Тёмный

Koirat: Pennut - Uuteen kotiin - jakso 02 

Lemmikkimedia
Подписаться 7 тыс.
Просмотров 64 тыс.
50% 1

Pennut -sarjan toisessa osassa vierailimme luovutusikäisen koiranpennun uudessa kodissa.
Kun pentu lähtee uuteen kotiin, automatka saattaa olla pennun ensimmäinen. Samalla pennun koko elämä mullistuu, kun se lähtee emon ja sisarusten luota yksin uuteen, omaan kotiin.
Pennun on hyvä antaa itse valita turvalliseksi kokemansa paikka, mistä käsin on hyvä tutustua uuteen ympäristöön rauhassa ja omaan tahtiin.
Pennun oloa voi helpottaa kasvattajalta mukaan saatu tutun tuoksuinen peitto tai lelu. Apteekeista ja eläinkaupoista saatavista feromonivalmisteista voi myös olla apua sopeutumisvaiheessa.
Tänä päivänä lemmikin omistajille on tarjolla valtavasti erilaisia tarvikkeita. Listasimme välttämättömiä hankintoja, joita olisi hyvä tehdä ennen pennun saapumista:
• Penturuoka (suunniteltu vastaamaan kasvavan pennun ravitsemuksellisia tarpeita)
• Tukeva ruoka- ja vesikuppi
• Panta tai valjaat sekä talutin (puhelinnumerolla varustettu nimilaatta pantaan)
• Oma peti tai alusta
• Kynsisakset, harja
• Turvallisia puruluita ja leluja
• Makupaloja toivotuille tavoille ohjaamista varten
Espanjanvesikoirarotuun tutustut tämän videon kautta: • Koirat: Vesikoirat rot...
Nuutti -pennun kennelin, Green Perry’s, löydät täältä: greenperrys.wo...
Seuraavassa Pennut -sarjan jaksossa kerromme muun muassa mitä tarkoitetaan koiranpennun sosiaalistamisella ja annamme vinkkejä sisäsiisteyden harjoitteluun.
Heidin apua pennun koutukseen löydät täältä: www.tassutin.fi
Lemmikkimedia tuottaa Pennut -sarjan yhteistyössä Oy Mush Ltd:n kanssa. Mushin Vaisto Puppy on lisäaineeton raaka täysravinto pennuille. Siitä saat lisää tietoa täältä: www.mushbarf.c...
Helpoiten seuraat Pennut-sarjaa, kun tilaat Lemmikkimedian RU-vid -kanavan. Löydät sieltä sarjan oman soittolistan. Kaikille kanavan tilaajille lähetetään linkki Lemmikkimedian pentuoppaaseen, joka julkaistaan lähiaikoina: / lemmikkimedia

Опубликовано:

 

5 окт 2024

Поделиться:

Ссылка:

Скачать:

Готовим ссылку...

Добавить в:

Мой плейлист
Посмотреть позже
Комментарии : 21   
Далее
Koirat: Pennut - Kasvattajan luona - jakso 01
8:20
Просмотров 48 тыс.
Koirat: Pennut - Sosialistaminen - jakso 03
5:40
Просмотров 40 тыс.
НЕ БУДИТЕ КОТЯТ#cat
00:21
Просмотров 958 тыс.
Meille tuli rottweiler pentu | Arttu & Alona
21:58
Просмотров 42 тыс.
Pentu tuli taloon! - Milo (Whippet)
23:59
Просмотров 123 тыс.
Koiranpentu tulee kotiin! MY DAY
6:55
Просмотров 30 тыс.
Pennut - Luoksetulo - jakso 04
6:17
Просмотров 42 тыс.
Koirat: Pennut - Pureminen kuriin - jakso 05
5:46
Просмотров 90 тыс.
KOIRANPENTU KOTIIN!!!
10:05
Просмотров 16 тыс.
Otettiin koiranpentu!!!
11:15
Просмотров 8 тыс.
Pentu tulee taloon
5:08
Просмотров 109 тыс.
MEILLE TULEE KOIRANPENTU 🐕
14:01
Просмотров 22 тыс.
НЕ БУДИТЕ КОТЯТ#cat
00:21
Просмотров 958 тыс.