Gösta oli aivan uskomaton sanaseppo. Sen lisäksi että tämä teki Leevi and the Leevinksiä, muistan monta kertaa kun olen vetänyt huutonaurua autossa kuunnellessani Mafialta Koeeläinpuistoa. Varsinkin persoona Tenkanen oli mainio!
Kun olin teini, niin porukat aina veti roikalla radion (ja pari kotiviinipulloa) pitkälle puutarhatöihin ja kuuntelivat erittäin tyytyväisinä Koe-eläinpuistoa. Itseltä meni nuoruudesta johtuen osa ohi, mutta jännä, ettei porukat sensuroineet sitä rivouksien tulvaa meiltä lapsilta ;-D
"Aarne Tenkanen" alias Kai "Kaide" Järvinen, on muutaman kerran tullut nähtyä livenä. Ja jutusteltua pitkät tovit keikkansa ohessa. Mukava heppu myös "viran ulkopuolella"
@@MrJusape Parhaat bileet ikinä missä olen ollut oli omat ylläri 40-v synttärit johon oli tilattu Tenkanen esiintymään. Veti upeen keikan ja jäi keikan jälkeen saunomaan ja jutustelemaan pitkäksi aikaa. On kyllä erittäin mukava ja hauska kaveri.
"Kenties turhaan aavikolla harhaillen eksyksissä, silti uskoen, että tuike tähtien on vain heijastusta sinun silmien." 😀 Nää Göstan lyriikat on aina niin nerokkaan tragikoomisia.
tämä varsinkin loistava esimerkki tästä. toinen loistava on "hevosella helsinkiin" kun siinä samalla tavalla mennään epätoivoiselle morsiammen hakureissulle eikä onnellista loppua saavuteta
1:40 harvinaista kuvamateriaalia ajalta kun The Stig ajoi B-ryhmän rallia. Sitähän luullaan miehisten miesten lajiksi, mutta monihan kysyy, olikohan se sittenkään sitäkään.
@@hannu3911 Ei välttämättä. Sittemmin olen saanut kuulla, että Gösta vaan tykkäsi meikata ja pukeutua naisten vaatteisiin. Ja musiikkivideoissa hän pääsi toteuttamaan tätä puolta itsestään. Samalla avautui se, mistä "Poika nimeltä Päivi" -biisissä on kysymys.
It’s a song about Finnish bachelor not finding love at his motherland so he answers to an classified from Ljeni, Miss Turkmenia. Plans the trip there, starts the journey and gets lost in the desert, somewhere around Azabadh, believing that the sparkle of her eyes will guide him to safety. So it’s quite typical melancholic Finnish song. 😁
@@Ben-nh9xw It might be parodying ancient TV programs about love connections and partnering people up. He's the host reading facts about each person as they walk to the front to show themselves.
Me as a bachelor, of course I answered the newspaper advertisement You can do that for a long distance When you have to travel far If you feel like getting your loved one And as long as Turkmenia can be found on the map first I will guide you to the stars as a compass My own Ljeni, Ljeni, Ljeni An incredibly beautiful bride Such a cute Ljeni, my little Saras My own Miss Turkmenia I measured distances from the road map I marked the driving route with a line Vyborg, then St. Petersburg, Moscow And next Voldograd and from there Through the Aral Sea to Azabadh And again when the dangerous landscapes turn into a desert I guess you can exchange the SUV for a camel My own Ljeni, Ljeni, Ljeni An incredibly beautiful bride Such a cute Ljeni, my little Saras My own Miss Turkmenia You can easily get lost when you are tired We are already starting to see glimpses of it When you can make a long trip I already have to travel far Perhaps wandering in the desert in vain Still lost, believing that the twinkling of the stars There is only a reflection of your eyes My own Ljeni, Ljeni, Ljeni An incredibly beautiful bride Such a cute Ljeni, my little Saras My own Miss Turkmenia So cute Ljeni, Ljeni, Ljeni An incredibly beautiful bride Such a cute Ljeni, my little Saras My own Miss Turkmenia So cute Ljeni, Ljeni, Ljeni An incredibly beautiful bride Such a cute Ljeni, my little Saras My own Miss Turkmenia So cute Ljeni, Ljeni, Ljeni An incredibly beautiful bride Such a cute Ljeni, my little Saras My own Miss Turkmenia
Kun noin 1993 kuulin tämän CD:n eräässä Turkulaisessa pubissa tulevan vaimon kanssa piti sitten pummata baarimikolta cd lainaksi yön yli ajokorttia vastaan. Sain lainaan, kopioin kasetille ja siitä se sitten lähti. Aaamulla levy takaisin, ja ajokortti.
Göstalla on aivan uskomaton taito, kyky tai lahja ja lahjakkuus tavoittaa suomalaisen sielunmaiseman tuntoja. Pienellä vinolla hymyllä suupielessä mut silti tosissaan. Ja tottahan hänen sanoitukset ja tarinat kaikki on.
Aivan uskomaton oli Gösta, jokaisessa kappalessa sanoma ja piti pintansa Leevi ja Leavinngs ei esiintyny koskaan livenä. Suomen laulu ja sävel ammattilaisia,menneitä,eläviä ja tulevia väheksymättä.
Jep ja mua naurattaa se kun siihen aikaan kaikki rokkarit moitti sitä, että kun tehdään koneilla musiikkia ja syntetisaattoreilla...samaan aikaan ne kuitenkin fiilisteli Leavingsiä joka nyt ainakin puolet musiikista perustuu syntikoihin.
Hieno kappale ja monimuotoinen... Minä(kin) pidin kappaletta pitkään sellaisena mitä en kuunnellut, nyt hitusen vanhempana tajuan ( kenties ) mitä Göstä ajoi tässä takaa :)
@@Fobbadude Wiskari omin sanoin kuunteli Leevi & the Leavingsia nuorena tosi paljon ja kappaleena Sirpa oli tarkoituksellisesti tehty antamaan Leevi-viboja :D
Leevi and The Leavings - Turkmenialainen tyttöystävä - Lyrics Minä poikamiehenä tietenkin lehti-ilmoitukseen vastasin Sitä pitkän matkan tehdä saa, kun on pakko kauas matkustaa jos mielii itselleen saada rakkaimman. Ja kunhan vain Turkmenia ensin löytyy kartalta Mä tähdet kompassina luokses suunnistan Mun oma Ljeni, Ljeni, Ljeni Uskomattoman kaunis morsian Niin soma Ljeni, pieni Saraseni Mun oma Miss Turkmenia Tiekartalta matkoja mittailin Ajoreitin viivalla merkitsin: Viipuri sitten Pietari, Moskova ja seuraavaksi Voldograd ja sielta Araljärven kautta Azabadhiin Ja taas kun vaaramaisemat aavikoksi muuttuvat maastoauton voi kai vaihtaa kameliin Mun oma Ljeni, Ljeni, Ljeni Uskomattoman kaunis morsian Niin soma Ljeni, pieni Saraseni Mun oma Miss Turkmenia Väsyneenä voi helposti eksyä Sitä alkaa jo nähdä näkyjä kun pitkän matkan tehdä saa, jo on pakko kauas matkustaa Kenties turhaan aavikolla harhaillen Eksyksissä silti uskoen, että tuike tähtien on vain heijastusta sinun silmien Mun oma Ljeni, Ljeni, Ljeni Uskomattoman kaunis morsian Niin soma Ljeni, pieni Saraseni Mun oma Miss Turkmenia Niin soma Ljeni, Ljeni, Ljeni Uskomattoman kaunis morsian Niin soma Ljeni, pieni Saraseni Mun oma Miss Turkmenia Niin soma Ljeni, Ljeni, Ljeni Uskomattoman kaunis morsian Niin soma Ljeni, pieni Saraseni Mun oma Miss Turkmenia
Ei se ole "Saraseni" - tytön nimihän on Ljeni - vaan "saraseeni". Se on vanhahtava, keskiaikainen nimitys vaelteleville muslimikansoille, jota ei enää 1700-luvun jälkeen ole käytetty. Tässä kontekstissa Gösta luultavasti halusi sitä käyttää korostamaan kertojan todellisuudesta vieraantunutta haavemaailmaa, joka näköharhoihin päätyy.
@@jonaskankkunen2692 Eihän siinä, kun tämä näyttäisi googlettamalla olevan väärin ihan joka lyriikkasivustollakin. :) Varmaankin on korvakuulolta yritetty ratkaista. "Saraseeni" ei tosiaan ole kovinkaan yleinen sana.
Hauska fakta : Tuohon aikaan kun laulu on tehty hallitsi Turkemeeniaa despootti nimeltä Sparmurat nijazov. Silloin oli laki että jos ulkomaalainen menee naimisiin Turkmenialaisen kanssa joutuu siitä maksamaan Turkmenian valtiolle 50 000 dollaria! :)
@@mikitz Nyky tilanteesta en tiedä mutta vallan vaihduttua joistakin Nijazovin luomista järjettömyyksistä on luovuttu. Tilanne siellä on edelleen todella surkea kansalaisille.
Actually the story tells of a man, who get obsessed over a Turkmenistan girl he sees in a newspaper article. He goes so far that he literally travels all the way from Finland to Turkmenistan (via Russia) and eventually loses his sanity in a desert.
Myö ollaan ylipään kiitollisia että tällainen talentti, tuleva ja jo nykyinen legenda kosketti meitä. Kaikki ei vaan ymmärrä mitä me saatiin, mutta myöhemmin sit, ajan kanssa😊. Göstan muistokonsertti huvilassa oli mahtava vaikka hyvin surullinen☹️
olen 87 v. syntynyt, kuulin ensimmäistä kertaa Leevi and the Leavingistä joskus 90 luvulta ja just SE BIISI joka iski niin oli just tämä 🙂ihan uskomatonta sanataiteilua. #respect
Itse tutustuin Koe-eläinpuistoon yöllisen ja tylsän automatkan aikana. meni pitkään ihmetellessä että ovatko noi ihan tosissaan...Niin jäi sanomatta, että sen jälkeen olen lähes kaikki "kepit" kuunnellut.
1:18 Jos olisi tehty 2 vuotta aikasemmin, niin olisi olut "Viipuri sitten Leningrad, Moskova ja seuraavaksi Stalingrad." En tiedä ketä kiinnostaa, mutta muistutin nyt vain.
Tämä ei olekaan live-esiintyminen, missä bändi soittaa livenä. Taustanauha vain pyörii ja ja studiossa vähän pelleillään. Keikkailua bändi ei harrastanut