Laitoin mainoksia videoilleni ja nämä varat menevät kokonaisuudessaan Filippiinien köyhien lasten ruokkimiseen mikä on erityisen tärkeää vaimolleni.Kiitoksia kun katsotte videoitani ja samalla autatte nälkäisiä lapsia.
Se on tuo halonhakkuu tekniikkalaji, siinä tämmöiset reilusti yli viiskymppiset pärjää helposti yhtä hyvin kuin nuoret hyväkuntoiset miehet.Kyllä se sinullakin onnistuisi kun ottaisi krakan kaulasta ja opettelisi vuoden verran tekniikkaa, se on meinaan osuttava siihen mihin lyö joka ikinen kerta.Ohilyönnistä on tiedossa pitempi sairaalakeikka sillä tuohon kirveen terään kohdistuu monen sadan kilon voima kun lyödään täysillä tuommoisella pitkävartisella kirveellä.
Pihapuut ovat aina arvoituksia. Raudan takia. Kerran oli maantien lähellä korkealla männyn latvassa ampukiven palanen oli kaksi haarainen ja osunut siihen haaran pohjaan. No siinä meni moton ketju pilalle.
Olet kyllä kova järkä pilkkomaan klapua! En käy haastamaan vaikka itseltäkin homma luonnistuu mallikkaasta. Klapin teossa on se hyvä puoli että se lämmittää kahdesti. Silloin kun niitä tehdään ja silloin kun niillä lämmittää.
Empä ole tuota ajatellukkaan, näinhän se on että kahesti lämmittää, hyvä hyötysuhe kun uunista saapi 80-85 prosenttia ja kirveen heiluttelusta varmaankin liki prosentin verran he he..
Teen n. 60cm uunipuut joka talvi täysin samalla tyylillä. Kaikkiaan sellanen vähintään parikymmentä mottia tulee tehtyä. Tammi-helmikuussa pilkon kovilla pakkasilla. Todella tehokas tyyli ja tulee kunnon halkoa eikä samanlaista silppua kuin pilkekoneilla.
Kyllä siinä taisi mennä varttitunti nykiessä ennenkuin hoksasin mitä oli tapahtunut he he.. Ei se kone karstotu muutamassa päivässä, sitten muissa sahuu töissä riittää kaks ja puolirosettinen.
Minä sahasin pokasahalla 3 traktorikuormaa pikkupuiksi alkuvuodesta kuntoilumielessä, isommat puut hakkasin halki ja laitoin betoniverkkoon kuivumaan osan sekä pinoon. Muutama tunti päivässä reenasin ,olen jo 70 v täyttänyt ikäni liikuntaa harrastanut. Mukava katsoa näitä sinun tekemiä videoita. Saanko käydä ottamassa kuvan joskus siitä tuulimyllystä ?🎄☃
Se on hyväkuntoinen pikkaisen yli parisataatuhatta ajettu abc jarruilla varustettu yksilö joita vahingossa tuli Suomeen muutama kappale.Kyllä se saattaisi olla myynnissä kun ei tunnu olevan aikaa sen tulille laittamiseen.Auton pohja on muuten niin hyvässä kunnossa että siitä saisi kaikki autonvalmistajat käydä ottamassa mallia miten kori rakennetaan.
Kyllä se Mietaa varmaankin enemmän on saanut tunnissa aikaiseksi, sitä pitäisi saada talvella valmiista pölkystä noin 4-4.3 kuutiota jos halkoo ainostaan yhden tunnin, eikä tarvitse voimia jakaa koko päiväksi.
@@Mmpp84 voitin 13-vuotiaana 14-vuotiaiden sarjan murtomaahiihdossa Virpiniemellä, siellä oli kaikki Oulunläänin kovimmat hiihtäjät paikalla.Kuusi pitäjänmestaruutta on tullut hirvenhiihdosta, joka kisan johon osallistuin myöskin voitin..
@@Mmpp84 minä olen täällä Filippiineillä.Kovalla pakkasella saattaisi motin verran tehä reiluun kymmeneen minuuttiin tälläkin iällä, nuorempana olisi varmaankin mennyt kymmeneen minuuttiin..
You all probably dont give a damn but does anybody know of a way to get back into an instagram account? I stupidly forgot my login password. I love any help you can give me
@Weston Santiago thanks so much for your reply. I got to the site on google and I'm in the hacking process atm. Looks like it's gonna take quite some time so I will reply here later when my account password hopefully is recovered.
@@harri5846 siitä on aikaa melkein parikymmentä vuotta, olin aika riski kaveri silloin eikä silloin tarvinnut taukoja kuin muutaman minuutin koko päivänä.Pakkasta pitää olla kanssa kovasti että halko halkeaa joka iskulla.Kaikista tärkein on että saha on ammattimallia ja muutama uusi vaihtoterä että sahaamiseen ei mene liikaa aikaa.
Parikymmentä vuotta sitten istuin pyrstölleni Ala-Potkunjärvellä erämökillä ja mietin mitenhän tämän työn voisi tehdä tehokkaimmin.. Siinä ei mennyt kuin muutama minuutti kun hoksasin tämän tavan. Rupesi oikein naurattamaan kun huomasin että ei se tuo ihmiskunta ole kovin kehittynyttä kun ei tämmöinen tyyli ei ole tullut yleiseksi tavaksi. Mutta ollaan me apinaan nähden hieman fiksumpia he he..
Se on varmaankin parempi kirves kun pölkyt on järeitä.Tämmöisille pienille puilla tämä keviämpi versio on nopeampi ja jos vaikka hakkaa yli kymmenkunta tuntia päivässä niin se ei käy voimien päälle tuommoinen raskaampi malli.Hyvä nyrkkisääntö on että pölkyn pitää haljeta yhdellä lyönnillä, jos ei halkea niin sitten painavampi kirves.
En minä tiiä auttaako se siihen työn noppeutumiseen mutta onse mukava tulla töistä kotiin kun nätti ja kaikin puolin mukava vaimo odottelee miestään takaisin kotiin.
Nuinhan sitä monestikkin halotaan.Kyllähän halkoma koneita on tosi nopeitakin.Itsellä oli.Kirveellä halkominen ei ole sopinut minulle vaikka aika paljon halkonutkin.Selän takia ei sovi.
Minä olen semmoinen mies, että nyt 54 vuotiaana kylymiltään teen yhdessä päivässä (20 tuntia) vielä 50 heittomottia halakoja, kun annetaan kunnon moottorisaha ja Fiskarsin halakomakirves.Jos joku epäilee tätä niin ensi talvena voin järjestää 20 tunnin halonhakkuukilpailun epäilijän tai epäilijöiden kanssa, kilpailusta tehdään video, missä epäilevät kilpailijat sitoutuvat polviltaan pyytämään anteeksi epäileväistä luonnettaan, jos ja kun Jylhämän mies rikkoo 50 motin haamurajan.