Kuka luottaa suomen poliisiin suurin osa on rottia ym Aarnio voisi myydä Venäjälle homo pojat tykkää. Tehdään homo huora siitä. Aarnio ei osaa edes tehdä mitään mä voisin hakata sen.
Tuli seurattua näitä Aarnion oikeusjuttuja aika paljon paikan päälläkin oikeudessa. Aarniosta jäi itselleni uskomattoman röyhkeä ja häpeämätön mielikuva. Hän lienee jonkin sortin narsisti, ei esimerkiksi myönnä olevansa väärässä tai kadu mitään vaan vika on muissa. Oikeudessakin riideltiin kaikista, ihan selvistäkin asioista, jotka tyypillisesti myönnetään riidattomiksi. Vielä enemmän uskomatonta on se, kuinka Aarnio osasi manipuloida työkavereita ja muita ihmisiä toimimaan hänen itsensä parhaaksi. Oikeudessa tuli ihmeteltyä miten Aarnio tuntui edelleenkin olevan hyvää pataa kansanedustaja Tolvasen ja ex-poliisipäällikkö Riikosen kanssa, vaikka oli käytännössä koijannut näitä miehiä 100-0. Ainakin hyvin juttu näytti luistavan salin ulkopuolella.
Yhdessäkään istunnos en ole itse ollut ja luultavasti sata kertaa vähemmän seurannut juttua, kuin sie, mut tuo kuvaus tuntuu kyllä hyvin oikealta, sen perusteella mitä on haastatteluja kahtellut. Äijä on ihmeellisen ylimielinen ja sanokaa minun sanoneen, hänen konnuudet ei tässä elämässä ollut vielä tässä. En arvosta metriäkään kyseistä tyyppiä. Leuhka oli jos ennen käryämistäänkin.
Ai että, nyt oli kyl mielenkiintoinen video. Petteri jaksaa sitten aina yllättää näillä videoilla. Kiinnostava aihe ja erittäin hyvin tehty video. Kiitos tästä. Lisää odotellessa. 💪👏
Pitäisikö ihmisen istua pidempään ammatin vuoksi? Aarnio on ketku, mutta istui tasan sen minkä piti. Juuri tämä tekee Suomesta hienon; jonkun kansalaisen kostonhimo ei vaikuta tuomioon.
Sotkunen juttu joka tuskin selviää koskaan. Aarniolla ei varmaan ole puhtaat paperit ja kun työnsä takia tietää miten pitää toimia kuulusteltavana jos ei halua kertoa kaikkea. Toisaalta syyttävälläpuolelle lienee myös omat sotkunsa. Kallis keikka valtiolle ja sitä laskua ei kukaan maksa.
Petteri se vaan potkii pommeja💣🦵💥😱 Ei kyllä kannattaisi😆 Aarnio on täysi roisto pahempi kuin monet normi rikolliset koska on toiminut poliisina ja käyttänyt virkasuhdetta hyväkseen
@@jounisilfsten5055 mitä sä tuolla tarkoitat Aarniohan on jo tuomittu useista rikoksista eikä siinä ole mitään epäselvää. Enkä mä mitään ole tunnustanut vaan ainoastaan totesin mitä mieltä oon tapauksesta. Ilmeisesti sun mielestä Aarnio ei oo tehnyt mitään väärää VAI?!
kiitos tästä videosta! taas perfect👌contenttii sun kanava on mahtava. oot tosi mukava, hieno, kiva, kiinntostava, hauska ja positiivinen aina. lisää sun parhaita videoita
Voisitko tehdä videota suomalaisesta rakennusteollisuudesta ajanjaksolta 60-80- luku? Sieltä löytyisi monta mielenkiintoista henkilökuvaa kuten Armas Puolimatka ja kuinka valtavat betonilähiöt muodostui sekä esimerkiksi Kostamuksen teollisuus kaupungista jonka suomalaiset rakensivat.
muistan kun joku rikos-tv tai vastaava ohjelma 2000-luvun alussa tuli muistaakseni mtv3. Siinä joku elämäntaparikollinen blurratulla naamalla ja muunnellulla äänellä totesi, että suomeen tulevista huumeista (siihen aikaan) päätti Helsingin huumepoliisi. Noh, kun tää Aarnio keissi tuli julkisuuteen niin tuntui kyl, että herra puhui asiaa.
@@Timpuri löytyy myös Suomi tuubilta se: poliisi etsii poliisimurhaajaa. (Ellei se sitten oo sama) Sen oon joskus kahtellut. Siinä ei tosin oo Steen Christensen mitenkään esillä. Tldr on myös näköjään tehnyt muutaman minuutin pätkän tuosta. Suomalaista sisältöä saa kyllä muutenkin etsiä kissojen ja koirien kanssa aina täältä.
muaki kiinnostas. Siin on semmonen kaveri joka päältä päin katottuna näyttää kylmänviileeltä herrasmiesrikollisilta jonka kohalla kannattaa paskalakkienki miettii että meneekö ottamaan kiinni vai pysyykö kiltisti kusisessa maijassaan😂
Sen verran (tuohon viimeiseen kysymykseen, eli syytön/syyllinen) voin sanoa, että poliisi ei omia rikoksiaan tutki. Kaksi rikosilmoitusta olen eläessäni tehnyt - molemmat poliisin toiminnasta, eivätkä edes suostuneet asiaa sen enempää tutkimaan, kuin että ottivat tilanteisiin liittyneiltä poliiseilta fiktiiviset "lausunnot" ilman samantyyppistä menettelyä, kuten kansalaisen kanssa (eli putkaan jne.) jolloin em. poliisit ovat vapaasti päässeet sumplimaan yhteneväisen sadun siitä, miten asiat ovat toteutettu. Saman tapaisia tilanteita, joista on uutisoitu eli poliisi tekee kotietsinnän väärään osoitteeseen potenssiin 10 = paljon raaempaa käytöstä, sarjatuliaseilla sohimista jne. ja että näin pienessä valtiossa voi joutua vastaavan sekoilun kohteeksi Vantaan poliisin toimesta sama henkilö kaksi kertaa vuoden sisään. Poliisi tekee niinkin paljon rikoksia, ettei sitä edes usko ennen, kuin omin silmin näkee.
Voisit tehdä videon aikamatkailusta tai muista vastaavista spekulaatio asioista miten jokin asia olisi mahdollista tai ei olisi. Saatto olla et teit jo jonkun tällasen mut nää kiinnostaa. Hyvää työtä, jatkakaa!👍
Tynnyri 1.sen juttu oli oikeudessa, ja rikolliset tuomittu. Vasta sen jälkeen alkoi Aarnion syyttäminen, sekava vyyhti, KRP vs Helsingin huumepoliisin yksikkö, mutkia suoristettiin.
"Alamaailmassa" kyllä huomas, heti kun Aarnio paineli pelistä pois, hävis herrasmiessäännöt ja kenttä muuttui villiksi länneksi. Puolensa oli tässäkin ukossa, vaikka muutoin en puolustele. Teoistaan tulee vastata, seuraamukset vaan näkyivät pitkällä.
100%. Vielä siihen aikaan käytin reippaammin kamaa ja oli kyllä AIVAN eri meininki kun nykyään. Mitä nyt entisiltä kavereilta kuullut nykytouhusta niin aina saa pelätä enemmän saako kaupoilla puukosta tai luodista ennemmin kun että jäisi kytille kiinni. Tuomiostakin kun saa sitä "street crediä". Kakarat on alkaneet kanniskella aseitakin ja leikkiä ruotsin meininkiä. Pyramidin huipulla on niitä jotka ovat häikäilemättömimpiä väkivaltaisia psykopaatteja. Ne entisaikojen sanattomat herrasmiessäännöt _(esim. molemminpuolinen kunnioitus ja luottamus toisen sanaan, maine perustui omaan kunniaan eikä väkivallan pelkoon, ja oli molemminpuolinen tiedostus siitä että tässä tehdään yhdessä laittomuuksia, ja molempien hyödyksi siitä vaan yksinkertaisesti pidetään pää kiinni -- erityisesti poliisille. Liikekumppaneita tai edes vihamiehiä ei vasikoida ihan puhtaasti kunnioituksesta ammattia kohtaan. Rottailua ei katseltu lainkaan läpi sormien, ja alaikäisille EI MYYDÄ MITÄÄN ja piste)_ ovat täysin menneisyydessä ja unohtuneet. Nykyään parhaimmatkin ystävät heittävät toisensa bussin alle pienimmistäkin jutuista omien mokailujensa takia vain pelastaakseen oman nahkansa. Isommat ryhmittymät hyväksikäyttävät säätämisessä ja kostopuukotuksissa 14-vuotiaita koska nämä eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa... Yläasteikäiset myyvät toisilleen bentsoja, subuja, kukkaa ja ADHD-nappeja, ja koulujen vessoissakin rännitellään. Ellei sitten ihan avoimesti julkisella paikalla, ja värkit viskotaan ilman tuppia verisinä maahan. Aivan totaalisen moraalitonta touhua. Onneksi lopetin tuon touhun ja roinankäytön jo lähemmäs 10 vuotta sitten.
Toi murha juttu on sinänsä jännä, että tuohon aikaan rikoksen suunnittelu ei ollu rikos. Jos leikitään et aarnio nyt olis ollu sillon ihan vaan huumepoliisin päällikkö, niin onhan se varmaa kuullu monesta suunnasta kuinka pera tappaa jyrkin ja toisinpäin. Varmaan olisin itekkin leipiintynyt hommaani sen verran, että en olis erityistä tarkkailua asettanut miehelle, joka tulee omasta tahdostaan poliisin suojeluohjelmasta suomeen henkensä uhalla. Toki en tiedä miten homma on menny, otin vaan tähän sen toisen näkökannan asiaan. Muistuttamaan asioiden värikkyydestä.
Jotain Aarnio teki väärin, kun joutui bvastahankaan. Harmaalla vyöhykkeellä on toimittu. Mutta miksi hänen toimintansa katsottiin niin räikeäksi, että peli päätettiin puhaltaa poikki.
Kyllä on aika ketku tämä poliisiherra Aarnio.Viimeiseen asti yrittää selitellä asioita.Video sen sijaan oli erinomaisen hyvä!Ja musta on hyvä, että videossa on puheen lisäksi myös tekstit. Kiitos, Petteri
Eikö Raine Sievälä ja "tynnyri1" olisi myös hyvä mainita tässä yhteydessä? Ja tuohon murhaan, mitä jos Aarnio olisi mennyt kertomaan Unsalille että sinut tapetaan. Pitää muistaa että hän oli myös kiven kova rikollinen.
Aarnioha on voinut tehdä noita rikoksia jo paljo paljo aiemmiki mut ei oo vaa jääny kaikesta kiinni...että nyt sitte vaa jäi kiinni tosta..ja ei oo muuten Aarnio ainut poliisi joka tehny ja tekee rikoksia niitä on yllättävän paljo muitaki..
Todistaja ns. Saara muutti kertomustaan useammin, hän myös syytti poliisia nälässä pitämisestä. Krpn ja Helsingin huumeen välit olivat huonot, kaksi toimittajaa kirjoitti tynnyrijutuista, jotka löytyy täältä tubesta. Mm. He kirjoittivat, jos tynnyri 1 on totta on tynnyri 2 mahdoton. Eli kun Aarniota alettiin tutkia, oli tynnyri 1 jo annettu tuomiot. Kaikki ei mennyt niinkuin strömsössä. Tynnyreitä joista olisi löytynyt todellisia konkreettisia huumeita ei Suomessa löydetty. Tynnyrit liikkui, Tanskan poliisi tyhjensi yhden tynnerin ja laittoi feikkihuumeet tilalle. Nämä naistoimittajat ovat kaikkien tiedossa, ja Aarnion naispuolinen juristiavustaja, eivät allekirjoita kaikkea mistä. Aarniota syytettiin.
Nyt kun on tullut se uusi neljä-osainen aarnio dokumentti, niin siitä voisi tehdä myös videon. Mielenkiintoisia juttuja mm. Krp toiminnasta tutkinnassa.
Olenko kuullut jotain urbaani legendan kun tuttu kertoi aarnion olleen kuin suomen al capone tai kuin arpinaama? Esm suomen salainen huume paroni kyseinen on muiden kertomaa ilta nuotiolla
Juutubesta löytyy ilmainen elokuva Brad. Se on kuvattu Pietarissa(venäjä ei ole nyt suosiossa). Tykkään siitä sen takia, koska siinä ei ole poliisi pääosissa.
Onko teillä koskaan käynyt mielessä että prepaid-liittymät saattaa olla jo tehtaalta saakka poliisilla seurannassa ja kaikki liikenne mitä niillä tehdään verkoissa menee suoraan poliisille
olen epileptikon kaveri ja olen saanut pienet traumat kaverin epilepsia kohtauksesta, annan vinkin että jos tunget vilkkuvia valoja mm. poliisiauton valoja videoon niin voisit laittaa varoituksen videon alkuun. kiitos. Arvosana 4/5
Epileptikolla on sama riski joka RU-vid videossa, koska jo nää kaikki pelkät random mainokset videoiden alussa saattaa aiheuttaa valoherkälle epileptikolle kohtauksen eli ikävä kyllä se videoiden katsominen täällä jää varmaan pitkälti sellaisen henkilön omalle vastuulle.. 🤔
Pahemmat rikolliset näyttää olevan tuomitsematta/vapaina! Aarnio näyttää olevan pikkurikollinen! Huomio käännetty häneen, jotta isot kihot ovat suojassa toistaiseksi! Totuus ei pala tulessakaan! Ksikki näyttää tulevan julki kun aika on! Sitä tapahtuu jo! ❤❤❤❤🌟🌟😢😢🤔🤔🤕🤕🤮🤮
Orsini-pommia ei muuten kannata potkaista pihalta pois, siinä on piikit jotka sisään painettuna, mm. potkaisusta ym. kosketuksesta räjähtävät 😬 Eli sellainen jos pihaan putkahtaa, älä potkaise, tai saatat parhaassa tapauksessa jäädä yksijalkaiseksi mieheksi. Pahimmassa tapauksessa ei jää paljon sinua jäljelle ollenkaan 😬 Oon uusi sun kanavalla, joten en tiedä mistä kaikesta oot jo tehny videoita, mutta voisitko tehdä Orsini-pommista? Ja tunnetuista tapauksista joissa sellaista on käytetty.
Kun huumeet ovat laittomia, se tarkoittaa että niihin liittyvällä toiminnalla voi tehdä paljon rahaa ja se raha vie ihmisiä helposti mukaansa, oli ihmisen tausta sitten mikä tahansa Jos huumeet eivät olisi laittomia...Olisiko ehkä aika alkaa keskustelemaan siitä?
Kyllä Aarnion kuuluis saada tuomio siitä ruotsalais-turkkilaisen tapauksesta! Se että onko hän tehnyt kaiken rikollisena vai poliisina onkin täysin utopiaa... 😂 Ei voi kun ihmetellä!
Olen kanssa aika paljon seuraillut aihetta- viimeisin on "Saaran" haastattelu Yle Areenassa- hänet siis hakattiin joidenkin toimesta niin että halvaantui osittain. Kaikenkaikkiaan niin rumaa settiä ja sekavaakin,että menee alhaisen ÄÖ:n kanssa ihan rusina-aivot rullalle. En tohdi kuunnella uusinta äänikirjaa Aarnion vaiheista vankilassa,ei vaan pysty. Nimim.koko elämän henkisesti sairaiden kanssa eläneenä/ saatan olla myös siksi vähän nyrjähtänyt. Onneksi hyvällä tavalla,vielä 🤪
Korruptio ja yksittäinen rikollinen poliisi ovat hieman eri asioita. Sitten voisi sanoa että on korruptiota, jos Arnion juttu oltaisiin lakaistu matonalle.
Suomessa korruptio hoituu hienosti "hyvä-veli" diileillä. Valtio/kunnat/kaupungit "kilpailuttaa" kaikki keikat. Yllättäen joku päättäjän tuttu saa firmalleen rahakkaan ison keikan vaikkei rahkeita sen hoitamiseen edes löytyisi. Että kyllä sitä korruptiota löytyy Suomesta ! Se on vaan piilossa eikä näy siten tilastoissa...
Täytyy ite sanoa että vaikka Jari on katiskaan ollu jotenkin kytköksissä niin en vaan hemmetti mitenkään nää että se olis oikeesti painanut tollasen murhajutun villasella...
Ennenku katon tota sun sossu-skeidavideoo....Vastaan kysymykseen....Joo, monimutkaseks meni, mun suosittelijani (-92&-93)...Ja mulle tietynlainen pomo siitälähtien...Mun esimerkkini huumepoliisissa, kova mut reilu....Otti aika monen muunki synnit niskoilleen...*tieto*...Noh, jutellaan ku taas saunotaan/kaljotellaan...
...Mä olin kans siinä "kostolistas"...Ja Tolvanen...Ja n. 10 muuta....Munki takapihalle (Vihdin kirkonkylä, rivaripääty) tuli knanaatti-pummeja...Ammuin niitä -> jäivät kiinni...(-96)...
Jossain sitä käytiin läpi. Ilmeisesti kun on useita tuomioita niin ne jotenkin kohtuullistetaan siihen lopulliseen tuomioon. Sit ensikertalaisuus jne jne
Ensikertalainen istuu tuomioistaan puolet, Aarnion tapuksessa siis 6,5 vuotta. Lisäksi tutkintavankeudessa vietetty aika vähennetään lopullisesta tuomiosta. Aarnio oli tutkintavankeudessa 3,5 vuotta
@@kimikallonen1335 siis sellainen jonka toiminta on lain mukaan rankaistavaa. Enempää en jaksa rautalangasta vääntää jos et sitä tajua niin sitten ei voi mitään🙃
Oon kattonu sulta muutamia videoita ja mielenkiintosia on! Ootko muuten huomannu että kun laitat jostain ihmisestä klippejä havainnollistamaan esim jotain tunnetta jossa sinäänsä ihminen on aina merkityksetön muuten se on paljon useammin mies kuin nainen (ihan oletettuna). Muuten kyllä tykkään eikä mitään oo muuta valitettavaa. :)
Aarnio on tolkun mies joka teidät roskatubettajiakin elättää. Nextoryn kokoelmat ovat populistiroskaa. Rakensin töissä joka vuosi yli 50000 niteen kokoelmia, Sensaatioroska tuottaa näkköjään byvin.
Ei niitä rikollisia saa kiinni jossei pelaa edes osittain samalla puolella ja sitähän suurin osa ihmisistä ei tuu koskaan ymmärtämään koska se ei ole poliittisesti korrektia käytöstä. Se ei ikinä avautunu, että kuka halus aarnion pois?