Se "erikoisen näköinen" veturi on Venäjältä saatu, tunnusmerkkinään TE. alun perin se oli ollut saksalainen sotaveturi eli ns. Kriegslok. Saksalainen tunnusmerkki oli Baureihe (BR), suomeksi: rakennetyyppi 52. 52 kuului tavarajunavetureiden ryhmään (tyyppinrot 40 - 59). 52 kehitettiin vuoden 1938 mallin BR 50:n pohjalta, se oli siis sota-ajan yksikertaistettua mallia, jolla tavoiteltiin valmistuksessa käytettävää työajan, työmenetelmien ja raaka-aineiden säästöä. Tässä onnistuttiin oikein hyvin. Pääominaisuudet (vetovoima, ajonopeus) olivat samoja kuin sotaa edeltäneessä 50-tyypissä. Työajan säästö veturia kohden olikin noin 6000 tuntia! BR 52 (akselipaino 15 tonnia) ja BR 42 (painavampi): näiden tilaus oli maailman suurin veturitilaus: yhteensä 15000 veturia! Pääasiallisena syynä tähän oli Saksan itärintaman sodankäynnin kokemat hirvittävät huoltovaikeudet talvella 1941 - 42. Ensimmäinen Kriegslok valmistui syyskuussa 1942. Tulos oli onnistunut: 52:ta näki vielä DDR:ssä muurin murtuessa 1989. Museokoneina näitä on jäljellä. Valmistus oli hajautettu: kattiloita teki muutama paja, alustat toinen, varustimet kolmas, tenderit neljäs, hytit viides ja osat lähetettiin loppukokoonpanoa tekevälle verstaalle. Omien tietojeni mukaan sotavetureita valmistui noin 7000 kpl. Näiden tendereitä oli helppo valmistaa muuntamalla tavallisesta säiliövaunuista, päällirakennetta muuttamalla. Sodan loputtua näitä sotavetureita oli kaikkialla, Norjassa, BeNeLux-maissa, Ranskassa, Puolassa, Tsekkoslovakiassa, Itävallassa, Unkarissa, Jugoslaviassa, Romaniassakin. Neuvostoliitto sai näitä runsain määrin sotasaaliiksi ja otti ne käyttöönsä raideleveyttä leventämällä. Siellä tunnusmerkki Kriegslokomotiveille oli kirjaimet TE. Sodan jälkeenkin näitä valmistui, kokoamalla varaosista. Sotaveturit olivat käteviä, sietivät taitamatontakin veturimiehistöä, helppoja korjata ja huoltaa. Varsin kelvollinen kapistus, todiste saksalaisesta insinööritaidosta. Ne olivat riittävän nopeitakin, 80 km tunnissa, myös tenderi edellä (suomalaisvetureilla tenderi edellä saa mennä vain 50 km tunnissa). Sotaveturien niskassa on myös mainetahra: niiden käyttö keskitysleireille murhattavaksi vietyjen ihmisten kuljetukseen karjavaunuissa. "Endestation: Sobibor, Treblinka, Auschwitz, Majdanek..." Muitakin sotaveturityyppejä toki oli, yksi kolmiakselinen dieseljärjestelyveturi muun muassa. Tietysti suuressa mallisarjassa oli koevetureitakin, joissakin kokeiltiin eri kattilamalleja. Kuuluisin versio oli sarja 52Kon, eli 4- tai 5-akselisella lauhdutustenderillä varustetut. Niissä veturin työnsä jo tehnyt poistohöyry lauhdutettiin kennostoissa jäähdyttämällä takaisin vedeksi, joka sitten syötettiin kattilaan. Sekin oli onnistunut konstruktio, jonka tarpeen sanelivat Etelä-Neuvostoliitossa olleet pitkät rataosat, joilla ei ollut vesiasemia riittävän tiheästi, tai ollenkaan.
Arvo Ylppö leikkasi edesmenneen ystäväni ja perheystävämme sekä äitini kummipojan sydämen 50-luvun lopulla tai 60-luvun alussa. Antoi lahjaksi auton pikku pojalle. Kiitos Arde taas mielenkiintosesta vidistä.
Vain ovat nuo olleet vaikuttava näky, kun ovat olleet huollettuja ja komeasti kiiltäviä. Kiitos tästä. En ihmettele, että vajaa 3v pojanpojan silmät säihkyi, kun kertoi kesällä tuolla käyneensä ja päässeensä vetureihin.
Hieno video jälleen. Hyvin mielenkiintoinen paikka tämä, pitäisi joskus itsekin käydä. Omilla kotiseuduilla on kapearaiteinen museorautatie, siellä tullut käytyä katselemassa höyryvetureita. Kiitos hienosta videosta.
Tuolla on tullut käytyä, tosin siitä on jo vierähänyt sen verran vuosia että voisi käydä uudestaan. Hieno paikka, ja hyvä video! Lapsuuden toiveammatti oli tietysti veturinkuljettaja, mutta se jäi vain haaveeksi. Muistan nähneeni höyryveturin Oulun ratapihalla järjestelytöissä vielä niinkin myöhään kuin -74 kesällä.
onko tuo veturipuisto lopettanut toiminnan? joskus +10 vuotta sitten kävin ja silloin jo näytti siltä, että kohta nurin. oli kyllä useaksi tunniksi nähtävää, ja sai mahan täydeltä edullisesti ruokaa. kelpasi sen jälkeen polttaa naamansa hd,n selässä jatkaessa etiäpäin....
Se kolme- tai nelinumeroinen numero hytin seinässä ja keulassa on veturin järjestysnumero joka on jokaisella veturilla yksilöivä. Jokaisella veturisarjalla on oma numerosarjansa josta pystyy päättelemään veturin tyypin vaikkei veturia edes näkisi. Esim. Ukko- Pekat on numeroitu 1000- 1021, Ristot muistaakseni 1030- 1094, jne.
Höyryjuna Ukko-Pekka 1009 liikennöi vielä ja talkoovoimin pidetää kunnossa sekä lipunmyyjät yms talkoilla töitä tekevät :) Talli sijaitsee Kouvolassa. Monesti oon katselen Ukko-Pekan lähtöjä ja paluita.
Satikka tarkoittaa vauhdin ottoa ylämäkeä varten. Maamme radoilla niitäkin on: 12,5 metriä kilometrin matkalla on normitettu kaltevuus. Ja niitäkin riittää...
Tämä on vähän surullinen paikka kun kaikki rapistuu huollon puutteessa ja oikein mitään infotaulujakaan ei ole. Juuri minkäänlaista kunnossapitoa saati näyttelyn kehittämistä ei ole tehty. :(
