Eeli pojan saama profetaalinen uninäky hyökkäävästä karhusta on Esa Heiskan saarnan aiheena. Suomen kansan ainoa turvapaikka löytyy Jumalan luota Kokous kokonaisuudessaan musiikin kera löytyy • SANAN ÄÄRELLÄ - ESA HE...
Kuulin erään miehen kertovan uskovaisen vaimonsa lähdöstä. Hän oli jo sairastellut pitkään miehen hoitaessa häntä kotona loppuun saakka. Lähdön hetkellä nainen oli katsellut ylös sanoen; " Voi että on kaunista." Sammuvin silmin hän näki iankaikkisuuden ihanille rannoille, sanoen viimeiseen lauseen synnin ja kiusojen maassa: " Äitikin on tuolla." Sitten hän puhalsi viimeisen henkäyksen ja oli poissa ajan maailmasta. Kiitos, ylistys ja kunnia Herralle!
@@AnnaMarianne En sanonut enkä tarkoittanut että meidän itse itseämme pitää pelastamaan, vaan sitä että ensisijaisesti on huolehdittava omasta pelastuksesta, sitten vasta ajatella kaikkea muuta, koska moni huolehtii miten käy Suomen valtion ja miten sen voisi pelastaa vaikka oma sielu on vihollisen käsissä tiukasti kiinni.
@@AnnaMarianne Olen nähnyt kommenttisi muutamassa historiavideossa aikaisemmin, olen iloisesti yllättynyt tajutessani että olet osana tätä uskon perhettä ja laumaa!
Karhu on myös jo Suomen hallituksessa. Suomessa vallitsee kommunistinen ilmapiiri tällä hetkellä. Hallistuksessa on päättäjiä, jotka harjoittaa marxismia.
"Näin sanoo Herra Sebaot: Älkää kuulko profeettain sanoja, noiden jotka teille ennustavat, täyttäen teidät tyhjillä toiveilla, oman sydämensä näkyjä he puhuvat, eivät sitä, mikä tulee Herran suusta...…..aikojen lopulla te tulette sen hyvin ymmärtämään." Jer. 23: 16-21 Kirkkoraamattu 1933