Kohtaamisen hetki on yhä sydämessäsi maaginen, eikä sen ikimuistoisuus ole kadonnut mihinkään. Kun toinen on kohdatessa kaikki tai ei mitään, ja toinen kerran elämässä tapahtuva ihme. Kun katsoessanne toisianne oli välillänne sellaista vetovoimaa, että se sai ikiaikaisen maan allanne vavahtelemaan. Tai kun kosketus synnytti rintakehässä tunteen, kuin se olisi ollut samalla sodanjulistus ja rumpujen päristessä sen olisi pitänyt saada sinut pakenemaan, mutta päätitkin kuitenkin jäädä. Ilon, onnen ja ystävyyden hetket janosivat niitä yhä enemmän ja vuorovetten lailla ne vaihtoivat paikkaansa kaiken syvällisen kanssa välillänne. Sen kaiken toivoisi olevan päättymätön tarina. Ja sitten eräänä hetkenä toisen pelko ja säikähdys näyttäytyivät yhtä suurina kuin omat tunteesi ja rakkautesi, ja se sai toisen pakenemaan. Tunteet kiipeilivät pitkin vuorten seinämiä ja piiloutuivat sen syviin onkaloihin, eivätkä halunneet näyttäytyä päivänvalossa. Olit surullinen ja sydämesi itki, niin kuin se itki lapsenakin, lohduttomasti. Tunsit itsesi hyljätyksi ja kysyit miksi tämän kaiken annettiin tapahtua. Olisithan voinut taistella vastaan. Maailmankaikkeus ei sattumalta johdattanut teitä sen kohtalonomaiselle näyttämölle. Ensi hetkistä alkaen tunsitte sydämissänne että kyseessä oli jotakin elämää suurempaa, eikä paluuta entiseen enää ollut. Kun myöhemmin katsotte erossa ollessanne kirjoittamianne lauseita tai siveltimienne piirtoja ja tauluunne valitsemianne sävyjä, huomaatte valinneenne samankaltaisuuksia. Kirjoititte samaa tarinaa tai viimeistelitte samaa kuvaa, jonka keskiössä on kohtaamisenne, taistelunne ja lopulta elämänne. Kun lopulta kohtasitte uudelleen, niin hymyilitte ja huomasitte luoneenne mestariteoksen.. 🤍🕊🍃
