Nykyinen Rantanen ottaa vaan kantaa elokapinan puolesta ja leikkii jotain wokea. Oikeasti on sisimmässään se sama wanha Rantanen, joka vetää nuuskaa, juo Lapin kultaa ja rakastelee Harkimoa.
Eikä ole ainut kerta kun Rautiainen oli sanansa mittainen mies. Muistuu 90-luvun alkupuolelta Marseillen 1993 voitto Mestarien Liigan finaalissa kun Pasi sanoi että Milan voittaa ja Marseille vei, niin Rautiainen polki pyörällä 180km sen jälkeen vedon hävittyään.
Seuraavalla kaudella Milan suli sitten vasta finaalissa Poolille, liekö tämä jo enteillyt sitä. Toki vastaavasti 2003 Milan oli mestari, että kait sekin jotain merkitsee. Ehdottomasti Pasin suoritukselle tuopin noston arvoinen miehen teko!
Juhani Tamminen oli aikanaan yksi suomalaisen jääkiekon pioneereista. Myöhemmin hän oli kehityksen aallonharjalla valmennuksessa ja jääkiekon kommentoinnissa asiantuntijana. Vaikka nyt alkaa ikää olla ja muistikin saattaa pätkiä, ei Tamia kannata väheksyä tai naureskella. Myös itsevarman ja joskus jopa koomisen uhon takana piilee suurta viisautta.
En seuraa normaalisti jalkapalloa, tuli ilmaiseksi niin aattelin kattoa, oli hauskaa. Elkää ottako turhan vakavasti, jatkoon ehdottomasti tämä selostaja
Ihan mielenkiinnosta, löytyykö vanhojen kovalevyjen ja halpojen cdr-levyjen syövereistä muutakin urheilua 2000-luvun puolestavälistä kuin jääkiekkoa? (ja kuinka hanakasti iskee tekijänoikeusongelmat niitä upatessa?)
Kyse ammattimaisuudesta ja ammattiylpeydestä. En sano että pitäisi ihan robottina lapulta lukea tekstiä, mutta oli vähän tönkköä tekstiä, jos miettii vaikka että tuotakin peliä varmaan aika monen Suomalaisen taloudesta seurattiin kun ilmaiseksi tuli TV:stä. Virkkunen ei myös samalla itse ole ainut joka tuosta saa noottia, vaan myös tuotantoyhtiö (MTV). He toki ottivatkin jo tähän tapaukseen kantaa, pahoittelivat ja välittävät palautteen eteenpäin.
@@pedatoore joo ei. Ehkä vähä kärkkäästi sen ilmas. Ei kuitenkaan mitää pahaa sillä tarkottanu. Tää asia kyl vähä isot mittasuhteetki saanu. Ku pitää jauhaa tolkulla tästä asiasta. Ei tollekkaa ny enää voi mitää.
Me elämme ylipainon ja liikalihavuuden ihannoin aikakautta joten ymmärrettävästä syystä ihmiset pahoittavat tästä mielensä. "Puolilaiha" termi tuskin olisi aiheuttanut yhtä voimakasta reaktiota tietyissä ihmisryhmissä.
Ja tietyissä ihmisryhmissä ei näköjään ole mitään tajua mitä on toisen ihmisen kunnioittaminen ja että ulkonäön kommentoinnissa ei ole mitään asiallista. Mutta mitäpä vajaa-älyisiltä voisi muuta odottaakkaan.
On tää kyllä vittu naurettavaa, kun ei saa ihmisiä kritisoida siitä, miten he hoitavat duunejaan - tai siis eivät hoida duunejaan. Eiköhän tuostakin ”puolilihavasta-heitosta” suuttuneet vain ja ainoastaan sairaalloisen ylipainoiset ihmiset sekä tietenkin feministit, jotka eivät edes tiedä mistä tässä on kyse. Kunhan vain haluavat canceloida Suomen parhaan selostajan, jonka suurin synti on olla MIES.
No ehkä oli tahditon olis voinu sanoo järkkäri. Mut miettii missä maailmassa me eletään kun jokasesta asiasta pahotetaan mieli ja otetaan tikun nokkaa vaikka virkkune ei tolla pahaa tarkottanu.
Joo olis erityisesti tänäkin keväänä tarvittu NHL -apuja mutta eipä niitä montaa tullut. Joko kieltäydytään tai ei päästä kun pelejä paukutellaan pitkälle kesään. NHL on jääkiekon syöpä.
Kyllä oli pohja noteeraus suomen mm-kisat..valmentat ja studio porukka hoki että pelataan omaa kiekkoa!! ja miten hyvä joku Mikael Granlund on tai joku muu!! Kun totuus on että surkeita.. tässä uudelle valmentalle muutama neuvo 1..ei tehdä hitaita lähtöjä.. ja syötellä omassapäässä kiekkoa edestakaisin kunnes lopulta se menetetään.. ja omaverkko soi..2nyt kannattaa tämän 24mm vuoden kolmen parhaan joukkueen videoita katsella puhki!! Niistä voidaan oppia uutta.. ja ne hitaat lähdöt ja oma peli laittaa Jalosen mukaan..se aika meni jo..😮