Vielä kerran tämä asia että kaikki saisivat tiedon. Käytöstavat myös taas kerran tapetilla. Muutenkin puhutaan kanavistamme sekä elämästämme yleensäkin.
Minä ja Lady ollaan oltu vissiinkin 4x teijän konepäivillä ja hirveen kivvaa upeeta ja mahtavoo on ollunna.Vitut arvostelijoista😁🤣jos ei enää niitä tuu,niin sääli,mut jos tulee niin KIVA.ISON työn ootte tehneet..KIITOKSET👍
Kateellisia paskanpuhujia on maailma täynnä. Varsinki niitä joita ahistaa kun jotkut elää sellaista elämää jonka kokee omaksi. Älkää niistä välittäkö vaa jatkakaa samaanmalliin..
Viisutta päästää toisesta korvasta ajattelemattomat pois. Tuo on hieno homma kun koneita on kunnostettu, ei tosiaankaan saastuta. Hyvät Juhannukset molemmille ja kaikille. 🙂
Kuka helkuutti on valittanut teidän traktorihommista? Joku eloapinako😡. Ja toiseksi mitä teidän työnteko ja yksityishommat kuuluu sivullisille. Hypätköön vessanpönttöön koko revohka😊😅😅😅 . Hyvää jussia ja pikaista paranemista❤👍👍. Ajakaa traktoreilla enemmän vaan😉.
Joo, aina tarpeen mukaan ajetaan😄👍. Tais se kommentoija haukkuu Elokapinan nuoretkin työtyömiksi ja eläteiksi. Aika ikävä asenne oli, ei ketään pitäis yleistää eikä työttömiäkään tuomita. Harva siellä omasta tahdostaan on. Kukaan täällä ei voi tietää mitä vaikeuksia kenenkin elämässä on. Luonnollakin on nyt vaikeutensa, kyllä meidän velvollisuus on sitäkin hoitaa. Hallituksen tietenkin etunenässä on vastuu siitä mutta kaikkihan me jotenkin asiaan vaikutamme. Hyvin tai huonosti. Tasapaino kun löytyisi niin sekin olis hyvä.
Kiitos. Näinkin on, mutta kyllä noi eloapinat on lähinnä yhteiskunnan haitta. Häiritsevät työtätekevien elämä ja jonkun jolla on todella kiire päästä vaikka sairaalaan/ ensiapuun omillakyydeillä . Minulta ei liikene niille symppistä vaan päinvastoin. Luontoa voi suojella muutoin kun häirtsemällä normaali ihmisten elämää.
Kyllä juu tuntuu valittajia olevan kun erikanavia katsoo,autot/koneet saastuttaa,tulee öljyä maaperään,kissat vie kaikki linnut ja urbex matkailijat ryövää autiotalot,ja onkohan ne akkukäytöset laitteet rekisterissä vai ei? Siinäpä muutama kestosuosikki joista tunnutaan että jokaisen kanavalla valitetaan. Muutama kerta olen itekkin kaverin videoilla esiintyny mutta se riitti,liikaa en ala itteeni tutuksi tekemään,sillon alkaa se valitus ja kun en itse tätä paikkaakaan kokonaan omista jossa asun en tahdo kaikille sitä tutuksi tehdäkkään. On se aika kummaa itte olen ollu aina tervetullu joka paikkaan missä vaan käynkin,sitten on ne mielensäpahoittajat joita ei oikee kukaan kaipaile...
Elokapinan porukka on yhteiskunnan ympäristöongelma. Kyllä luontoa voi suojella muutenkin kuin kadullaistueen ja tuosta työttömydestä sen verran, että melkein jokainen on ilmoittanut etteivät tee töitä eivätkä tarvitse tehdä töitä. Itse suojelen luontoa keräämällä roskia tienvarsilla sitä, hommaa olisi varmasti helsingissäkin? Hyvää jussia . Ei muuta🙂
@@konemiesartsisevesusituotanto Jep juuri näin.Asiasta toiseen .Minä kävin kastelemassa kukat ja kaikki.Ei pitänyt tulla meille kuin tihkusadetta .Huomaan teillä on aika paljon ukkosta ja sadetta 👍
Turha on olla huolissaan teidän koneitteen saastuttamisesta,ei niitä harrastehommissa paljon tule. Jos ovat saastuttamisesta huolissaan niin menkööt katsomaan tractor pullinkia niin näkevät kunnon nokipilviä siellä, hieno harrastus on kuitenkin kun hevosvoimat jyllää. Hyvää Juhannusta teille ❤😂
No niinpä, siellä kyllä savuaa sen pienen hetken. Mutta kyllä moni muukin harrastus "savuaa", autotta/liikenteettä kun ei mihinkään kotoa pääse harrastamaan jos harrastus on muualla. Ihmisen on kuitenkin hyvä tehdä mieluisia adioita🌸🌞. Hyvää Juhannusta🌳🌸💖
Harvoin kommentoin, mutta nyt KIITOS ! Täällä on iltaisin kädet näin 🙏 ja muistetaan Teitä. Kokemusta on rinnalla elämisestä syöpäsairauden kanssa, joten halusin nyt kommentoida. Täysin ymmärrettävä päätös. Meilläkin ollut tarkoitus tänä kesänä retkeillä etelässä ja mahdollisesti tavata tudetuksen kautta tutuiksi tulleita. Mutta, kun emme tiedä päivääkään eteenpäin, niin kaikki on vain hyväiä suunnitelmia....ne toteutetaan, jos mahdollista. Parasta mahdollista jatkoa Teille. T. A&A
Kiitos, todella suuri kiitos käsien auttavasta asennosta🙏💖🙏. Muistan teitä kaikkia katsojia samoin🙏💖. Olisipa kiva jos tätä kautta ajatte niin kävisitte lavalla. Kyllähän tällainen sairaus pysäyttää mutta jospa se hyvällä onnella ja Luojan avulla myös vahvistaa😊👍. Ainakin se muuttaa aika paljon ihmistä arvostamaan jokaista hetkeä ja muutenkin. Hyvää ja lämmintä Juhannusta teille💖🌳🙏🌳
Juhannusta myös täältä sinne ja toki kaikille muillekkin,pitäkää Sine ja Arto omalinja edelleenkin,terveyden mukaan tässä mennää itekkin,kiitoksia vaan.
Olette todella ihania ,seuraan teitä ,kaikki videot olen katsonut ,myös Sinen kanavalla,Voimia Sinelle rukousten kera ,kaikkea hyvää teille molemmille ja hyvää juhannusta ❤❤❤
Kiitos, kiva kun seuraat meitä💖. Suuri kiitos rukouksesta, ilman teitä rukoilijoita ei tämä homma suju niin hyvin, näin mie uskon. Mie rukoilen teidän kaikkien katsojien puolesta, ei se varmaan kellekään oo pahaksi😄🙏 Hyvää Juhannusta💖🍀🦋
Se on just näin mitä kerroitte . Mukavaa ajankulua ollut tavata teitä . ! Kahvit voidaan juoda lavalla joskus , ensikesänä tai miten sattuukin . Hyvää Juhannusta Teille .
Kiitos☺️💖. Hyvää Juhannusta sinnekin🦋🍀🌿☀️. Niinhän niitä onnettomia ihmisiä riittää, haluavat omaa pahaa oloaan syytää muille. Pitää kuitenkin yrittää suojella niin itseään kuin teitä muitakin huonolta energialta ainakin sen minkä pystyy☺️😎.
Harmin paikka kun ei oo enää konepäiviä vaikka Sine ois terveenäkin , mitkä olivat mietteet konepäivien järjestelyistä silloin kun alotitte puuhaamaan niitä muutama vuosi sitten kun vertaa asiaa siihen mitä Sine kertoi tällä videolla eli otettiinko silloin muutama vuosi sitten huomioon mitä käytännön järjestelyvaikeuksia voi olla ja tämä,ei koske Sine sairautta vaan muita asioita mitä Sine mainitsi videolla ?
Alussa konepäivä oli pienimuotoinen tapahtuma meidän pellolla. Meillä oli myös yhteistyökumppani konepäivässä mutta hän menehtyi joku vuosi sitten. Nyt konepäivä on tullut niin isoksi että liikenne on ongelma ison väkijoukon ja vilkkaan tien välillä. Se on tosi vaarallista ja hermoja repivää meille jos jotain vakavaa kävisi siinä. Vastuu on todella suuri. Myös se että tilat alkavat olla liian pienet niin isolle tapahtumalle. Tarjottiin kyllä tapahtuman pitoa yhteen suuntaan mutta liian paljon olisi ollut järkkäämistä heidän mielestään. Taustatyö on melkoinen. Olen tehnyt sen nyt itse. Nyt ei olisi ollut siihenkään voimia, henkisesti. Mutta katsotaan ensi kesänä miten järkätään hommaa. Jos vaan terveys palautuu niin auki on lava ainakin. Tämä kesä nyt meni näin harmittavasti, auki ei voida pitää tämän tautien välttelyn takia mutta jos hyvin käy niin syksyllä jotain pientä yleistä aukioloa kirppareineen edes kun hoito on ohi ja vähän palautuu tuo vastustuskyky. Mukavaa Juhannusta sinulle😊🦋💖
Niinpä , se on tuo Elokapinan väki juur se mikä vastutelee kaikkii autoiluu ja muuta koneen käyttöä mikä vähäki ns. saastuttaa ilmastoa , mitään fossiilista polttoainetta ei sais käyttää Elokapinan mielestä missään , pitäis lakkauttaa koko järjestö sillä aihetuttaa enemmän haittaa ku hyötyä yhteiskunnalle !
No, en nyt enempää enää kommentoi tuohon muuta kuin että meillä on täällä Suomessa vapaus mielipiteeseen ja lupa mielenilmauksiin. Jos lopettaa yhden, pitää sitten lopettaa kaikki. Se on diktatuuria sitten. Sitä ei varmaan kukaan haluaisi.
Artsi ja Sine kiva seurata teidän touhuja täältä Helsingin rannoilta olen varma siitä, että meidän etelän vetelän ihmisten hiilijalanjälki on moninkertainen teidän jättämään. Jatkakaa samaan tapaan ja nauttikaa elämästänne, voimia ja jaksamista teille molemmille.
Kiitos💖. Enpä tiedä, teillä on siellä julkinen liikenne ja kaupat ym. lähellä. Sehän kompensoi jo hyvinkin hiilijalanjäljessä. Täältä kun on aina lähdettävä omalla autolla. Mutta niinhän se on, suo siellä, vetelä täällä, sanoo sananlaskukin. Joka paikassa on hyvät ja huonot puolensa. Meille maaseutu on se paras paikka elellä kun on tuo luonto lähellä, ei tarvi kesämökkiäkään erikseen☺️. Hyvää Juhannusta Helsinkiin🌳🌞☘️🦋💖🌳
Se on sitä uhriutumista. Loukkaannutaan jos kaikki eivät olekkaan samaa mieltä kanssanne. Juuri tuollainen ajattelu on vienyt suomen suohon ja sinne se uppoaa valitettavasti!
Ikävä kyllä. Tuo ilkeily netissä ja muutenkin on lisääntynyt hirveästi. Yhtäkiiä suomalaiset ei osaa enää kaikki käyttäytyä, jotenkin pahoinvointi on lisääntynyt kaiken ns. hyvinvoinnin keskellä. On kaikki laitteet ja mahdollisuudet hyvään mutta tuntuu että mieluummin käytetään niitäkin pahaan. Pahuus lisää pahaa, ei oikeesti hyvältä näytä Suomen kohtalo. Mutta taistellaan vastaan, hyvällä😅☺️🙏🦋💖. Hyvää Juhannusaikaa🦋🍀💖
Kiitos💖. Sitä se vähän on, naiset on kovempia häsläämään mutta miehillä on usein korvat kiinni😅. Toimii tosiaan toisinkin päin joskus.. Mutta rakkaudestahan sitä naisetkin miestensä hommiin välillä puuttuu. Palkitsee sitten hyvällä ruualla ja kaikella muulla palvelulla miesten hyvät työt💖. Hyvää Juhannusta ja kesää sinulle🌳🦋🌞
Sitähä voisi montaa tälläistä vapaaehtoisesti järjestettävää tapahtumaa ajatella että olisi vaikka 4 vuoden rytmillä niinkuin olympialaiset tai jalkapallon mm. Ei niissäkään riitä aika tai voimat joka vuosi 😂. Kyllä pitää vaan hattua nostaa mitä jaksatte videoilla tai kiinnostuneille kulkijoille koneita näyttää.
Niin tai sitten on auki vaan joitain viikonloppuja eikä pidä sen enempää konepäivää,se joka tulee katsomaan näkee. Täällä etelässäkin auki tietyt paikat vaan kerran tai pari ja muu hoidetaan sopimalla aika tutustumiseen.
Meillä onkin ollut auki näin, esim. viime vuonna oli kesäsunnuntait. Jotenkin niin ois ollu tänä vuonnakin mutta tää tauti sotki suunnitelmat. Hyvää juhannusta teille molemmille kommentoijille🌳🌞🌸🌳
TERVE PALJON KIITOKSIA TEILLE SINE JA ARTO HYVISTÄ VIDEOISTA JA OIKEIN MUKAVAA JUHANNUSTA JATKAKEE VUAN SAMMAAN MALLIIN ELKÄÄ VÄLITTÄKÖ TUHMISTÄ KOMMENTEISTA TYÖ OLETTE MUKAVIA IHMISIÄ 👍👌🙂🙂
Tahtoo real Life olla eri ku filmissä. Pikaisia paranemista y.mmärtäähän tuon jos ei konepäiviä tule. Näkkeehän nämä tästä videolta. Minulle ainakin välttää videolla konepäi ät.
@@konemiesartsisevesusituotanto sitä vartenhan tämä tuuba on ettei tarvii lähtee minnekään hiilijalanjälki jää näin pienemmäksi,kuin matkustettaessa kohteeseen
Muuten hyvä idea mutta byrokratia vaan lisääntyy. En usko että lippuhinta vähentäisi paljoakaan kävijämäärää. Lisäksi juuri se on ollut meille tärkeää että on voitu antaa se päivä ikäänkuin lahjaksi ihmisille☘️☺️.
Konepäivään olette itse mainos, Artsin autonvalmistus veti viime kesänä väkeä😊 Voisi saada jotain museoalan opiskelijoita avuksi. On niissä kova työ ja huoli, Kylätoimikunnassa jouduin sen toteamaan, paljon halukkaita ja ehdotuksia mutta talkooväki lopuksi kaikkoaa😊 Tsemppiä😊
Kyllähän se niin on että talkooväen puutteeseen tää meidän lavakin meinas ennen meitä romahtaa. Kahestaan on tuota ylläpidetty, Artsille kuuluu suurin kiitos, niin paljon on rakentanut kuntoon lavaa. Viime konepäivä oli sikäli hyvä kun saatiin Leijonat ottamaan ruokapuoli, rahat meni hyvään tarkoitukseen ja mullekin jäi aikaa olla ihmisten kanssa☺️.
Tuohan se on että kaikki tahtoo jotakin tapahtumaa mutta harva on sen eteen valmis mitään tekemään,kerhoissa,talo ja tieyhtiöissä ihan sama laulu järjestöistä puhumattakaan. Vanhat kun kuolee niin uutta vetäjää saakin odottaa.
Kiitokset konepäivistä. Siellä jo ajattelinkin, että on iso rypistys kahdelle hengelle. Mukava ois käydä joskus vielä rupattelemassa. Nostan hattua teille kun elätte just sellaista elämää kuin haluatte. Meillä vähemmän rohkeilla menee turhan paljon aikaa sen miettimiseen mitä muut meistä ajattelevat. Hienoa että Sinen hoidot purevat
Niinpä, ei kannata tuhlata elämäänsä miettimällä mitä muut ajattelee vaan elää täysillä joka päivä. Mulle tää tauti on sitä opettanut isolla kädellä, en tee paljoakaan mitään mitä en halua. Varmaan Artsikin on kääntynyt vähän siihen suuntaan. Olishan niitä unelmia mutta kaikkia ei voi toteuttaa ehkä ikinä, on liian isoja yhteen elämään. Mutta yleensä elämästä nauttiminen on tärkeetä, arkihetkistä ihan🍀💖. Onneks hoidot on auttaneet, kunnnyt tulis hyvä lopputulos ja sais tuota jatkoaikaa tarpeeksi.
Harmi että niin käynyt. Pitää toivoa että nää säilys. Vasta aloittivat munimaan. Haukkoja on pesinyt yleensä täälläkin Haukkametsässä mut nyt ei oo niiden ääntelyä kuulunut eikä niitä oo näkynyt.
Nimenomaan. Kuka haluaa viihtyä sellaisella kommenttikentällä jossa haukutaan ja ilkeillään. Sellainen energia sairastuttaa ihmisiä ja saa aikaan vain vihaa. Se viha näkyy tuolla kaduilla jo liikaa muutenkin.
Nyt puhut asiaa,kummaa hommaa kun ei voida olla asiallisesti enää missään,ittekkin jo sen ikänen että ei viitti remupaikoissa käydäkkään kun ei tullu käytyä nuorempanakaan.
Ei ehkä meillekään tule niin kauan kuin akkuteollisuus ym. kaivostoiminta ja muu on tuota mitä nyt on. Eikä me haluta uusia autoja kun entisetkin pelittää. Vetyauto olis eri asia jos olis pakko valita.
Myös Paukepäivät oli tänävuonna harrastajaporukan suljettuna tapahtumana. Ja samoista syistä. Yleisömäärät räjähti käsiin ja kyläkunnan liikenne kaaokseen viimevuonna. Näin kertoivat. Leppoisaa ja stressitöntä juhannuksen aikaa teille ja tsemppiä vastuksista huolimatta👍
Kiitos☺️☀️🌿. Nyt elellään vähän leppoisammin. Se liikenne ja kävijämäärä täälläkin on pahin homma, vilkas tie lavan vierellä ja parkkialuepelto on tien toisella puolella. Aina on pelko että jotain sattuu kun on lapsiakin ja koiria liikkeellä. Luojan kiitos ettei pahempia oo tullut. Itse lensin viime kerran lopuksi portaissa suoraan lavan kulmaan ja istuin päivystyksessä loppuillan leuan tikkausta ootellen. Mut se oli pikkujuttu ja onneks tuli itelle😅. Mukavaa Juhannusta🌿☀️😎
Juupa juu. Ainahan valittajia on. Tapahtumien ongeimana noin yleisesti ottaen on niitten paisuminen. Eikä sieltä sitten ole oikein tunnelmaakaan. Hyvää juhannusta 😊
Kaikki ei vaan tiedä vieläkään niin siksi otin asian esille. Paljon konepäivää on kyselty niin jos nyt kesempänä menis paremmin tieto perille. Onhan se konepäivä sellanen rutistus ettei sen teko nyt onnistunut.
Mun mielestä teillä painaa kumpikin hommia kun videoita katsellut . Sitä en tiedä mitä videoitten ulkopuolella teette mutta teette mitä teette . Hyviä videoita . Kiva katsella toisten elämää kun Itselläni ei ole .😂
Te teette hyviä videoita ja tiedätte ja päätätte itse ,mitä kuvaatte. Ne konepäivät on kivat ja olen niitä tykännyt katsella videoilla.Te itse päätätte jatkossa,pidättekö konepäiviä ,mutta iso työ on ,ei helppo.Hieno Transportterin helmasta tuli .Mukavaa päivää teille 😊.