Тёмный

Diane Jarvi - Satumaa (from the album Foreign Winds 1992) 

Henri Kirkanen
Подписаться 242
Просмотров 88 тыс.
50% 1

Diane Jarvi on kolmannen polven amerikansuomalainen laulaja-lauluntekijä. Jarvi syntyi Minnesotan Minneapoliksen St.Paulissa jossa myös asuu edelleen. Dianen sukujuuret juontavat mm. Etelä-Pohjanmaalla. Diane on aina tuntenut kaihoa isiensä maata, Suomea kohtaan, vaikka ei puhu suomea kuin pari sanaa. Hänen soittimensa on kitara ja upea lauluääni. Kanteleesta Diane kiinnostui vasta 26-vuotiaana ja alkoi samalla tutkia suomalaista kansanmusiikkia. Hän liittyi mukaan perinteisin soittimin musisoivaan Koivun Kaiku --yhtyeeseen ja teki opintomatkan Suomeen Sibelius-Akatemian kansanmusiikin koulutusohjelmaan talvella 1990. Palattuaan Yhdysvaltoihin hän julkaisi ensimmäisen soololevynsä Foreign Winds vuonna 1992. Vaikka varsinaista suomen kielen taitoa Jarvella ei juurikaan ole laulut välittävä herkällä tavalla niitä tuntoja, joita siirtosuomalaiset ovat aina tunteneet kotimaatansa kohtaan. Nämä laulut on taltioitu Diane Järven ja Lupine Recordsin luvalla RU-viden kaikkien kuunneltavaksi. www.dianejarvi.com

Опубликовано:

 

5 окт 2024

Поделиться:

Ссылка:

Скачать:

Готовим ссылку...

Добавить в:

Мой плейлист
Посмотреть позже
Комментарии : 72   
@sinikkasiekkinen753
@sinikkasiekkinen753 4 года назад
Diane Jarvi asui taloni yläkerrassa talvella 1990 kun hän opiskeli hetken Sibelius -Akatemiassa. Opinnot valitettavasti kuitenkin keskeytyivät ennenaikaisesti kun hän sukulaisvierailulla liukastui ja mursi jalkansa - ja hän joutui palaamaan kotiin. . Sittemmin olen kuunnellut usein Dianen tulkintaa Satumaasta; se on paras minkä tiedän !
@uttermossa
@uttermossa 9 лет назад
Jollakin ihmeen keinolla sain esille Diana Järven, kuuntelin "elämää juoksuhaudoissa", sain kyyneliä silmiini!
@veijoturunen
@veijoturunen 7 лет назад
Dianan herkkä tulkinta Suomen suosituimmasta kappaleesta, mahtavaa tulkintaa ja saa kuulostamaan Satumaan ihan paratiisilta.
@pekkatamminen5203
@pekkatamminen5203 3 года назад
Kaunista! Hienoa Diane, että sukusi olette pitäneet äidinkielenne elossa! What I have seen in the world, is that the finns have melted in very quickly in just one or two generations and lost their finnish so too fast! Don’t mean to blame them though. We are a small people.
@calbackk
@calbackk 2 года назад
Great voice and great interpretation. Your accent to me is proof of your love of your roots.
@MyJussuf
@MyJussuf 2 года назад
Aina mahtuu uusi jos on näin hyvä. Edellisiä kommentoijia mukaillen talouspaperilla pitää täälläkin silmäkulmia huoltaa.
@mikkohokkanen8719
@mikkohokkanen8719 2 года назад
kiitos Diane.MAHTAVASTA TULKINNASTA.olet ihana.täällä ollaan varpeilla koko ajan.ryssä vainoaa.olemme valmiita otamaan hyökkäyksen.
@pekkapaakkonen8304
@pekkapaakkonen8304 3 года назад
Great song, great artist. Got a drop on my eye while listening, thank You Diane.
@scanpolar6197
@scanpolar6197 5 лет назад
With her accent the Finnish Tango is flying and making our language very SEXY!
@juha6447
@juha6447 9 лет назад
Todella kaunista. Peilaten Suomen nykyhetkeen ja vallitsevaan "ilmapiiriin". Taitanee olla paras muuttaa Rapakon taa, voidaksseen olla rintarottingilla rehellisesti sekä aidosti Isänmaallinen ja maataan rakastava suomalainen, pelkäämättä leimautuvansa äärioikeistolaiseksi rasistiksi. Kuunnellessa Dianen laulua hävettää hänen entisen kaukaisen kotimaansa tuhoaminen käyttäen Martin Luther Kingin ylevää lausahdusta ja täten sen likaamista kuin ylevän soturin ratsailta pudottamisella lokaan .
@heikkilahtinen8434
@heikkilahtinen8434 3 года назад
Aivan satumaisen taivaallinen lauluääni, upeaa.
@hannumustonen1857
@hannumustonen1857 3 года назад
Muolaalaisten kansallislaulu , säveltäjä Unto Mononen oli.syntynyt Oinaalan kylässä Muolaassa.
@dorpx
@dorpx 6 лет назад
Touches my heart
@olavikorpela3826
@olavikorpela3826 4 года назад
Miten hieno ärrä! Kaunista.
@lasseeskola8670
@lasseeskola8670 Год назад
Hienoja tulkintoja , toivotaan lisää
@hannumustonen1857
@hannumustonen1857 3 года назад
Satumaa on Muolaalaisten kansallislaulu (säveltäjä Unto Mononen syntynyt Oinaalan kylässä Muolaa Karjalan kannas)
@maralimperi7117
@maralimperi7117 7 лет назад
Ihanasti Minnesotan Diane Jarvi tämän vetää..+++++
@susannaviljanen1708
@susannaviljanen1708 2 года назад
Upea tulkinta - a magnificent interpretation!
@oivaberg7417
@oivaberg7417 7 лет назад
Hi -I just happened to come accross this most beautifl version of the finnish classic. One of the best I ever heard! Thanks a lot and greetings to the other side of the Atlantics.
@kakkapekka1860
@kakkapekka1860 8 лет назад
Great! Timmiä, siistiä, huippua, mahtavaa, ihanaa!
@Cary5501
@Cary5501 9 лет назад
Ihanaa kuunneltavaa ja tämä täytyy myös jakaa.
@mauriheikkinen5192
@mauriheikkinen5192 6 лет назад
Upeita versioita...kiitos näistä
@kelantupe
@kelantupe Год назад
Unbelievebul, ty Diana
@mikaseppanen1632
@mikaseppanen1632 3 года назад
On Mahtavaa että tä laulu löyty sinne.. Mahtavaa Kiitos teille.
@MrTimodon
@MrTimodon 2 года назад
In Sweden we know this now! Slava Ukraine!
@kaukolaurinolli
@kaukolaurinolli 7 лет назад
Wonderful. She has the cutest Finnish accent. I understand that she doesn't speak Finnish.
@TuireSalenius
@TuireSalenius 9 лет назад
Aivan ihana versio!
@maralimperi7117
@maralimperi7117 7 лет назад
Jotenkin koskettaa tämä, laulutapakin...kiitos
@markkukontio9406
@markkukontio9406 2 года назад
Kiitos
@MyJussuf
@MyJussuf 2 года назад
Lisää lisää Please!!
@jarivesterinen2987
@jarivesterinen2987 7 лет назад
Wonderful!
@raunotuomikoski9050
@raunotuomikoski9050 8 месяцев назад
Hieno, kiitos Diane❤
@mikaseppanen1632
@mikaseppanen1632 2 года назад
Vielä yhtä Kaunis ÄÄni.:)
@pietarijaaskelainen7201
@pietarijaaskelainen7201 2 года назад
Hieno tulkinta!
@visalaakso
@visalaakso Год назад
Hyvä, kiitos
@tkaaproduct492
@tkaaproduct492 3 года назад
Hieno ääni ja sovitus ,,,, paljon peukkuja sekä sydämmiä ;)
@MrTimodon
@MrTimodon 2 года назад
Frist time i hear women sing this song! This is the Finland soul! Im an old hardrocker but i like other music too! Is this women from Amerika?
@maralimperi7117
@maralimperi7117 6 лет назад
Tästä laulusta tämä on paras versio.+++++.
@MrCurwen
@MrCurwen 3 года назад
Kävi ilmi että satumaa on... Minnesota. =D
@jaanakoivumaki2250
@jaanakoivumaki2250 8 лет назад
Ihana
@jammppumies
@jammppumies 9 лет назад
Unto Mononen kääntää kylkeä kun kuulee tämän.Ihana.I
@pekkakyllinen1622
@pekkakyllinen1622 2 года назад
mahtava ääni
@asmotervala4987
@asmotervala4987 3 года назад
Ihana, mie tykkään. I love you
@jarijarvi2870
@jarijarvi2870 8 лет назад
kivaa kuultavaa
@YrjoKainu
@YrjoKainu 9 лет назад
Kerrassaan upea esitys.
@Jari1973
@Jari1973 Год назад
Sanoisin että on aika hyvä kun aikuisella miehellä tulee kyynel silmään 😁
@reimakuru5046
@reimakuru5046 7 лет назад
En osaa muuta sanoa,kuin että perskutti miten flikka osaa laulaa,ehkä hän vois ottaa yhteyttä vaikka Reiskaan,Siis Suomen Tangokuninkaaseen? Ehkä siitä vois kehittyä jotakin?
@TheRistoboy
@TheRistoboy 9 лет назад
Loistava
@hellevianttonen7337
@hellevianttonen7337 7 лет назад
kaunis ääni
@mikkohokkanen8719
@mikkohokkanen8719 2 года назад
ihana olet voisimpa halata sinua
@maralimperi7117
@maralimperi7117 8 лет назад
Hyvää Itsenäisyyspäivää 2015
@itsmesia2469
@itsmesia2469 4 года назад
🙏🥀🕊️💛🕊️🥀🙏
@MyJussuf
@MyJussuf 2 года назад
i dont know who you are but you are danb good!
@mikajohansson6486
@mikajohansson6486 7 лет назад
Tenhoava esitys
@koomikkoko
@koomikkoko 3 года назад
I'd like to come get you home...❤️
@arikankirautakanki
@arikankirautakanki 2 года назад
Tää nainen iski suoraan sydämmeen😍
@hannupiira536
@hannupiira536 7 лет назад
Näihin klassikoihin jostain syystä sopiva vieras aksenti parantaa biisin tunnelmaa
@MrHamanen
@MrHamanen 7 лет назад
Ollakseen kolmannen polven suomalaisjuurinen, lausuu hän suomea paremmin kuin normisuomalainen englantia.
@PastaRulla
@PastaRulla 7 лет назад
Hannu Mäkynen kiva itsetunto sulla :D
@j.t3157
@j.t3157 4 года назад
🙏🇫🇮👍
@karppmik
@karppmik 10 месяцев назад
Kumpa meillä olisi mahdollisuus saada hänet laulamaan ja soittamaan lisää samankaltaisia lauluja , kuten satumaa….
@villejarvi8219
@villejarvi8219 Год назад
😉
@peterjalo2602
@peterjalo2602 12 дней назад
unelma....ARIELLA ❤
@irmapatama5533
@irmapatama5533 6 лет назад
Ihana onko häneltä enemmän levytettyjä kappaleita esim: kotkan ruusu ?
@HenriKirkanen
@HenriKirkanen 6 лет назад
Irma Patama store.cdbaby.com/cd/dianejarvi1
@PHI35
@PHI35 2 года назад
@@HenriKirkanen tuo cdbaby on lopettanut levymyynnin vuonna 2020. Diane löytyy ainakin Spotifystä nyt 2022 alkuvuodesta, mutta siellä ei ole suomenkielisiä lauluja vielä.
@henrikirkanen9633
@henrikirkanen9633 2 года назад
@@PHI35 Dianen verkkosivuilta voi tilata. Riipuen varastotilanteesta. Kannattaa kysellä dianejarvi.com/product-category/recording/
@tuomokoskio1630
@tuomokoskio1630 2 месяца назад
Älä lähe minnekään vaikka tuntuu ett pois täältä lähbettävä
@timolukkaroinen6678
@timolukkaroinen6678 2 года назад
Kiitos
Далее
Frank Zappa - Satumaa (Finnish Tango)
3:58
Просмотров 14 тыс.
LOLLIPOP-SCHUTZ-GADGET 🍭 DAS BRAUCHST DU!
00:28
Просмотров 12 млн
НЮША УСПОКОИЛА КОТЯТ#cat
00:43
Просмотров 916 тыс.
Satumaa
3:12
Просмотров 13 тыс.
Little Singers of Armenia- Libertango
4:24
Просмотров 119 тыс.
Satumaa
2:39
Просмотров 63 тыс.
Leif Lindeman - Satumaa
2:51
Просмотров 68 тыс.
Häävalssi
3:45
Просмотров 80 тыс.
Fintiaanit trailer
4:40
Просмотров 17 тыс.
Diane Jarvi Battle Lake
3:05
Просмотров 11 тыс.
Sagolandet (Satumaa)
3:09
Просмотров 40 тыс.