Тёмный

Konnekuljetuksen otteluennakko JYP-Sport 5.3.2024 

JYPLIIGAOFFICIAL
Подписаться 4,2 тыс.
Просмотров 912
50% 1

JYPin kausi jatkuu tänään tiistaina ottelulla Sportia vastaan. Hurrikaanipaidat lähtevät otteluun viiden ottelun tappioputkessa, joten kasvot on pestävänä.
- On ollut kireitä pelejä. Lähdemme lyömään kotipeliin kaiken askiin, kun nyt saamme myös täyden kokoonpanon, Ville-Veikko Pohjanvirta sanoo.
Illan vastustaja Sport taistelee vielä pudotuspelipaikasta. Sijalla 11 olevat kotkapaidat ovat kolmen pisteen päässä kymmenennestä sijasta, ja otteluita on pelattuna yksi vähemmän kuin yläpuolella olevilla KooKoolla ja TPS:llä.
Sportin edellinen ottelu on viime perjantailta, kun HPK kaatui Vaasassa. Keskinäisissä kohtaamisissa JYP on ollut niskan päällä, kun kaikki kolme aiempaa kohtaamista ovat päättyneet hurrikaaniryhmän suoraan voittoon. Tiukkaa on kuitenkin ollut, sillä kaikki ottelut ovat päättyneet maalin erolla.
Tiistai-iltaan oman erityismausteensa tuo Risto Dufvan viimeinen visiitti Jyväskylään Liiga-päävalmentajana. Jyväskyläläislähtöinen valmentaja on Liiga-historian toiseksi kokenein valmentaja, jolla on suuri paikka myös JYPin historiassa.
- Ensimmäinen mestaruusvuosi on jäänyt hänestä mieleen. Tulin itse silloin Jyväskylään ja kävin katsomassa paljon pelejä. Risto oli siinä isona henkilönä johtamassa junaa. Hän on vekkuli hahmo, jolla on sana hallussa, Pohjanvirta kuvailee.
Kokoonpanopuolella on iloisia uutisia uutisia, kun Reid Gardiner on jälleen pelikuntoinen. Kokoonpanossa nähdään myös yksi Liiga-debytantti, kun Elias Huttu pääsee esiintymään kotiyleisölle. Huttuun pääset tutustumaan myös Konnekuljetuksen tarjoamalla ennakkovideolla, jossa omaa taustaansa kertoo myös fysioterapeutti Jake Hyde.
RD:n paluu pääkallopaikalle tuo lisämaustetta iltaan. JYP kunnioittaa vierasta, mutta ilmaisia pisteitä ei kotiin viemisiksi ole tarjolla. Tunnelmallista iltaa pääset seuraamaan nappaamalla liput Ticketmasterista.

Опубликовано:

 

9 сен 2024

Поделиться:

Ссылка:

Скачать:

Готовим ссылку...

Добавить в:

Мой плейлист
Посмотреть позже
Комментарии : 1   
@paavo1075
@paavo1075 6 месяцев назад
Hyvä JYP!💪💪Tänään voittoon!🎉🎉👍💪💪❤❤❤
Далее
Tappara-Ässät 24.2. maalikooste
6:08
Просмотров 4,4 тыс.
JYP - Nathan Schnarr
3:43
Просмотров 1 тыс.
Traktori kyntää (JYP 2024-25)
3:32
Просмотров 2,5 тыс.
Patakoutsin päivä - Hannes Hyvönen
26:00
Просмотров 10 тыс.
Jyp:in sisääntulo 2023-2024
2:06
Просмотров 816
HPK:n matkassa Oulussa 26.-28.10.2023
32:51
Просмотров 35 тыс.
Liiga-historian ennätyksiä (PISIN OTTELUKIELTO)
5:42
JYP - Samuel Jonsson
3:23
Просмотров 1 тыс.
JYP - Ässät 4.10.2023 maalikooste
4:31
Просмотров 6 тыс.