun tavaraa oli ja se yksi lamppu super hieno.Ottaisin millo vaan. Onneksi ei kättä jalkaa poikki vaikka lankeeminen kävi viime hetkillä rapuissa. Kiitoksia paljon ♥️♥️
Olipa hieno kohdef. Jos seinät osaisi puhua, olisi varmasti monia tarinoita. Olisi kiva kuulla tuonkin talon tarina ja miksi on aikanaan jäänyt tyhjilleen. Kiitos videosta.
Kyllä kai tuossa on mieluummin yöpynyt kuin taivasalla. On tosin saattanut olla mielenkiintoiset tuoksut kun kolme ukkoa asustellut noinkin pienessä kömmelissä...