Näitä videoita lisää! Olen itekin kirppishaukka, ja parhaita löytöjäni ovat: 1916 vuoden mandoliini, pienoismallilaiva, vanha Brissman Halmstadin palomiehen kypärä, Route 66 taulu ja Casion kassakone. Olen käynyt Sirkus Finlandiassa jo vuodesta 2015. Esitykset paranevat aina vuosi vuodelta.😀
Kyllä kirppis videoita jaksaa katsoa (vaikka sitten uudestaan niitä vanhojakin). Sitähän sanotaan, että toisen roska on toisen aarre. Ja vaikka ei tulis käytyä usein kiertelemässä, niin niillä harvoilla kerroilla saattaa jopa löytää todellisia aarteita. Ongelmahan tulee vasta sitten, kun sitä tavaraa alkaa kertyä eikä millään viittis luopua mistään. Taitaa olla sukuvika sekin muutaman muun asian lisäksi. 😁
Täällä on myös yksi tavarahamsteri. Varasto ja koti on pullollaan aarteita. Mutta pakko kirppareille on päästä. Ehkä sitä ajoittain on vähän valikoivampi ettei matkaan lähde kuin ihan erityiset aarteet.
Kiitos. Ja pahoittelut, että tänne aloin purkamaan ajatuksiani, taisin innostua. Tästä eteenpäin kommentoin ihan muita asioita videoihin liittyen ja näin.
Kiertueeseen liittyvät varaukset ym. jutut on tietysti etusijalla ja näin, ymmärrän kyllä. Jotenkin vaan, koska sirkuksen esitys sekä juontosi silloin lumosivat minut tietyllä tavalla ja aloin miettimään samalla tavalla kuin silloin meijän lukion konsertteja kohtaan. Ehkä olen jollain tasolla "taiteilijaluonne" tai jotain, kun olis fiilistä lähteä jo näin nopiaan kiertelemään Suomea sirkuksen mukana. 😅 Siinä saisin yhdistettyä montaa eri asiaa, koska upeat maisemat tekee sen, että voin saada ihan tosta noin vaan uusia ideoita. Saatikka ihan uusia hahmoja (joita on jo nyt ihan kiitettävästi 🙈). Tosin kaikkein tärkein syy on se, että saisi töitä ja ylipäänsä pääsis tekemään jotain. Se merkkais kyllä tosi paljon. ☺️
Juu selvittelet sirkuksen kanssa. Sinne löytyy useampia yhteystietoja. Olen tämän oman kanavan pitänyt erillään sirkuksen asioista. Kerron kyllä sirkuselämästä, mutta muuten tämä on ihan yhden sirkuslaisen henkilökohtainen kanava. Tsemppiä työnhakuun ja tuleviin seikkailuihin. 👍😊
Olet todellinen sankari, kun katsot videoita vierailla kielillä ja opettelet niistä. Thank you for sharing the Pipo clown video on you channel. I really liked it and the expression of this clown. His trousers where awesome too :)
@@sirkuksensebastian ah kiitos ! Ole hyvä, olen onnellinen siitä👍 mutta se ei ole niin hyvä , i got a 5 for the last lesson🤭. Haluatko sanoa hei👋 ,.. pikkuveli ? Oh according to Google = : (tervehtiä veljeäsi)😄 now you see why I got a 5 😉
Kiva video. Ihmeellisiä löytöjä olet tehnyt. Mahtuuko vielä sinne varastoon?🙂 mukava varmaan olla nyt siellä Oulussa. Odotan innolla Kerimäki päivää🎄🎁🤗
Eikä sitä välttämättä itse edes huomaa, että sitä tavaraa alkaa kertyä. Silloinkin kun on auttanut veljiä ja isovanhempia muutossa, niin silloin sitä oikeastaan tajuaa, miten paljon sitä tavaraa oikeasti on. Ja ihan tässä näin kysyn: (jollet huomannut sitä toisesta kommentista) Että onko sinulla mitään tietoa siitä kuinka kauan yleensä menee aikaa, jotta joku huomaa sinne sirkuksen info sähköpostiin tullutta viestiä? Kun minusta tuntuu, että laitettuani sen viestin jo oikeastaan heti silloin lauantai iltana ja vasta jälkikäteen miettisin, että luetaanko sähköpostiviestejä ylipäätänsä viikonloppuisin. Tai huomataanko niitä, jos viesti sattuu menemään roskapostiin. Tajuan kyllä, että siellä on varmasti kädet täynnä hommia, etenkin kiertueen lähestyessä. Lähinnä siksi kyselen, kun en ole saanut vielä vastausta, eikä epätietoisena ole oikein mukavaa. Varsinkin, kun odottaa kärsivällisesti.
Sirkuksella on kiertueen ulkopuolella hyvin vähän työntekijöitä ja tiedän, että he ovat hyvin kiireisiä. Viestejä tulee paljon monesta eri paikasta ja he vastaavat varmasti niin nopeasti kun pystyvät. Tällä hetkellä varmasti ensisijalla on kaikki kiertueen alkuun liittyvät viestit, jota tulee kenttävarauksia ym. liittyen. Muuta en osaa tuosta sanoa, koska eri ihmiset työskentelee toimistossa.
No niin, nyt tuli sitten kahteen päivään katsottua 5 osaa kirppisaarre videoita. (et voi ainakaan sanoa, ettenkö tykkäisi katsoa näitä) Ja pakko kyllä myöntää, etten muistanut ensimmäisen osan aloitusta. Tosin sen sun T-REX YOGA paidan muistin heti. Jotenkin myöskin, kun omaa valokuvamuistin, niin sitten sitä pongailee muista videoista joitakin kirppis videoilla nähtyjä tavaroita. Oli ne sitten sulla ihan kotona taikka varastossa, ne tulee kyllä pongattua. Taitaa jopa tänä viikonloppuna tulla mentyä tekemään ihan kirpparikierros. Mistäköhän mahtais johtua? 😄🤔
kävin enimäistä kertaa kirpikselä se on oulun keskustasa löysin kirjan se on pelle hermanni ja mansikka lomma se maksoi 150 eroa varmasti hyvä kirja❤❤🤡💞😁