Kanavalla videoita erilaisten tavaroiden kierrättämisestä, huolloista ja korjauksista. Lisäksi kuvaan kierrättäjän elämäntyyliä pienellä maatilalla. Tila on niin sanottu pika-asutustila sodasta palaaville rintamamiehille ja heidän perheilleen. Rakennukset ovat vuodelta 1953. Meillä tämä on vapaa-ajan käytössä ja pyrimme pitämään tilan mahdollisimman alkuperäisenä.
OHJEET, JOITA VIDEOILLANI ON, EIVÄT OLE VIRALLISIA TEKO-OHJEITA, vaan kuuluvat osioon näin minä sen tein. JOS TEET SAMOIN, TEET SEN OMALLA VASTUULLA.
Onko noista verkkokoreista paljon apua pesussa? Ihan hyvä olla useampi purkki, jos paljon maalailee. Muutoin menee kyllä paljon tilaa hukkaan. Musiikin sijaan selotus ois ollu kiva taustalla. 👍
@@PuuhaveikkoPate Verkkokorit tulee olla alessuin, pensseliä painellaan korin yläpintaan. Näin purkin pohjalle vajonnut maalisakka ei sekoitu tärpättiin. Sakka laskeutuu ajanmittaan purkin pohjalle ja tärpätti on yläpinnasta lähes kirkasta. Viimeisessä purkissa ei juuri sakkaa ole ollenkaan.
Joitakin asioita ei kannata putsata hapolla, jos ei osia niistä suojaa vaikkapa teippaamalla. Toki sitruunahapon Limoniini neutraloi liimaa ajan kuluessa. Itse pilasin auton etupyörän navan laakeripesän kun se mittaan sorvattu pinta syöpyi samalla kun ruostekin muualta osasta. Soodaelektrolyysi olisi ollut parempi konsti. Mutta pitäähän sitä testata. Muuten ei opi.
Ruosteisesta tankistahan irtoaa jatkuvasti ruostemujua suodattimeen. En tiedä lopettaisko sitruunahappokäsittely sen lopullisesti. Voi olla että löytyy tubesta ongelmaasi jokin osuvampikin ratkaisu.
Parashan olisi hepata tankki betonimyllyyn kiinni ja pari kourallista pultteja sisään ja mylly pyörimään välillä asentoa vaihtaen niin lähtee kyllä aivan kaikki hapero irti ja sitten 2komponenttinen sisäpinnoitus, ei vaan oo sitä betonimyllyä ja vuokranehkeisiin ei ole soveliasta hitsailla tankkia kiinni...
@@mrrecycler67 Kyllä seonnistuu, mutta vaatii ensin hiukan mekaanista puhdistamista, jos ruostuma on niin paha, että hilseilee. Hiekkaa sisälle ja täryttimellä hiekka liikkumaan. Toki ensin irtoava ruoste kolistelemalla ja imuroimalla pois.
Jos oikein hyvän haluaa, niin viikko. Moni jo rikkoo sauman, kun poistaa lastalla ylimääräisiä vesiä. Siis vähintään se 24 h. Vinkkinä: saumat kuntoon ja lomalle!
Ostimme tilan perikunnalta, jonka osakas olen. Maata hieman yli kolme hehtaaria ja rakennukset. Sijainti pikitien varressa Etelä-Savossa. Tässä saattoi olla hinnassa lisänä tunnearvoakin. Oikotiellä on markkinahinnat.😊
Varmasti oletkin tietoinen salaojaremontin tarpeesta, mutta lisäksi mittasin sisäilman ja kellarin radonkaasupitoisuudet ja ryhtyisin tarvittaessa varsinkin jälkimmäisen osalta toimenpiteisiin. Talossa siis kaiketi oli kellari eikä pelkkä rossipohja? Jos on kellari, nouseeko pohja- tai sadevesi kellariin?
Kyllä olet oikeassa, sillä itseänikin kiinnostaa tutkia moni asia. Vaikka äitini asui talossa vuodesta 1962 lähtien ja kuoli 95-vuotiaana, niin ei se saavutus kaikkea kerro. Alakerta ei näissä ollut kai asumiseen tarkoitettukaan, vaan aputiloiksi. Itse lähdin 70- luvulla työn perään eteläsuomeen, ja koko pikkutila on nyt vapaa-ajan käytössä. Niin ja kyllä keväisin lumien sulamisvedet lisää alakerran kosteutta, joka on hoidettu tuulettamalla. Yhdellä sivulla kun kaato on taloon päin. Parannuksia olis monin paikoin, mutta parasta on kun talo on alkuperäinen, niin säästyy purkamiselta.
Todella hieno huomio, vaikka ei hämeestä ollakaan. Ei ole tilaa tarvittu, on kolme henkeä asunut. Kesän mittaan aion tehdä joitakin rakenneavauksia, niin saan itsekin kokemusta miten aika on kurittanut taloa.😂😂
Kiitos palautteesta! Savimaa ja kuivuuskin vaivannut pensaita. Nuukasti olen myös lannoittanut. Uuden jätelain ansiosta on jo kompostori muhimassa, niin homma korjaantuu.😊😊
Kiitos kommentista! Videon kuvaustekstissä kerron mitä yritän esittää videolla. Tekstin saa esille mobiililaitteessa, kun näppää videon otsikkoa. Itsellä ollut useita tällaisia sahoja ja sama vika kaikissa, siksi video jakoon. Musiikin toistosta olen jo luopunut, riittää tällaisessa tube-harrastuksessa, että voi jakaa toisia ihmisiä kiinnostavia ongelmanratkaisuja mahdollisimman ymmärrettävästi. Hyvää kevään jatkoa! 😊😊
Kiitos kommentista ja huomiosta. Kyllä tämä prototyyppi on kiinnitettävä seinään tai tasoon. On sitkeät liimat teipeissä, joten jos joku aikoo tehdä samanlaisen, niin teippirullat on asemoitava alemmaksi, tai katkaisukohta vastaavasti ylemmäksi. Teipin tulisi kulkea suorana sahanterälle, eikä ainakaan alamäkeen. Saa nähdä kuivuuko teipeistä liima, jos käyttö ei ole jatkuvaa. 😊😊
Ihan hyvä ulkoa,maalilla saa,tärkeintä on miltä sisällä tuoksuu,jos ns.”mökiltä” niin se tuoksu on aina hometta.Nenä on paras tunnistaja.Homekoira on sitten asia erikseen ja haistaa sen mitä ihminen ei.
Sen ajan taloissa alkuperäisenä on ollut hyvin puutteellinen ilmanvaihto. Se on toiminut silloin, kun asukkaat ovat paikalla, kulkevat ovista ja lämmittävät uuneja. Lisäksi jokaisessa huoneessa on avattava tuuletusikkuna.Tuuletuksen määrästä vastaa asukas. Liikkumaton sisäilma saa mausteensa talon rakennusmateriaaleista, irtaimistosta ym. Ilmankosteuden vaihdellessa, eikä aina tuuletuskaan auta. Voi olla, että uteliaisuuden vuoksi keväällä käytän homekoiran palveluja.😊😊
@@mrrecycler67 Juu, haju ei kerro mitään homeesta, vaan se kertoo siitä että siellä on painovoimainen ilmanvaihto ja jos asunnossa ei asuta ja tuuletusaukot on kiinni niin varmasti haisee tunkkaiselle ns. mummonmökki
Erinomaisen hyvin säilynyt alkuperäinen miljöö ja henki keittiön astiakaappeja, hellaa ja kamareitten tiiliuuneja myöten, sormipaneli on upea eteisessä ja kattopaneelit, ei pysty mdf-levyllä eikä laminaatilla samaan; tapetointia ja maalausta aika ajoin ja ylläpitokorjausta niin edullista ja hyvää asumista vuoskymmeniksi👍 onnittelen☀️
Kiitos kommentista! Esimerkiksi juuri nuo mainitsemasi seikat vaikuttivat siihen, että ostimme talon perikunnalta. Tunnen myös koko rintamamiestilan (n.3 hehtaaria) historian, sillä muutimme siihen 1962. Pellot ovat metsittyneet luontaisesti eli ennallistuneet. Toivottavasti joku esittelee tubessa joskus vastaavan originaalin rintsikan. Saattaa olla kuitenkin aika harvassa. 😮😅
Kiitos kommentista! Tubessa on paljon suuren maailman vinkkejä. On mielenkiintoista seurata miten täällä pohjolassa pärjätään. Yritän minäkin heitellä aina jotain jakoon.
Kiitos kun katsoit videon! Kyllä jokainen sekunti videossa on aitoa. Ei ole ollut tapana kaunistella asioita. Ruuvipenkki oli ollut kosteassa pressutallissa noin 15 vuotta käyttämättömänä. Se oli myös jumittunut, leuat eivät liikkuneet eteen, eikä taakse. Käsittelyn jälkeen en neutraloinut ruuvipenkkiä mitenkään, vaan maalasin sen suoraan avokadon vihreällä Miranolilla. Ruuvin rasvasin vaseliinilla ja sen jälkeen se onkin ollut lähes päivittäisessä käytössä, joka näkyy kanavan muilla videoilla.😊😊 Ps. Maalattu pintakin ruostuu, jos maali ensin irtoaa, mutta tässä tapauksessa lähinnä liukupinnat ja ruuvi olivat ruostuneet.
Se tässä mietityttääkin, kun haluais pitää talon mahdollisimman alkuperäisenä. Yläkerran toinen päätykin on rakentamaton, toisessa pieni kamari. RU-vidssa näyttää olevan monia katsojia, joita etenkin mahdollisimman alkuperäiset talot kiinnostavat. Ajattelin tulevana kesänä tutkia rakenteita mielenkiinnosta. Lisäeristys tai lisämukavuudet ei kuitenkaan ole vielä ajankohtaisia toimenpiteitä. Ulkorakennuksen vesikatto olisi seuraava projekti.
Just tein uuden alapuun ja poka on liimauksessa. Talon ullakolla oli 50-luvulta asti ollut lasien kuljetus kehikko, jossa oli erikokoisia laseja. Sain niistä siihen lasin. Luultavasti kaikki kellarikerroksen pikkuikkunat ovat karmeineen samankuntoisia. Voipi olla, että menevät uusintaan, mutta nyt pääsen tästä ongelmasta.
Kiitos kysymästä! Saranoissa on kyllä korkeussäätö, mutta ensin katsoisin osuuko lukon kieli, eli telki vapaasti karmissa olevaan vastarautaan. Myös ovilevy voi olla kiero, eli ovea suljettaessa osuukin joko ylä tai alanurkka ovilehdestä ensin karmiin. Lisäksi seinät oven molemmilla sivuilla voivat olla erisuuntaiset pystysuunnassa, ja kun ovikarmit ovatkin asennettu seinien mukaan, niin silloinkin on tilanne, että ovilehti ei kosketa tasaisesti karmiin. Joskus ollut sellainenkin tapaus, että joko ovilehti tai karmi, tai molemmat ovat käyriä. Sen voit todeta, kun painat oven karmiin niin, että ovilehti on pohjassa ja siitä huolimatta oven keskikohta painuu vielä, jolloin lukon kieli vasta uppoaa karmin vastarautaan. Toivottavasti tästä oli apua. PS. Saranoiden vääntely tms. aiheuttaa usein vain lisäharmia.
Saako noita saranatappeja irti? Minulla pitäisi ovea nostaa kun hankaa kynnykseen ja pitää häiritsevää ääntä. Laittaisin pari prikkaa jolla ovi nousisi
Kiitos kommentista! Talo on hiekkakumpareen päällä ja vain yhdeltä sivulta puuttuu kaato talosta poispäin. Siihen aikaan ei harrastettu esimerkiksi salaojia. Nykytiedon valossa tällaisessa 50-luvun hengen talossa asuminen on lähes rikollista, kun ei sovellu nykyisiin standardeihin.
Ihana koti ja niin kodikkaan tuntuinen uuneineen .Ei kaiken tarvitse olla valkoista ja sliipattua!!Ihana koti ja viihtyisä!Kaikkea hyvää nykyisille asujille ja hyvää joulua!❤
Olin muutamavuosi sitten uuden valmistuneen hirsitalon esittelyssä . Sisäpinnat oli vedetty läikuultavan valkoisiksi kautaaltaan aika järkyttävä ratkaisu.
Kiitos kommentista! Tämä on lapsuuteni koti ja tiedän hyvin sen historian. Luulen, että samanlaisia näinkin alkuperäisen oloisia taloja on vähän Suomessa. Tarkoitukseni onkin tutkia miten hyvin tämä yksilö on pärjännyt nämä vuodet.
Lisään vielä, että tarkoitus on vaalia sen ajan perinnettä. Selluloosalakatut puupinnat säilytän. Jos maalaan, niin maalissa olisi kiiltoa. Myös sisätilaratkaisut toistaiseksi pysynevät entisellään. On vain opittava nostamaan jalkaa kynnyksen kohdalla.😂
Kiitos! Tulevana kesänä lopettelen ulkomaalauksen. Sitten olis tutkinnassa ikkunoiden alapuolinen purueristetilanne. Paljonko on sahanpuru painunut aikojen saatossa. Tiedän, että tässä talossa ei olla kumarreltu energiapellejen edessä. Siitä johtuu tämä rakennuksen alkuperäisyyskin.
Kiitos! Koska meillä on lähes alkuperäinen rintamamiestalo 50-luvulta ja koko tila on rintamalta palanneille miehille tarkoitettu pika-asutustila, niin aiomme pitää sen 50-luvun hengessä. Gobeliini saa olla seinällä ja kaikki mitä kohennamme on oltava sen ajan mukaista.
Kiitos kommentista! Kun vuonna 2017 ostimme tämän talon perikunnalta, niin ajatuksena silloin oli, että siitä tulisi eläkepäiviemme koti. Ostos oli sikäli turvallinen, sillä talon ja koko tilan historia oli tiedossa.. Olin perheeni kanssa muuttanut siihen vuonna 1962. Tila on sotien jälkeisen ajan ns. pika-asutustiloja. Olemme tavallaan toisia omistajia..