Tein ohjeesi mukaan ensimmäistä kertaa läskisoossia, emännälle tarjoilin kun saapui töistä kotiin ja tykkäsi todella paljon. Kiitos Jonez hyvästä ohjeesta =D
Tuohan on kun kuutioitua pekonia sen itsensä rasvassa, vähän suurustettuna. Varmasti hyvää. Oon ollu englannissa töissä ja siellä oli pekoni kunnon paksua ja leveetä siivua verrattuna suomen pekoniin eikä niin rapeeks paistettuna kuin itse tykkään. Marmelaadia,papuja, paahtoleipää, kananmunia.sieniä ja mustaa kahvia. Ihan oikeesti mustaa!.Pavut ja sienet oli purkista ja siitä EI voi erehtyä. Jäi syömättä. Työmaaruokalassa syötiin se perinteinen "aamupala" 10 aikaan ja sit 13 aikaan lounas. En tiiä mitä ne paikalliset aamulla heräämisen jälkeen söi mut me kun mentiin 7 töihin niinkun paikallisetkin, niin hotellilla oli 6 aikaan perus aamupala niinkun suomessakin hotelli aamupala
Mainitsemiesi aistinautintojen lisäksi kokkailu on siitä mahtava laji, että samasta ruokalajista on sen kymmenet eri variaatiot eri maakunnittain tai suvun perinteitä noudattaen tehtynä :) Tuo valmistustapa jolla teit oli täällä päin aivan uusi juttu. Särryytetään sanoi aina vaarini, kun lihat laittoi pannulle tirisemään. Oli kotoisin sieltä menetetystä karjalasta, että siellä sitten varmaan oli tapana asia ilmaista noin. Olen kyllä kuullut tuollaisesta tavasta joskus, missä särryytetään noi kaikki rasvat erilleen, mutta kokeillut tahi maistanut en ole. Täällä päin menee siivu kahteen tai kolmeen osaan, valuraudan kautta väriä/makua lihaan ja varsinainen soossin keittoaika on sitten jopa monta tuntia. Maustepippuri on täällä suolan kanssa ne mausteet ja uuniin monet lykkää kypsymään. Täytyypäs kyllä kokeilla tuolla teidän tavalla tehtynä, että mitenkä on hyvvee ;) Voittaa muuten tuollainen kunnon kylykisiivu ameriikan pekonit sata-nolla.
Olen kattonu tän videon jo varmaan 20 kertaa aina kun haluan läskisoosia ja ennenkun teen sitä. Kohta rupeaa olemaan takaraivossa. On kyllä hyvää valurautapannulla perunoiden kanssa. Kylmäsavulohta vielä mukaan niin ai että.
On kyllä niin hyvännäköinen läskisoossi että! Me tehtiin kanssa eilen mutta ei ihan noin kauan tiristelty, olisi ehkäpä kannattanut koska liha ei mureutunut kunnolla. Pitää seuraavan kerran tehdä tällä sinun tyylillä, että kiitokset vinkistä'! :)
Kylläpä näytti tutulta ja hienolta 😁 juurikin noin iso-äitini evakko karjalasta opetti kun olin pieni ukkeli.. ja näin teen edelleen kun sattuu läskiä käteen. Todella herkkua
Hei Jonez! tulikin läskisoosista mieleen että oletko koskaan tehnyt Tohrapottua? on meinaan hyvä ja erittäin helppovalmistaa,kylkeen hieman puolukkahilloa tai mustaherukkahyytelöä ni Avot!!
No nyt on sapuska kohdallaan. Eiköhän Suomi ole aikoinaan hyvin pitkälti rakennettu just tällä loistavalla sapuskalla. Jos mummu olis vielä elossa, niin kysyisin, että miten se sai tuosta niin hyvää??? Ei oma tekemäkään hullumpaa ole, vaan en ole samaan pystynyt, kun mummu aikoinaan, tai sitten aika vaan kultaa muistot :)
Kiitos. Pitäis itsekin tehdä taas tuota herkkujen herkkua. Hiiliteräspannulla ei kuulema (vai oisko vaan huhupuhetta) voi tehdä kastiketta. Eli ihan paistamiseen vaan hyvä käyttää...
@@jonez63 Koukussa valurautapannu jolla tehty soossi -70 luvulta asti, joko jauhot lihojen sekaan, tai erikseen.. Pannulla paistettu sianlihaa satoja, jollei tuhansia kiloja. Se on tehnyt pinnasta melkeinpä pohjaanpalamattoman, teflonpannut on amatööreille eines- sukupolvelle suoraan suunniteltuja.
Eiköhän tuostakin löydy kymmeniä "perinteisiä" ja "ainoita oikeita" versioita! Sehän tässä ruoanlaitossa onkin mukavaa, että aina voi soveltaa ja säveltää oman maun mukaiseksi.