Auton esittelyä ja matkajännitystä. Jännäksi matkan tekee se, että mukana on puolivuotias tyttö, jonka kanssa matkailusta ei ole vielä juurikaan kokemusta. Kuinka selviämme viisi viikkoa Euroopassa?
Muutama näitä on nyt valmiina, joten ainakin 7 jaksoa uskaltaa varmaksi luvata ja tietysti yritän tehdä loputkin valmiiksi. Elämän tilanne ei vaan nyt oikein tue videoharrastusta😂
Noni! Pitkästä aikaa teidän perheeltäkin reissuvideota. Itsellä on ollut kanssa vähän taukoa, enkä ole saanut ajoiksi editoida kaikkia viime kesän reissuvideoita ja nyt alkaa jo maanantaina seuraava reissu.
Vähän ollut taukoa. Tämä reissu oli jo 2019. Alun perin koronan takia jäi julkaisu odottamaan parempia aikoja ja sitten on tullut vaan muita kiireitä niin paljon, ettei ole saanut tehtyä. Muutama jakso näitä on valmiina ja jospa niitä ehtisi jossakin välissä tehdä lisää kun tulee nyt vähän painetta asiaan 😂
@oh2mp Katsoin ihan tässä joku päivä sun sähköistä kertovan videon ja ajattelin, että oli kyllä hyvä ja selventävä video. Olet varmaan ainut tubettaja, jonka videoita olen katsonut viimeisen kuukauden aikana😂