⛪️ Stefanos, 22, on ollut Valamon ortodoksisessa munkkiluostarissa nyt kymmenisen kuukautta. Hänellä on meneillään kokeilujakso, jonka aikana katsotaan, sopiiko luostarielämä Stefanokselle ja Stefanos luostarille.
⛪️ Munkiksi Stefanos voidaan vihkiä vasta, kun hän on ollut luostarissa vähintään vuoden. Siksi Stefanos ei ole vielä virallisesti munkki, vaan kuuliaisuusveli.
⛪️ Stefanos oli aiemmin nimeltään Tapani Takala, mutta vanhasta nimestä luopuminen kuuluu luostarielämään - kuten myös naimattomuus ja omaisuudesta luopuminen.
⛪️ Stefanos ei ole ainoa, joka on päättänyt jättää vanhan, yhteiskunnan normien mukaisen elämän taakseen. Yhteydenotot sekä Valamoon että Lintulan nunnaluostariin ovat lisääntyneet tuntuvasti viime vuosina.
⛪️ Kaikki kiinnostuneet eivät toki lopulta valitse luostarielämää, mutta silti esimerkiksi juuri Valamon luostarin veljestö kasvoi viime vuonna kahdeksalla jäsenellä.
⛪️ Valamossa on tällä hetkellä yhteensä 18 munkkia tai kuuliaisuusveljeä. Veljestölle on jouduttu järjestämään jopa lisätilaa.
📹: Yle
#luostari #munkki #nunna #luostarielämä #valamonluostari #yleuutiset #shortvideo
28 сен 2024