"Jos tulipallo on iskeytynyt maastoon, ei siitä jääneitä jälkiä välttämättä huomaa mitenkään. Visurin mukaan esimerkiksi kymmenen kiloa painavan meteoriitin iskemää ei huomaa lainkaan."
Hauska video. Mielenkiinnolla odotan, millaisia tuloksia saatte näytteistä. Ja vaikka tuo ei meteoriitti olisikaan, niin ainakin hyvän tarinan saitte kerrottavaksi. :D
Hei, Haulikko toimi mittanauhana löytäessä ja oli osa tarinaa. Silloin olin metsällä. Nyt oli aseen tukki kuvausrekvisiittana, joka meinasi pudota laukusta vaikka hyvin yritin sen sitoa. Ei meteoriittia ja riekkoja samalle päivälle kaamosaikaan ehdi millään :) Muuten linnut kiinnostaa kyllä. Moottorikelkalla ja /-sta pyytäminen on myös lailla kiellettyä. T. Ukko
@@tomppa8237 Ahkeruuslaji se on. Ainakin vain muutaman vuoden kokemuksella. Lyhyt valoisan aika asettaa haasteen. Pitäisi tietää paikat ja käytös, mutta sitähän täällä opiskellaan. Videolla vilahtanut @ansakoiruli opiskelee rinnalla. Tänään ei nähty 1,5 h lenkillä kun jäljet. Mutta hieno laji!!
Laki avaruustoiminnasta 63/2018 16 § Löydetyt avaruusesineet Jos joku löytää esineen, jonka voidaan epäillä olevan peräisin avaruusesineestä, on löydöstä viipymättä ilmoitettava lähimmälle poliisi-, rajavartio- tai sotilasviranomaiselle. Esinettä ei saa viedä pois eikä liikuttaa ilman edellä mainitun viranomaisen lupaa, ellei siihen ole erittäin painavia syitä. Esine on vaadittaessa luovutettava edellä mainitulle viranomaiselle.
Eivät lakipykälät vaikuttaisi yksiselitteistä kantaa meteoriitteihin ottavan. Tuossa mainitsemassasi laissa näköjään avaruusesine on määritelty tarkoittamaan "esinettä, joka on lähetetty tai joka on tarkoitus lähettää avaruuteen, mukaan lukien tällaisen esineen osat, ja laitetta, jota on käytetty tai jota on tarkoitus käyttää esineen lähettämiseksi avaruuteen, mukaan lukien tällaisen laitteen osat". www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2018/20180063 (4 § Määritelmät). Kyse olisi siis ihmisen tekemistä esineistä. Ennakkotapausta asiasta ei taida olla, että joku olisi vaadittu luovuttamaan löydetty meteoriitti valtiolle. Eipä sitä varmaksi voi sanoa, miten oikeus asian määräisi, mutta näyttäisi siltä, että tulkinnanvaraa on ja tuon lehtijutun kantakin on perusteltu.
@@jarjenaani1255 Saman lain määritelmät kohdassa kerrotaan: Tarkoitetaan avaruusesineellä esinettä, joka on lähetetty tai joka on tarkoitus lähettää avaruuteen, mukaan lukien tällaisen esineen osat, ja laitetta, jota on käytetty tai jota on tarkoitus käyttää esineen lähettämiseksi avaruuteen, mukaan lukien tällaisen laitteen osat;
"Jos tulipallo on iskeytynyt maastoon, ei siitä jääneitä jälkiä välttämättä huomaa mitenkään. Visurin mukaan esimerkiksi kymmenen kiloa painavan meteoriitin iskemää ei huomaa lainkaan."
@Henkka tajuukko että se kraateri ei oo välttämätön! ja siitähän on aikaa että lumi on jo siirtäny maata. ja putoamis kulms myös tommoinen pala ei jäätynyttä maata paljoa kuluta. nii mee vittuu huutelee ilman todisteita
@@taitomertanen4017 jos paineaalto olisi niin kova, että puut kaatuisi ympäriltä, olisi meteoriitin jättämä kuoppa huomattavasti suurempi. Ei noin pieni kuoppa synny satakiloisen kiven pudotessa avaruudesta. Toisaalta jos se jättää noin pienen kuopan, vauhti on ollut todella hiljainen eikä se silloin synnytä paineaaltoa iskeytessään. Meteoriitilla on aina maahan iskeytyessä vauhtia enemmän kuin vapaassa pudotuksessa joten kuoppa olisi huomattavasti suurempi jos tuo olisi tullut avaruudesta.
@@roppa127 Kyllä. Seura on ollut ajatuksissa olemassa jo vuosia. Tänä vuonna alkaa varsinainen toiminta, muttei siihen sisälly vielä metsästystoimintaa 1. toimintavuonna. Jatkossa on pienimuotoisesti perinteistä metsästysseuratoimintaa ja laajemmin luontoon liittyviä juttuja. Nanguvuonon Erä pyrkii edistämään nuorten luonnon tuntemusta ja laskemaan kynnystä eräharrastusten aloittamiselle. Kaikilla ei ole ukkia ta isää opettamassa liikkumaan, ampumaan ja verkkoja pitämään. Videoita tullaan toiminnasta tekemään jo kevään aikana. Teemoina puhdas luonto ja eränkäynti. T. Nanguvuonon Erä
@@tomwinner8741 No aloitetaan ihan perusteista: nyt kannattaa etsiä ämpäri vettä ja juuriharja. Pesuaineita ei tarvita. Sen jälkeen pestään kivestä nurkka, niin että pinta paljastuu. Otetaan siitä laadukkaalla kameralla kuva. Sitten katsotaan onko tällä aarteella mahdollisuuksia päästä jatkoon. Kivimeteoriiteissa on sysimusta sulamiskuori. Kun kappaleen halkaisee nurkasta, sulamiskuori erottuu helposti muusta kiviaineksesta. Jos mustaa erottuvaa pintaa ei löydy -> kukkapenkkiin.
@@outpot3065 Ilmeisesti montaa muuta kuitenkin totuus kiinnostaa. Verkossa on olemassa useita hakukoneita, joita kannattaa käyttää myös meteoriittien tunnistamiseen liittyvän tiedon etsintään. Aihealueeseen löytyy ihan asiaohjeita, jotka voi pohjiksi lukaista läpi. Tästä voi vaikka aloittaa: www.somerikko.net/meteoriitit/tunnistus.html
kuule toi homma ei oo välttämätön ja hyvä tulla huutelee koska ketään ei kiinnosta eikä tarvita tommosia videon idean rikkovia lässyttäjiä! eli siis painu helvettiin
Ei missään nimessä ole. Tulipallotyöryhmän asiantuntija Jarmo Moilanen uskoo Heikkisen löytämien kivien olevan jääkauden perua ja siten tuiki tavallisia. -Videon kivi näyttää tyypilliseltä jääkauden siirtämältä lohkareelta, ei meteoriitilta. Siinä näkyy kiilteitä, joita ei esiinny meteoriiteissa.Kivestä myös puuttuu ruosteisuus. Videon perusteella kivi ei missään nimessä liity ainakaan kyseiseen Inarin tulipalloon. Eikä kivi vaikuta myöskään kauan sitten pudonneelta meteoriitilta. -Kivi ei ole edes ruostunut. Kellertävän ruskea väri ei tarkoita ruostetta. Kiven pinnassa näkyy videolla kiillemineraaleja, joita ei meteoriiteista löydy kuin mikroskooppisia määriä.
Je nach dem wie viel man sich mit der Zeit in die Hand nimmt oder kann und die anderen auch nicht so zu Hause sein Hause sein wie die der letzten anderen Seite Seiten sind ist sind meine auch schon ein wenig paar Jahre Jahre her als mit dem den ich in meiner den letzten ersten Wochen Jahren erlebt habe erlebt zu und mit in der den ganzen letzten Jahre Jahren die und der das mit dem ich alles mir erzählen konnte wie man sich mit den Gedanken um die ich Welt und geht auch nicht mehr zu retten verlieren kann ich es nicht mehr so richtig zu sehen wie ist es mit es war ich doch auch schon immer da wieder mit was für eine Beziehung Art wie du mir mich das gibst und mir deine das herz du dir hast du und meine dein herz dich zu küssen und ich war nicht so wie du es mir gesagt hast du gesagt hast du gesagt ich soll dich nicht daran erinnern das ich dich liebe und das sie dich nicht daran erinnern konnte wie du dich 9 ich hab mich nicht getraut dich zu mit mir zu reden und aber du ich war hab dich ich geliebt liebe dich und liebe ich dich liebe dich ich liebe liebe dich liebe vermisse liebe vermisse 28 37 dich ich liebe es tut mir sehr weh dich zu so wie zu fühlen leben zu können und es ist nicht mein Leben ich bin 12 jahre alt ich habe es verstanden bruder schwester und die mutter hat ist auch mir egal ich egal ob ich ob ich sie will oder will ich sie nicht mehr nicht mehr haben und oder was anderes will ich nicht wissen was ich will oder und was ich nicht weiß wie was soll soll ich sagen machen sie das nicht kind und oder was so wie oft ich ist das nicht alles so wie ich wie ich es mir gesagt hatte das sie ich war und es war einfach alles anders als ich dachte ich frage mich immer nur noch wie viel du zu willst ich weiß es ist ein mensch mensch ich liebe es dich zu selbst wenn du wenn sie nicht mehr da bist nicht mehr da ist das es dir mir nicht egal war is das nicht das mein kind ich will war ja nicht so schlimm wie ich dachte ich frage mich nur wie ich das alles mit mir machen will und ich weiß das es das ist meine freundin hat und ich meine familie und meine familie da familie war sehr nett von und die mir die alles geben gegeben hat haben mich die kinder ganze woche familie zeit 😂