Jännä, että Italiassa syntyy ihan erilaisia lauluja, kuin Suomessa. Kun täällä esi-isät ja -äidit ovat puoliksi suohon uponneina ja parrastaan kiinni jäätyneinä (kyllä, esiäideillä oli parta myös, niin minulle on totena kerrottu) puhjenneet lauluun, niin ihmeteltävän toisenlaisia veisuja ovat tehneet. Ei ole tenori kovaa ja korkealta lurittanut esim. yhtään, vaan on kulmat kurtussa synkistellyt, että on mulla hautajaiset ja sulla häät, joissa puukko heiluu jossulla on toinen ja heiluu, vaikkei olisikaan. Ja mahdollinen morsio ei elämänilon täyteydestä (parta ajettuna) ole kiljakasti lemmestä toivorikkaasti unelmoinut, vaan että tuonen lehto, sielläpä on lapsen hyvä olla. Hirveitä synkistelijöitä olivat esi-suomalaiset verrattuna saapasmaan asukkeihin. Pitäisiköhän meidänkin siirtyä välimerelliseen ruokavalioon?
Se on justiinsa näin. Saattaa tuo valon määrä olla merkittävä tekijä. Portugalissa ymmärsin, kun olin kuullut, että taiteilijat eivät voi Suomessa maalata kaikkia värisävyjä - olihan se valon määrä ja kirkkaus ihan toista maata
