Markkina- ja mainosmiehet saaneet "aivopestyä" porukan. Ollaan markkinatalouden orjia kaikki. Kädentaitajat ovat harvassa. Ennen talossa tehtiin lähes kaikki itse. Hyvin vähän hankittiin ulkopuolelta. Hyvää pohdintaa.
Viisaita sanoja... Me 90- luvun lama-ajan nuoret kasvatettiin vielä kurilla ja tulemaan hyvin vähällä toimeen, ei todellakaan ollut mitään yltäkylläisyydessä eloa. Koulun puukäsityötunneilla tehtiin kovasti tarve-esineitä kotiin, ja jotain metallitöitäkin. Ala-asteelle mentäessä koulussa ei ollut edes sisävessaa, vaan ihan perinteinen paskahuussi pihan perällä, mutta aika pian tekivät remontin ja kouluun saatiin sisävessa, elettiin siis kasaria... Naapuri pojalla oli tietokone, ja siellä tulikin vietettyä paljon aikaa. Myöhemmin sain lopulta itsekin videopelikonsolin. Vaikka nykymittapuulla olikin melkoista pikselimössöä, niin se oli kuitenkin siihen aikaan kova sana. Ensimmäiset Nokian metallirunkoiset kännykät kesti melko rujoakin käyttöä, tosin soittaminen oli todella kallista. Tupakkaa poltettiin joka paikassa kun ei ollut mitään tupakkalakia, eikä tiedetty sen vaaroista tai sellaisesta kuin passiivinen tupakointi. Tupakat ja pornolehdet olivat kaikkien silmien edessä, myös lasten. Tupakkaa sai ostaa 16 vuotiaana. Viikonloppuisin oli kylän raitti täynnä saman ikäisiä teinejä, sekä pillurallia ajavia nuoria. Viinaankin tutustuin jo 13 vuotiaana ja siitä se ilo sitten repesikin useaksi vuodeksi... tai itse asiassa vuosikymmeniksi, kun kaikilla saman ikäryhmän kavereilla oli sama harrastus viimeistään 2000 luvulle tultaessa, jopa sillä luokan hikipinkolla josta viimeisenä olisi kuvitellut tulevan juoppo. Aika levotonta meininkiä näin jälkikäteen ajateltuna... Nykynuoriso tuntuu olevan paljon viisaampaa kun eivät läträä sen viinan kans yhtä paljon, tosin nykyään on tarjolla paljon enemmän kaikkea muuta vaarallisempaa paskaa kuin ennen, eli luonteenlujuutta ja valikoivaa kaveripiiriä pitää olla että eivät lähde näihin porukoihin mukaan. Onneksi nykyään lapsilla ja nuorilla on paljon enemmän kaikkea sosiaalistamediaa, internettiä, pikaviestisovelluksia yms. joita ennen ei ollut, vaan se oli mentävä kylään jos halusi vaihtaa kuulumisia. Ja usein ne kuulumiset keskittyivät vain viikonlopunviettoon ja että mistä saisi viinaa tai kaljaa...
totuushan on aina ollut ei suomessa rehellisellä työllä kukaan ole rikastunut, ja toinen raha menee rahan luo ei se tyhmien duunareiden käsiin jää koskaan. verottaja kyllä pitää huolen että pien yritykset tapetaan ennenkuin edes kunnollla pääsee jaloilleen. ja duunari vois elää normaalia kunnon elämää, aina saa kitua leivän syrjässä väkisin. suomalainen vain on sellanen lammas ja tyyhmä, liian rehellinen noustakseen ylös suostaan. nykyi menoa kun kattoo niin lampaita ja tyhmempiä kuin nokian kumisaapas on kaikki suomalaiset .
Mun enolla oli pieni maatila ,ei ollu koskaan omaa hitsauskonetta eikä kompuraa. Pienelle tilalle kyseiset laitteet olleet isoja investointeja. Hauska video 👍
70 luvun alkupuolella tein 10 mottia päivässä pokasahalla , joka oli teroitettu talvisodan aikana viimeksi. Puiden halkomiseen käytin terävä kielistä anoppia.
Joo välillä on hiljaisempaa ja sitten ne aktivoituu kuin yhdestä sopimuksesta. Se on jännä ilmiö. Laskeekohan ne porukkaa vapaalle tuolta hoitolaitoksista aina semmosina pompseina😄
Fiskarsilla on nykyään myös (hikkori)puuvartisia kirveitä, kun jenkit ei tykkää komposiittivarresta, kun se ei niiden mielestä vaimenna iskuja yhtä paljon kuin puuvarsi.
Ollaan samoja ikäluokkia, mutta maakuntarajan toisella puolella. Samalaisia kokemuksia. Mulle tuli 10-vuotiaana ulkosaunan lämmitysvastuu. Pilko puut, kanna vedet ja talvella avanto saunavesiä ja uintia varten, polkujen avaus lumesta ja saunaan ukkia avustamaan kulkemisessa, kun muut oli vielä töissä. Hienot löylyt otettiin lauantaisin ja jatkoin sitten vielä yksin saunassa ennen kuin muut ehti saunomaan. Onneksi ei ollut maataloutta, mutta metsässä riitti naperollekin jotain työtä. En kyllä vaihtaisi aikaa toisen kanssa. Sai silloin opin, että tulee toimeen vähemmällä ja voi olla hyvinkin onnellinen, kun saa ihmissuhteista ja mielekkäästä tekemisestä pohjan elämälle. Kiitos hyvistä videoista.
Monikohan on itse veistänyt itse kirveen varren.. itse tehnyt kun katkasin edellisen.. itse tein 14v vanhana ..olikohan -78 vuonna.. Vieläkin käytössä.. Hieno video.. Toivottavasti Haukkuja sai mitä tilasi..
Mulla meni lanta talikosta varsi poikki laitoin uuven paksusta putkesta nyt kestää vääntää 😊 niinpä ei nuo korjaajat kaan tiijä mitään opeli seisoo pihassa 😊vaihtovat vaikka mitä osia 😊 hyvä video kiitos 😊
Se auttaisi paljon elämässö jos viitsisi kukaan lähteä mukaan jos jotain yrittää. Kaikille tulee vain tympeä ilme ja he painuvat sätkien kera kaljaterassille
Miten tuon sanoisin teen myös itse jos huvittaa. Kuulosuojaimet kuluu ja vanne puristaa päätä. Nimimerkki veistosta ei lintsattu aikoinaan. Hyvää kädentaitoa.
Kiveen terän liike liian kaareva. Parrun veisto aloitetaan, niinkuin aloitat. Tolpan veisto aloitetaan alhaalta. Ymmärrän tuon tolpaksi, olipa sitten vaikka kiveen varsi. Tuolla vedolla kirves voi lipsahtaa polveen.
kaiken voi aina korjata, jopa auton joka on puristettu paaliksi voi oikoa ja korjata kuntoon, ite olen pappa vainaalta oppinut sen että kaiken voi aina korjata, ite teen aina mitä haluan ja muut mitä ne osaa. toki joitakin mahdottomia on esim tietokonneeseen en mittään wintossia ite kyl tekis koodia koodin perään ihan liikaa työtä olis tai nyky auton tiatokoneta ruksaamaan, mut perus mekaniikat ja vähän vaikeemmatkin menee kuin vettä vaan ja kaikki rakentaminen ja korjaus. puu,metalli,jotkut muovityöt,sähköt,elektroniikka,automatiikka,rakennustyöt, joka mies nuo nyt ossaa kuhan vähän perehtyy ja alkaa tekkeen.
pääomaa se omacaraistalouskin tarvii nykyisin alkuunsa, kun missään ei ole enää vaihtotaloutta ja ilmaista mettää,maata yms mitä alkais vaan tekemään omin käsin. omistusoikeuksia ja vuokramaita tai muuta pakko olla aina nykyisin.
Oispa minullakin tullut kalliiksi Viime talvena jos on muovin vartiset Fiskars sit ollut😂 Oonhan minä tehnyt itsekin kirveitä kaksiteräinen aika hyvin mikä sopii tietylle puulle
Minä olen tahkonpyörittäjänä toiminut poikasena monet monituiset kerrat😅. Kirveen teriä olen pelastanut talteen viimeksi kesällä metallin keräyksestä. Varsia pitäis alkaa veistelemään😮
Kiva kommentoja sinulla! Vielä tulee aika kun nämä kaikki teeetetään toisella, istuvat jossain kylmässä kopissa tenua juoden. Ilman lämmintä asumusta, autoa tai peseytymis mahdollisuutta. Kelpaa meidän puu lämmitteisessä saunassa silloin pestä hiki pois rankan savotta päivän jälkeen. Ja puilla lämpiävässä tuvassa toivoa yöksi kovaa pakkasta että nämä kerjäläiset jäätyisivät hengiltä :)
paskin viideo koko tymät työmiehen historiassa noine oravan kommentteineen, pilas koko homman täysin. lopeta koko touhu jos tuollaista on pakko tehdä. hullun töitä koko viideo.