Тёмный
Emilia Amper - Topic
Emilia Amper - Topic
Emilia Amper - Topic
Подписаться
Emilia Amper on ruotsalainen avainviulun soittaja. Hänet julistettiin vuonna 2010 avainviulun maailmanmestariksi, ja on valittu Ruotsin vuoden 2012 kansanmuusikoksi.
Amper varttui Torsåsissa ja aloitti avainviulun soittamisen kymmenvuotiaana. Hän opiskeli Eric Sahlström -instituutissa. Hän sai Bachelor of Arts -arvon musiikkitieteessä ja sävellyksessä Trondheimin NTNU:sta. Hän sai saman oppiarvon ruotsalaisessa kansanmusiikissa Tukholman kuninkaallisesta musiikkikorkeakoulusta. Hän valmistui myös Nordic Master -ohjelmasta.
Euroopan lisäksi Amper on esiintynyt myös Kiinassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Namibiassa, Intiassa ja Brasiliassa. Hän on esiintynyt sekä solistina että kansanmusiikkiyhtyeiden, kuten ODE:n, Skaranin ja Blinkin, kanssa. Hän on myös esiintynyt esimerkiksi TrondheimSolistenen solistina ja Jon Lordin kanssa. Amper julkaisi TrondheimSolistenen, Gjermund Larsenin ja 2L:n kanssa albumin In folk style, jolla hän voitti Spellemannprisenin vuonna 2010.
Amper on myös laulaja, säveltäjä ja opettaja. Hänen soolodebyyttialbuminsa oli Trollfågeln, joka julkaistiin BIS-levymerkillä joulukuussa 2012.
Ut i morka natten (Into the Dark Night)
7 месяцев назад
Till Maria
7 месяцев назад
Isadoras land (Isadora's Land)
7 месяцев назад
Kapad (Hijacked)
7 месяцев назад
Galatea Creek
7 месяцев назад
Vals fran Valsebo (Waltz from Valsebo)
7 месяцев назад
Trollfuglen (the Magic Bird)
7 месяцев назад
Ljus i mörkrets tid
7 месяцев назад
Комментарии