Eikö ole hassua, että kaikki on nykyään "vihapuhetta"? Koko sana "vihapuhe" on menettänyt kaiken merkityksensä. Se ei edes tarkoita mitään enää. Sen merkitys on joustava ja muuttuva, aina tilanteeseen sopiva, sellainen yleishyödyllinen syytös jolla kieltäydytään kuuntelemasta kritiikkiä ja eriäviä mielipiteitä. Kun sanoo että jokin on "vihapuhetta", niin sitten siihen asiaan ei tarvitse edes vastata tai esittää järkeviä vasta-argumentteja. Kaikki sanottu voidaan helposti kumota kun vaan väittää sen olevan "vihapuhetta". Ja toki samalla saadaan se asia sensuroitua julistamalla se "vihapuheeksi". Kukaan ei kuitenkaan pysty antamaan selkeää määritelmää sille, mitä tämä myyttinen "vihapuhe" on siten, että se pätee kaikkiin niihin asioihin joita sillä syytetään. Mutta se ei haittaa. Ei sitä sanaa tarvitse määritellä. Tärkeintä on se, että sillä saadaan hiljennettyä eriävät mielipiteet.
kaikki humanitaarisista syistä ja pakolaisina tulleet sekä heidän sukulaisensa tulisi lähettää pakolaisleireille elleivät haluaisi palata kotimaihinsa. vähintäänkin pitäisi olla laitonta käyttää verorahoja ulkomaalaisten hyväksi.
Te olitte mukana hallituksessa kun ne tuli vielä peräti kaksi vuotta. Miksette käännyttäneet heitä pois. Teitä oli paljon eduskunnassa sekä hallituksessa ettekä tehneet mitään.
Persut hyväksyi hallitusohjelman jossa luki mm. "Kiintiöpakolaisten määrä pidetään ainakin viime vuosien tasolla ja tällä osallistumme kansainväliseen taakanjakoon.".
@@politiikkatube391 Hallitusohjelmasta: 1) Riippumaton selvitys maahanmuuton kuluista. 2) Maahanmuuton tulee olla hallitua. 3)Turhapaikkahakemukset käsitellään nopeasti ja palatukset laitetaan toimeen viipymättä ja väärinkäytöksiä torjutaan. 4) Rikoksiin syyllityneiden palatuksia nopeutetaan. ELI RAUTALANGASTA: Jos näitä olisi noudatettu, niin hallitusohjelman voisi hyväksyä rasistikin. Mutta ei, Soinin petturiporukka teki kaiken väärinpäin.
Vain syntymällä suomalaiselle vanhemmalle voi tulla suomalaiseksi. Kansalaisuuksien jakelu muiden maiden kansalaisille pitää lopettaa! Muuten meidän käy yhtä heikosti kuin ruotsalaisten, jotka joutuvat vähemmistöön omassa maassaan seuraavan 40 vuoden kuluessa!
Viime videos jonka esitti Huhtasaari, siinä manipuloitiin likejä, mun like poistettiin aina kun sen jätin, jos jätin disliken, se pysyi... onks tää sama ku giletten mainokses? Veikkaan kyllä. Persuille mun ääni!
@@harrilahti-luopa5953 Älä ny. Sipilä on takinkääntäjä, Ville Niinistö luulee Esplanadin puistoa metsäksi ja Rinne oli valehtelija. Kysymys oli alkuperäiselle kommentoijalle, joka kommentoi jotakuta naiiviksi ihmiseksi. Kysyin, että ketä hän sillä tarkoitti. Uskon, että kaikki tässä kommentipalstassa ovat persujen kannattajia ja siksi ihmetyttää, miks minä olen se vihervassarikommunisti.
Helmikuun videon sanoma on erittäin vahva ja vakava. Olkaa hyvä, Jussi Halla-aho: Kuukauden kansallisromanttinen - helmikuu 2019 - Verkkomedia Perussuomalaiset - Halla-ahon viesti kaikille suomalaisille - kansallisromantikko.fi
Hieno puhe täyttä asiaa hyvä jussi juuri näin minäkin ajattelen NYT hyvät ihmiset äänestäkää ensi vaaleissa perussuomalaisia tai muuten muut puolueet tuhoaa Suomen
Itte afgaanilaisena pakolaisena olen aikalailla monessa asiassa kyllä samaa mieltä. Toivon mukaan tämä ei tarkoita täällä jo pitkään asunneiden ulkomaalaistaustaisten suomen kansalaisten syrjäytymistä kuitenkaan.
Minkälainen kansa on antanut tapahtua tämän itselleen..kaikki nämä vuodet ja kuitenkin tietoa on ollut..mutta ei tekoja..kansa joka on niin hyvin peloteltu ja aivopesty luottamaan ja uskomaan!!!! Kaikki vuodet kun on katsellut muuta maailmaa ja niiden kansoja ja niiden reaktioita(niiden jotka voivat) niin ei ole voinut kun hiljaa itkeä ja kirota suomalaisten sietokykyä ja vastaanottoa! Kaikkea paskaa se maailma päällänsä kantaa mutta kai se nyt jossain vaiheessa pitäis mennä kuppi nurin että selkä katkeaa
Harmi vaan että Persutkin petti oulussa ja otti taas askeleen lähemmäs kokoomusta( meillä on kaks kokoomusta ja sitten ne muut joista jokainen hyppää ja kysyy vaan että kuin korkealle..sen mukaan kuka käskee hypätä)
Jussi, toivon, ettei millään tavalla rinnastaisi sanoja ”homo” ja ”kristitty” keskenään, niin kuin teit tässä videossa. Tällainen rinnastaminen häpäisee niin kristittyjä yleensä kuin kristityksi kääntyneitä turvapaikanhakijoita. Tällainen sanojesi käyttö on omiaan herättämään erityisesti pakanoissa ja Jeesuksen vihaajissa sellaisia mielialoja, ettei Jeesuksen seuraajaksi kääntyneille tulisi antaa turvapaikkaa, vaikka he joutuisivat vainottaviksi kotimaissaan. Jokaiselle Jeesuksen seuraajaksi kääntyneelle turvapaikanhakijalle tulee antaa turvapaikka, mikäli hän kääntymyksensä johdosta olisi vaarassa joutua vainottavaksi kotimaassaan. Jos hän myöhemmin luopuisi uskostaan Herraan Jeesukseen, niin siinä tapauksessa hänen turvapaikkansa peruutettakoon. Jos hän kääntyy muslimiksi tai ateistiksi, niin palautettakoon hänet saman tien kotimaahansa. Synnin harjoittamisen perustella turvapaikkaa ei tule kenelläkään myöntää. Esimerkiksi, jos turvapaikanhakijasta on Suomessa tullut vääräseksuaalisen haureuden harjoittaja (ts. rietas, miesten kanssa makaava mies), avionrikkoja, murhaaja, ryöstäjä, raiskaaja tai muu synnin harjoittaja, niin hänet on palautettava kotimaahansa rangaistavaksi, tarvittaessa vaikka teloitettavaksi, syntinsä tähden. Suosittelen kaikille tutustumista muihin ajatuksiini blogissani markuskala.blogspot.com/
järkevät sanat sanoi Jussi, mut samalla haluaisin kuulla miten ratkaistaan vauvapulan? Tämän kanssa pitää tehdä jotain ja nopeasti. Järkevä maahanmuuttopolitiikka 1 keino, mutta ei ainoa, lapsilisät väh- 2000e/kk, isyyslisät, jne, jne... Perheessä jossa on 3 lasta asuntolainalle pitää antaa anteeksi, elatustuet on peruutettava kokonaan, ne pelottele vain vanhimpia ja myrkyttää ilmapiiriä. Rahat maassa kyllä löytyy, jos ne käyttää järkevästi. Suomi tarvitsee suomalaisiä, ei maahanmuutaija.
Miten nämä ' 8 hyvää aietta' ovat toteutuneet tähän mennessä! Onko ne jääneet puheen tasolle kuten kaikilla poliitikoilla tuppaa tapahtuu,vai eikö niiden tarkoitus koskaan ollutkaan muuta kuin poliittinen puhe!
Oma tuore kirjoitukseni perussuomalaisten ja median vaikeasta pakkoavioliitosta. Ketä kohtaan saa tuntea empatiaa? modernimedia.org/uutiset/2019/01/29/mielipide-keta-kohtaan-saa-tuntea-empatiaa-median-ja-perussuomalaisten-tuskallinen-pakkoavioliitto/
Aika hassua kertoa Mestarille tätä, mutta tämä maa on ollut kaikkea tuota aina. Se ei vain ole kiinnostanut ketään. Nyt jos naaman väri on yhtään ruskea, niin se kiinnostaa heti. Muut värit ei kiinnosta. Looginen mieleni sanoo että ainoa syy tuolle on se, että nämä kotimaiset pedofiilit kokevat ulkoa tulevat pedofiilit kilpailijana, ei riitä teinejä raiskattavaksi Halla-Aholle ja kumppaneille enää samaan malliin kun ne ovat kiinnostuneempia ruskeista raiskareista. Edes mukavaksi juottaminen ei toimi enää kuten ennen toimi. Vihaksihan se pistää.
Ei ole kyse ihonväristä, vaan siitä millaiset tavat ja käyttäytyminen ihmiseltä löytyy. Mun puolesta ihminen voi olla vaikka violetti iholtansa, kunhan elää siististi muita kunnioittaen. T. Taidan äänestää persuja
Tässä joku sanoo: "Jussi pääministeriksi". Se sopii minullekin hyvin, koska tapahtuessaan se tietää perussuomalaisen puolueen loppua, Te ette kykene mihinkään muuhun kuin rikkomaan isänmaata, saamaan aikaan hajaannusta törkeällä kielenkäytöllä. Teidän ikuinen paikkanne on oppositio, jossa räksytyksestä saatte lyhyen nautinnon.. Jokainen persujen kansaedustaja tietää, ettei teillä ole minkäänlaista kykyä tai mahdollisuutta osallistua Suomen eteenpäinviemisen, koska se vaati aina kykyä yhteistyöhön yli puoluerajojen. Puolueenne tarkoitus on saada oma eliittinne korkeapalkkaiseen työhön ja propagandalauseilla kiihottaa kannattajat äänestämään niitä, jotka Teille sitten nauravat. Kuuntelin eduskunnan kuppilassa jytkynne jälkeen, miten johtohahmonne viereisessä pöydässä ihmettelivät ääneen että: "miten helvetissä ne voi uskoa tällaista paskaa ja vielä äänestääkin meitä" ...saman kuuli myös kolme muuta lehtikuvaajaa.. Timo Soini loi perussuomalaiset valtavalla työllä, ilman häntä yksikään nyt määkivistä persuista ei olisi missään asemassa tässä maassa. Te olette niitä ihmisiä - jotka purevat antanutta kättä. Teissä on valtava joukko sosiaaliturvan varassa eläviä - jotka huutavat kiihkoissaan alas vasemmistoa. Ilman vasemmistoa Teillä ei olisi sosiaalietuuksia, ei työlakeja, ei edullista sairaanhoitoa, ei ilmaista koulutusta ( jonka avulla sivari "mestaristanne" on tullut kirkkoslaavin tutkija - joka ei ole päivääkään hyödyllistä työtä tehnyt). Olen lehtikuvaaja ja seurannut inhoten vuosikausia töissäni vaalitelttojenne luona kännissä uhoavia jäseniänne - jotka siellä langettavat kuolemantuomioita milloin kenellekin ihmisryhmälle. Kirjoitatte sananvapauden puutteesta, seuraan suomalaista mediaa ja Teidän Perusssuomalainen lehtenne on ainoa maassa, joka verovaroin toimien ei hyväksy JSN:ä tai journalistin sääntöjä. Lehtenne on ainoa- jossa ei ole koskaan ollut kenenkään muun kuin persuja ihastelevien kommenttikirjoituksia. Muut lehdet julkaisevat aina Teidän kirjoituksianne yleisönosastoissaan - jos ne ovat julkaisukelpoisia, mutta kiroilua, solvaamista, maalittamista ja huorittelua erimielisiä kohtaan, jotka ovat puolueenne tavaramerkki - ei normaali lehti voi hyväksyä. Näillä sanoilla, tervemenoa seuraavaan hallitukseen, vai pystyykö mestarinne rimpuilemaan siitä eroon, niinkuin kävi viime vaaleissa. Kannattaa aina muistaa, että vaikka äänimääränne olisi seuraavissa vaaleissa 30% ------- 70% kansasta inhoaa teitä syvästi, samaa tilannetta ei ole millään muulla puolueella, jotka pystyvät tarvittaessa toimimaan yhdessä isänmaan puolesta, ei isänmaata raadellen kuten Te. Minä kirjoitan tässä ja näin, koska en ikinä anna anteeksi sitä, miten Perussuomalaisten Turun osasto tuhosi kollegani Rebekka Härkösen elämän. Se on teidän tapanne pitää yllä "sanavapautta."
Kyllähän mestari puhuu ihan asiaa *nielaisu* mutta äänestämään en silti lähde, *nielaisu* persuilla kun on tapana puhua enemmän paskaa kuin tehdä mitään *nielaisu*
Hitto kun oonkin miettinyt että miten kaikki vastakkainasettelu näyttää niin punaiselta, mutta kerro ihmeessä mistä olen katkera kun en sitä itse tiedä
Ei paljon parempi ollut kyllä sinunkaan kommentti. Mutta aika metsässä näytät olevan mielipiteesi kanssa minusta, vähän niinkuin tämä "mestarinne" lässytys