Maailman ihanin Jarkko, kiitos. Kiitos hyvyydestä, omaperäisyydestä, oivaltavasta satiirista, kiitos siitä hölmöstä hymystä, joka kasvoille leviää, ja kiitos siitä tummasta, mutta samalla aina niin lempeästä melankoliasta, jota tuotantosi herättää. Popmusiikki on, kuten tunnettua, paljolti 'kaunista päältä, silkoa sisältä' - vaan onpa myös, kiitos Luojan, näitä jonkinlaista toivoa ylläpitäviä yksilöitä, joiden musiikki on väsyneille aivosoluille vähän kuin...no, virkistävä kylpy! Laula vain kuolemasta, laula syntymästä. Laula kaikesta siitä jopa surkuhupaisasta räpellyksestä, mikä meille ihmisinä, tänne maapallolle syyttöminä viskattuina, noiden kahden merkitsevän tapahtuman välisenä aikana osallemme koituu - ja arvotaan.
Joskus niin vihastuttaa että ne samat anttituiskut, vesalat, kaijakoot, lauritähkät kaikilla festareilla, radioiden soittolistalla päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Tällainen aito musa jää kaupallisuuden jalkoihin. Tämä mies ansaitsisi päästä Vain elämää-ohjelmaan. Jos itse haluaa.
