Simolla kun ei ole omaa kanavaa niin on jäänyt hieman tuntemattomaksi teihin kahteen verrattuna, niin tehkääpäs yksi Simo Speciaali video missä haastellaan että mikä mani se SimoMani on.
Juu voisi tulla Huutokauppakeisarin Markun tapainen suosio. Myhäilee vain hiljaa ja kerää sympatiat, tekee oman kanavan ja pääsee jopa televisioon, nousee rauhallisuudellaan koko kansan suosion, menee politiikkaan, valitaan eduskuntaan ja hänellä on sen pituinen se.
Heissan. Liimapuupalkin voi tehdä myös silleen jos kantavuus riittää että laittaa 50*125 mm lankkua päällekkäin eli tulee 250 mm korkea ja sitten liimaa uretanilla 18 mm vanerit molemmille reunoille. Paksuudeksi palkille tulee 86 mm plus uretani. Näin tehtiin itelle hallin etupuolen kannattajapalkki. Lohkon leveys on 4 m ja on kyllä kestänyt hyvin. En tiedä miten kallista tuo oikea kertopuupalkki nykyään sitten on. Hyvä oivallus tuokin on. Ja kesä oli kuuma niin liima kuivui hyvin.
Tuohon porukkaan tarvittaisiin vielä joku Taivalkosken Jokijärveläinen satusetä. Turinoisi vanhoja ja kaikilla olisi hauskaa. Kertoisi kuinka kalumeetin kaupungissa tehtiin ja miten nyyjorkissa lemmentööti toji.
Hannu.M.Nyt on kolme kohdetta kerralla,kolme muskettisoturia taistelutantereella.Kyllä kuuluu pauke kuusikosta ilmassa on puuta ja liimaa.Pitäs kestää.👍Oliko vedenkestävä liima?
Voi vittu ei ollu mehtäs isoon parrua piti liimalla kepeistä kasaa. Nuo ei kestä kosteutta. Koko puu kestää tupla määrän painoa samassa koossa vähän taipuu mutta ei haittaa.
....videoiden taso laskenut.....ei kunnon "veiliä" tapahdu ollenkaan....kaikki sujuu kuin leikiten. Ei tällä tavalla ei ei ei....loppuisi edes polttoaine JCB:sitä.....,😀
Ettäkö työ ossoo ennee naulaa " kotkata " niinkun ennen vanhaan pätevät kirves miehet. Puristimet käyttöön jos poralla ruuvootta! Muutenhan ne ruuvit ei pohjaan mee.
Ainakin sitätehen tuli palkkiin kiinnikkeitä. Nykyajan uretaaniliimoilla kyllä ennempään "terve" puu halkee kuin liimasauma pettää, ei olis välttämättä tarvinnut noin tiukkaan ruuvvaamista, mut eipähän se tuhmenna 👍
Väittäsin että yhtä hyvä ois tullu ku ois laittanu liiman väliin, ja suorat kakkosneloset särmälleen kumpaannii laitaan kummallekin puolelle ja liimapuristimilla kiristys.
Liimakerros oli niin paksu että tuksimpa aika ylittyi. Kiilto kertoo että 150g/m2 on 10min avoin aika. Toki ulkona on nyt tosi lämmintä joka ei ainakaan hidasta kuivumista, mutta ihan hyvältä omasta mielestä näytti vielä kun puut pantiin yhteen. :)
Ei tuo kyllä ole maitoliimaa sitä kun ei enää saa kun 10L kannuissa ammattikäyttöön,kumpa saiskin jostain niin sujuisi työvaatteiden paikkauskin. Entisaikaan sai maitolimaa eli kumilateksia puolenlitran purkissa,haisi aika vinkeälle,kai sen kumilateksin syystä menny kieltoon?
Olis pitänyt olla uretaaniliimaa joo, eli D4. Tuo D3 on kosteudenkestävää, muttei ulkokäyttöön. Mutta onhan se lipan alla suojassa koko ajan. Olisi todennäköisesti riittänyt pelkkä ruuvaus/naulauskin.