JÄÄKAUDEN KAIVUUJÄLKI 

© Katse Kaikkeuteen 2020
Tilaa ohjelman RU-vid-kanava!
/ katsekaikkeuteen
Seuraa ohjelmaa Facebookissa!
/ katsekaikkeuteen
Seuraa ohjelmaa Instagramissa!
/ katsekaikkeuteen
Ota yhteyttä kommenttien ja kysymysten kera!
katsekaikkeuteen@gmail.com
JÄÄKAUDEN KAIVUUJÄLKI
Kuvaile tätä meidän luonnonkaunista kotimaata yhdellä sanalla. Kylmä. Just. Taikka niin. Kylmä kertoo kyllä aika paljon pohjosen pallonpuoliskon luonnonmuodoista. Ja lämpötilasta! Ei kylmä oo lämpötila. Se on mielentila.
INTRO
Saksassa tehtiin jo 1700-luvulla ensimmäisiä havaintoja siirtolohkareista, joiden kivilaji ei vastannu ollenkaan niiden ympäristöö. Tarkemmat tutkimukset osotti näiden kivien vierineen Suomesta ja Ruotsista asti Saksan pohjoisosiin. Muinoin tietysti uskottiin että nää valtavat kivet oli vuorenpeikkojen pyörittämiä tai viskomia. Kuinkas ne muuten olis voinu kulkee Itämeren yli? Sen takia Suomen luonnonmuodoista puhuttaessa törmätään sellasiin termeihin kun hiidenkirnu ja pirunpelto. Todellisuus näiden lohkareliikuntojen takana on ehkä jotakin vuorenpeikkoja tylsempää, mutta ne voimat jotka tätä luontoo on muovannu, on tuhansia peikkoja tuhoisampaa.
HYHMÄN HISTORIA
Kun useat eri geologit keskitti huomionsa 1700-luvun loppupuolella Alppien poimuvuoristoon ja sen vaihteleviin muotoihin, kuultiin ensimmäiset päätelmät siitä että osa Alppien valtavista kivistä olis kadonneiden jäätiköiden kuljettamia. Senpä takia niitä kutsutaan nykyään siirtolohkareiks. Näin päästiin jääkausiteorian jäljille, jonka varhasin puolestapuhuja oli sveitsiläinen geologi Louis Agassiz, joka laati ensimmäiset tieteelliset teoriat Alppien geologisten muodostumien selittämiseks. Me ymmärrettiin että Saksaan ajautuneet Suomen murikat oli kulkenu aikanaan umpijäätyneen Itämeren yli ja sitä myötä päädyttiin lopulta Norjaan, josta löyty kaikkein valtavimmat ja huomattavimmat merkit laajasta jäätiköitymisestä. Agassiz oli kuitenkin niin virkaintonen tutkija että se löysi myöhemmin jääkauden merkkejä jopa tropiikista, josta nykytiedekään ei löydä viittauksia jäätiköitymiseen. Jääkausiteoriasta tosin kiisteltiin Suomessakin vielä 1860-luvulle asti. Suomen silokallioiden uskottiin syntyneen vedenpaisumuksen seurauksena. Mutta laajamittaset tutkimukset Alpeilla ja niiden kiistattomat tulokset osotti, että jäämantereet on aikanaan peittäny valtavia alueita ja muovannu meidän Maata enemmän kun arvata saatto.
VIIMEISIN VEIKSEL
Jääkausi, eli glasiaali, on ajanjakso, jona Maan pinnalla nähdään ilmakehän viilenemisen seurauksena valtavia mannerjäätiköitä. Maapallon historian ajan sen tiedetään nähneen kymmeniä laajoja jääkausia, jotka voi laskee väliaikasten lauhtumisten takia jopa sadoiks erillisiks jääkausiks. Lämpötilan laskuun ja jääkauden syntymiseen voi vaikuttaa lukuisat eri tekijät, mutta merkittävimmät on mannerliikunnot, vuoristo- ja napajäätiköiden synty- ja sulamis-syklit sekä jaksolliset muutokset Maan kiertoradassa ja akselin kallistuskulmassa. Euroopan edellinen jääkausi oli niin kutsuttu Veiksel-jääkausi, joka päätty 12 000 vuotta sitten, mahdollistaen maatalouden synnyn ja kylien muodostumisen. Tää käännekohta tarkotti siirtymistä Pleistoseeniajasta Holoseeniaikaan ja monet Pleistoseeniajalla kukoistaneet eläinlajit, kuten mammutit ja sapelihammaskissat kuoli sukupuuttoon. Veiksel-jääkauden jälkeen me ollaan eletty niin kutsuttua interglasiaalia, eli jääkausien välistä lauhaa aikaa. Seuraavan jääkauden on arvioitu alkavan aikasintaan 50 000 vuoden kuluttua, noudattaen Maan aikasempaa luonnollista jääkausihistoriaa, mutta koska sen lisäks on otettava huomioon ihmistekonen ilmastonmuutos ja ilmakehän lämpötilan kohoominen, seuraavan jääkauden alkuun menee joidenkin arvioiden mukaan jopa 100 000 vuotta.
JÄÄTIKÖN JÄLJET
Veikselin sulamisen alettua noin 12 000 vuotta sitten, valtavat vesi-jää-massat vyöry alas Norjan vuoristosta ja pyyhki koko Euroopan yli, jättäen jälkeensä muun muassa Suomen silokalliot, joiden uurteista voi nähdä näiden jäämassojen kulkusuunnat luoteesta kaakkoon. Nää jäämassat kouras mennessään Suomen maaperään tuhansia valtavia monttuja, jotka vedellä täyttyessään muodosti järviä. Sen takia Suomi on tuhansien järvien maa. Tai siis tarkemmin sanottuna 187 000 järven maa. Näiden jäämassojen virrassa kulkeutu siis myös ne siirtolohkareet, joita ensin löydettiin Saksasta ja joista iso osa pysähty vasta Alppien vuoriseinämään. Mutta kuvittele että jokin näistä vierivistä kivistä olis mennessään törmänny esteeseen, valahtanu kuoppaan josta ei pääse enää eteneen. Sellanen kivi jäi paikoilleen, läpi pyyhkivien massojen pyörittämäks, kaivaan itelleen yhä syvempää hautaa, joka tänä päivänä tunnetaan nimellä hiidenkirnu. Hiidenkirnut on ehkä kaunein merkki jääkauden sulamisen kyvyistä muokata tätä maata. Ne on aina kiehtonu ja kummastuttanu symmetrisyydellään ja sileäpintasuudellaan...