@@Haaralantila sitten meitä on kaksi 👍 itelläkin on tallirakennus vanhaa tiiltä ja just tein vanhaan kellariin puuverstaan, jossa kanssa rappauksesta pilkistää punatiiltä. Ei tuollaista rustiikkista ilmettä saa uuteen rakennukseen edes rahalla.
@@Haaralantila minä ostin ja kävin moottoripyörä kortin samalla ,kun emännälle ajokortti hommattliin. Kawasaki 650 klr oli.kuopiossa käytiin jonkun kerran.yjellä reissulla Rupes jo ennen Siilinjärven satamaan kallansilloilla oli kuoppia joku auto lähti ohi meistä oltiin ,kuin uitetut koirat rossossa kahvit juotiin. Lapsia syntyy sitten eikä jouvettu ajamaan möin pois ja ostin kaivinkoneen. Rentouduin sen kopissa sitten.
Joo, itsellä on ollut haave rakentaa studio missä voisi kuvat videoita ja ehkä jopa kuunneella musiikkia. Nyt oli mahdollisuus aloittaa tuon rakentaminen ja kehittäminen. Saa nähdä millaiseksi muodostuu. Kiva kuulla että muillakin on ollut saman suuntaisia projekteja
@@Haaralantila Meillä on studio 2-fooninkisen pohjalaistalon yläkerrassa. Pituutta 7,5 m, korkeutta vähänvaille 4 m. Leveyttä 4m korkeana 5 m ja matalempaa reunaa senverta että kokonaisleveys on 7,5 m. On kyllä mukava ”yleishuone”, stereot on siellä ja muutenkin aikaa on kulutettu siellä. Lisäksi muutama huone sen yhteydessä on firman käytössä. Tietokoneilla mm. oma huone. Pääpaino studiolla on kuitenkin valokuvauskäytössä, studiovaloja on ”riittävästi”.