Tule mukaan selvittämään, miten päätökset EU:ssa syntyvät ja keitä suomalaisia EU:ssa toimii! EU-nuorisodelegaatti Lotta Tuominen on oppaanasi Brysselissä ja vie sinut tapaamaan muun muassa ulkoministeri Pekka Haavistoa, joka edustaa Suomea Euroopan unionin neuvostossa. Samalla tutuiksi tulevat EU:n eri teemat sekä monia EU:n nuorille tarjoamia mahdollisuuksia.
Videon lopussa on keskustelutehtävä, jonka voi toteuttaa esimerkiksi osana yhteiskuntaopin tuntia tai harrastustoimintaa.
Videot on toteutettu ulkoministeriön Eurooppa-tiedotustuella.
30 окт 2022