Näitä itel ollu monii, nähny joskus unta se on jäänny mieleen sit käynny oikeesti se ja sit tulee se uni mieleen völil ollu uni selvästi mieles on kyl outoi
Lapsuudessa näin paljon unia, vaikken herättyäni niitä yksityiskohtaisemmin muistanutkaan. Nyt aikuisena en muista unia juuri ollenkaan. Yleensä nykyään muistan unistani ikävä kyllä kaikki painajaiset ja muuten ahdistavat unet. Sääli. Olisi kiva muistaa hyviäkin unia välillä. Olen myös joskus nähnyt unen, joka vuosia myöhemmin toteutui lähes sellaisenaan. Aika karmivaa tajuta että "hei, täähän on tapahtunut mun unessa..." Hyvä video! 👍🏽
Kauko Määttä HEI Petteri .Olen jo kauan etsinyt mistä vauvat ja kuurosokeat näkevät unia koska he eivät ole näneet ihmisiä paikkoja tai esineitä, koska eläintenkin unia on selvitetty ,koirat näkevät isännästä- ja kissat pyydystämisestäunia.Kiitos Petteri hyvista kanavasta
Jos tipun unessa niin joskus herään säikähtäen mutta en kuitenkaan aina. Joskus jatkan tippumista ja tömähdin maahan ja kuolen. Siinä vaiheessa alan miettiä mitä tapahtuu nyt kun olen kuollut. Ja sit kun aamulla herään niin on ahdistunut olo koska tuntuu siltä että tietää mitä kuoleman jälkeen on.
Tosi mielenkiintoinen video! Nykyään en muista unistani hirveästi mitään enkä tajua olevani unessa. Mutta pienempänä lapsena näin yhden saman unen monta kertaa ja aloin tajuamaan, että olen unessa joten pystyin ohjaamaan unta. Pystyin myös halutessani tietoisesti heräämään unesta, joka oli kyllä aika siistiä.
Muistan hyvin jotkut ns jatko tarina unet ja sit myös nää ihanat unet lisäksi jostain syystä muistan olleeni joku soturi jossain unessa eli unia on nähty 👍🏻
Muistan melko hyvin näkemäni unet, yksikin oli aivan kreisi: olin Tampereella cosplayssa pukeutuneena Bioniclen Kopakaksi (ritarimainen voimanaamiota käyttävä kyborgi jolla on jää-elementti voimanlähteenään), kun Jäärouvaksi pukeutunut tyttö kosi mua flirttaillen. Olin todella kiusaantunut, mutta sitten se antoi mulle kihlasormuksen ja paljasti olevansa Dubbessiivit-fanidubbiryhmän vanha jäsen Suki. Kyseinen ryhmä teki ihan oikeesti mm. suomenkielisen dubbauksen vuoden 1986 piirretyn Transformers-elokuvalle, jossa mä esitin ryhmän ulkopuolisena Grimlock-tyrannosaurusrobottia. Osaisko kukaan tulkita millanen ihminen oon kun tällasia cosplay-unia näen?
Mielenkiintoista ! Itse näen paljon ja pitkiä unia, joskus nuorena niitä kirjoittelin myös aamulla heti muistiin kun niistä sai hyvää täytettä kirjoittamiseen, oli jänniä ja mielenkiintoisia käänteitä. Pystyn myös joskus jatkamaan seuraavana yönä edellisenä yönä nähtyä unta ns sarjana ja se on aika outoa. Ehkä olen aika hyvä ihmissuhteissa mutta en omaa loogista ajattelua enkä hyvää muistia tai oppimiskykyä, voi harmi.😆
Mielenkiintoinen video. Itse nään paljon unia, joista osa on selkounia ja osa enneunia. Muistan myös suurimman osan unista, olen muistanut ihan taaperosta asti^^
Tämä video antoi minulle paljon selkoa itsestäni sillä minä näen viikossa 5-7 unta jotka muistan riippu siitä kuinka keskittynyt jaksan olla kuten lomalla näen useammin viisi unta kun taas kouluaikoina se menee 6-7 puoleen koska keskityn muistamiseen paljon koulussa niin välillä mieleeni pamahtaa kuvia unistani ja muistan ne erityisen hyvin välillä kun kerron unistani kavereilleni minulla on vaileaa kuvailla tilannetta samanlailla kuin miten sen ajattelen. Olen huomannut että suutun tai loukkaannun poikkeuksellisen harvoin ellei minua häiritse monta vuorokautta putkeen. Olen todella hyvä sosiaallisissa tilanteissa siksi osaan tehdä uusia kavereita jos tahdon niin erittäin helposti. Olen huomannut että minä en myöskään järkyty kovin helposti koska mielukuvitukseni pitää sen taka-alalla ajatuksissani. Olen myöskin huomannut että tiedän poikkeuksen paljon ihmisistä jotka tapasin juuri koska tunnen kehonkielen luonnollisesti mutta jos joku erittäin läheinen ystäväni yrittää valehdella minulle huomaan sen melkein heti valheen jälkeen ja sanon sen omalla tavallani huomaavani valheen. Sanon asiat erittäin selvästi ja suoraan ihmisille joista huomaan että he kaipaavat suoraa vastausta vaikka eivät tajuaisikaan sitä. Olen huomannut saavani näitä taitoja siinä vaiheessa kun aloin nähdä paljon ja muistaa paljon unia
Tosi hyvä video! 😍Mä oon nähnyt paljon selko unia ja myös ihan tavallisia, oon kai joskus nähnyt unia mitkä on tapahtunut oikeastikkin. Tai oon sellasen missä ratsatsin lempi hevosellani ja sijainen laitto sen mulle ja meillä meni hyvin sitten viikkojen päästä se sama sijainen mun unessa laitto mulle sen ja pääsin ratsastaa sillä pitkästä aikaa😎kerran näin myös unen jossa tajusin että voin tehdä mitä vaan ja halusin lentää se oli siistii😊pari kertaa oon myös herännyt kun olen halunnut pois unistani, kuten hypännyt jostain korkealta tai hukkunut👍ne hetket on ollu tosi siistejä😁
Kiva kun näkee vieläkin inttiunia, joissa siis joudutaan uudestaan armeijan palvelukseen syystä x, vaikka omasta palveluksesta on kulunut jo lähemmäs 20 vuotta.
Vainfifaa En kai yritä mennä karkuun, koska elämähän on vain tavallista, ja valitettavan usein surullistakin. Mutta jos vaan on mahdollisuus “elää” (uneksia) että olisi toisin, teen sen mielellään 😊
Näin varmaa joka yö painajaisia mutta ei ne niiku pelota vaikka tiedän niissä että tulen kuolemaan. En tiedä miksi ei mulla kuitenkaan ole mikä hätänä ja pidän mun elämästä mut sit ku tiedän et unessa tulen kuolee niin oon vaa no se oli kai tässä.
Hyvä video kaimaseni niinkun aina ! Itse olen nähnyt monta kertaa unta jossa ns.leijjun jossain ihan tavanomaisessa paikassa tai kun nään unta esim lenkillä käymisestä niin pienikin mäen nyppylä nostaa ilmaan ja välillä ollaankin jossain ihan ihme planeetalla yksin mutta ympärillä on jotain rakennuksia mutta missään ei ketään ei edes ääntä .
Minulla on aika usein selkounia. Yleensä yritän sellaisen aikana lähteä lentämään, koska lentounet on hauskoja. Selkouni ei kuitenkaan valitettavasti kestä kauaa, vaan päättyy heräämiseen tai putoamiseen ja heräämiseen.
Näen usein unia. Ja heti herättyäni muistan unen vielä jotenkin, vaan päivän mittaan yleensä unohtuu. Ihan omaksi huviksi unet kannattaisi kirjoittaa ylös. Aamuisin vaan on aina hässäkkää nii eipä tule kirjoiteltua. Se on jännä muuten kun unta nähdessä voi samaan aikaan miettiä "tämä ei ole totta, tässä ei ole järkeä" 🙂
4 года назад
kun tossa oli että jos juoksee pakoon niin on joku masennus tai on itsekriittinen. ihme kyllä en oo ite yhtään itsekriittinen ja nään erittäin harvoin semmosia unia jossa joku jahtais mua. korkeintaan muutaman kerran nähny mun elämässä😅 (muistan siis tosi hyvin mun unet)
Mä nään melkeen joka yö unia, mutta ne on semmosia missä yleensä pakenen tai olen piilossa jotain painajaismaista henkilöä ja ne on tosi siistejä ja intensiivisiä, mutta pelottavia unia, mitäköhän ne merkitsee? 🤔
Unet ovat aika mysteerijuttuja. Viikonloppuna pyöräilin ja tulin paikkaan, missä korkean kerrostalon vierestä meni kapea pyörätie. Samassa muistin, että noin 22 vuotta sitten näin unen, missä kuljin kerrostalojen välissä kulkevaa kapeaa väylää pitkin. Kovin saman näköinen oli tuo paikka kuin mikä kauan sitten näkemässäni unessa. Pienin eroin. Siinä unessahan mä kuljin kävellen sitä talojen välistä kapeaa väylää ja välillä kävelin talon käytävillä. Nyt lauantaina menin pyörällä talon ohi ja etsin osoitetta, minne piti mennä muuttoavuksi. Ihme juttu: kun tulin paikkaan, niin siinä samassa mieleeni palasi tuo kauan sitten näkemäni uni, jota en enää ollut muistanutkaan. Jokin siinä paikassa palautti mieleeni tuon unen.
Ite näen todella paljon enne unia en tiedä syytä enkä tiedä miksi asia on mietityttänyt minua jo 8 vuotta siitä lähtien kun näin unessani vanhempieni eron joka tapahtui 4pv myöhemmin ja se oli ensimmäinen eikä ole ollut viimeinen
Näin just viimeyönä unta lentämisestä. Mulla oli joku leijatyyppinen juttu selässä jolla liitelin tuulen avulla. Allekirjoitan tulkinnan lentämisen vapaudesta, sillä saatiin just iso positiivinen ratkaisu elämään, joka vapauttaa jatkuvalta stressiltä ja huolenaiheilta.
Näin viime yönä aika kivan unen et olin yhen mun hyvän kaverin kaa ja osasin piirtää Dingon joskus kokeilin piirtää dingon mut en osanu mut mun unessa osasin 😁 Ja viimeks kun näin painajaisen nii siihen oli tullu yhteen pari asiaa pelko toivo ja ystävyys ja hauskuus ja mun vanha trauma minkä koin joskus kun olin uimassa ja mun uni oli semmonen et uin sit yhtäkkiä mun voimat loppuu ja upoon pohjaan sit yhtäkkiä maisema valhtuu ja oonkin upoomassa meressä ja alan yhtäkkiä tunteen kylmää yritän nuosta pintaan mut ei tuu mitään ja upoon yhä syvemälle sit yhtäkkä oon koraliriutalla ja on lämmin ja on tosi värikästä ja yhtäkkiä saan sieltä myös uusia kavereita jotka tais olla jotai merenneidon tyypisiä hahmoja ja tutustun niihin ja yhtäkkiä huomaan et pystyn puhuun niiten kaa meren alla sit meistä tulee tosi hyvät kaverit ja meillä on tosi kivaa sit ne autaa mut takas meren pintaan mun omaan mailmaan ja hyvästelen ne ilosena
Ite oon nähny pienestä asti todella paljon unia ja yleensä muistan ne vielä hereillä ollessanikin. Muistan myös muutamia unia noin 4-6 vuoden takaakin. Olen myös nähnyt paljon enneunia kuten mm. 2016 yö ennen jouluaattoa näin unta missä sain lahjaksi kännykän joka oli väriltään musta ja sit herättyäni menin avaamaan lahjoja ja siellä tosiaankin oli musta kännykkä ja aikalailla tismalleen samanlainen kuin mitä olin unessa nähny😃 nyt olen noin vuoden ajan nähny lähes joka yö tismalleen samanlaista unta missä mulle hyvin tärkeä kissa lopetetaan. Pitää vaan toivoa ettei se oo enneuni😣
Itellä on aina kausia jolloin näen järjettömiä unia, pääasiassa ne jälkeenpäkin ovat hauskoja, osa taas sairaan traagisia. Viime aikoina oon nähny taas hulluja unia, jonka vuoksi vaihdan yöllä unissani kesken yön sängystä sohvalle nukkumaan tai toisinpäin, samalla olen kiertänyt koko talon läpi ja laittanut kaikki valot päälle, lisäksi toisinaan olen pukenut unissaan jotai ulkovaatteita ennen sänkyyn/sohvalle menoa. Sitä kesti n.3vk ja alkoi olla rasittavaa 😂 Välillä sitten kuljetan tavaroita outoihin paikkoihin unissani, mm pari viikkoa sitten olin vienyt kelloradion/herätyskellon suihkuun jatkojohtoineen, puhelimen sängyn alle, työkengät ruokapöydälle ja sukat jääkaappiin 😂 unessa kaikki tuntuu vissii järkevältä mut aamulla saa ihmetellä mitä on touhunnu yön aikana.
Mä nään aina about samaa painajaista missä joudun mielisairaalaan ja karkaan sieltä ja sit pistän jotain random porukkaa kylmäksi ja sit pakoilen poliiseja ja herään sillee mitäs vittua mä tein viime yönä 😂
Itse näen vain hyvin todentuntuisia unia, mitään taianomaista ei siis tapahdu. äänet kuten vasarointi kuulen sisään uneen ja ääni vaikuttaa radikaalisti unen viimeisiin hetkiin ja saatan herätä siihen pienellä viiveellä. Vain ääneen herätessäni muistan uneni 🤔
Muistan harvoin nähneeni unia, mutta silloin kun näen niin ne liittyy usein johonkin arkiseen asiaan. Unissani on joskus ollut ajatus jostain unesta, jonka olisin nähnyt ennen, vaikka olisinkin nähnyt sen saman yön aikana.
Parikertaa pienempänä muistan nähneeni unta jossa juoksin vaan mutta ovista eli ovet oli kiinni semmoset tumman puun ovia jossa oli ruutu kuvioita ja jossain vaiheessa olin juossu niin pitkälle ovista että hävitin vanhemmat ja ovet oli menny lukkoon mutta pääsin eteenpäin. Kun niitä ovia meni tarpeeks eteenpäin nii tuli semmonen tila jossa oli paljon kasveja ja mun vanhemmat oli toisella puolella sitä koko paikkaa mutta en päässy liikkumaan minnekkään ja sitte mut herätettiin
Oon 15 ja 2 kertaa oon tajunnu unessa että mä nukun ja oon unessa mut se on sillee vaikee selittää mutta sanoin siinä unessa ääneen että mä nukun oikeesti mutta oon unessa toivottavasti joku ees tajus
Näin ennen todella paljon unia, mutta musta tuntuu et unet väheni heti kun siirryin yläasteelle, en tiedä oliko silloin alkaneella kiusaamisella vaikutusta siihen, mutta kuitenkin. Yläasteen jälkeen lukiossa näin tai ainakin muistin entistä vähemmän nähneeni unia
Se, mikä joskus mietitytti (etenkin teininä), miksi kuukausittain noin viikon ajan näen painajaisia. Toki parissakymmenessä vuodessa ehtinyt olla kiitollinenkin tästä. Ei ole tarvinnut kalenteria kk- kierrolleen. 😁 Muutoin näen unia ja muistankin joitain yön jälkeen. Riippuen, onko unessa jotain sellaista, jota haluan miettiä valveilla.
Joskus muistan sen viimeisimmän unen ennen heräämistä, joskus en mitään, ja joskus jopa yli kolme tai neljä eri unta - :0 tietenkin unohtuu ellei sama uni oo toistunut (Kuten lapsuuden "painajaiset" 😏) mutta hauskaa sitä on vielä aamulla muistella :D
Mä en nää unia hirveesti mutta viime yönä näin unta jossa olin koti kaupunkini nuorisotalolla jossa syttyi tulipalo. Siinä unessa otin vaahtosammuttimen ja sammutin tulta palomiesten kanssa
Minulle erittäin kummallinen ja ahdistava uni on aina se kun mukamas joku auto alkaa yht äkkiä ajamaan minua päin. Siinä autossa ei yleensä ole kuskia, mutta se pääsee kaikkia rappusia sun muita ylös. :D Lopulta kun se on juuri ajamassa mun yli niin herään. :D
Minä taas näin sellaista unta monta päivää sitten että menin paikkaan jossa on kaksi ovea. Toiseen oveen menin ensimmäiseksi. Siellä oli outo valkoinen hahmo joka ampui laseria minua kohti. Pakenin ja menin seuraavaan oveen. Siellä tyttö nappasi minut ja esitti minulle kysymyksiä. Siinä koko uni.
Onko se harvinaista jos näkee samaa unta monta kertaa? Olen kerran käynyt mun mummulla saunassa janäin unen. Seuraavana päivänä kävin uudestaan juuri samassa saunassa ja näin juuri saman unen. Olisi mukavaa jos vastaisit
Mä näen paljon unia ja luulin pitkään, että kaikki näkevät selkounia, koska itse olen nähnyt niitä aina. Pystyn tietoisesti päättämään mitä teen unessa ja mihin suuntaan haluan unen ohjata. Tiedostan etten pystyisi oikeasti tekemään unen asioita esim. Lentämään tai kiipeilemään seinillä. Pystyn myös päättämään koska haluan herätä, mikä on ihan käytännöllistä jos uni alkaa ahdistaa. Usein etenkin jenkkivideoissa lucid-unista tehdään mystisempiä kuin ne onkaan. Oman kokemuksen mukaan siinä ihminen on vain jossain tietoisuuden ja unen rajamaastossa.
Mua kiinnostaisi tietää mikä on selkounien ja unihalvauksen yhteys. Tuntuu, että jos näet selkounia niin saat kaupan päälle myös yleensä unihalvaukset.
Minulla on aika usein silleen että mä nään monia unia yöllä ja yleensä mä muistan ne mutta jos siinä unessa on tapahtunut jotain mitä minä en halua unohtaa niin minä kirjoitan ne mun vihkoon
Parhaiten mieleen on jäänyt tällaiset unet: Aikoja sitten näin flunssaisena maatessani sellaista unta jossa mun kasvot oli verestä kosteat. Kouluaikoina näin sellasta unta jossa ryntäsin koulussa vieraaseen luokkaan ja kävin random-oppilaaseen käsiksi. Tuota unta säikähdin aivan pirusti! En oo nähnyt tällaisia unia vuosiin.
Mie oon nähny jo kaks vuotta joka yö painajaista edellisen päivän tapahtumista ja tunteista, muistan jokaisen aamulla. Pitäis kirjoittaa ylös, olis hauskaa lukea myöhemmin. Haluisin tietää mistä tää johtuu ja kertoo 🤔
Petteri Mikkonen mainitsit selkounista mulle tuli siitä mieleen että mulle on käynyt niin että yritin päästä selkouneen ja pystyin ohjaamaan mieltäni miten huvitti se tuntui täysin todelliselta ja oli täysin selkeää mutta en vieläkään tiedä olinko hereillä vai unessa onko mitään ideaa mistä siinä voisi olla kyse?
Hmm.. Täs oon just yrittäny saada unta.. Sit muistin et hei Petterin video on katsomatta. En muistanukaa et mihin tää liittyy. Yllättäen uneen. Kiitti videosta
Ite muistan unet aika hyvin aamulla ja joissain unissa tiedostan sen olevan unta esim. painajaisiassa tiiän sen olevan unta ja ns "pakotan" itteni heräämään koska en halua nähdä enenpää sitä unta :D
Mä oon nähnyt toistuvasti ihan 4 v asti samanlaista unta tosi usein siinä ensi joku juna on rikki sit sitä yritetään korjata mä oon siinä unessa pieni tyttö ja meen antamaan niille junaa korjaaville henkilöille pinkin kuka ja siitten ne laittaa sen siihen junaan kiinni ja sitten hypätään 3 vuotta eteenpäin ja nukun liikunta salissa ja siellä pomppii koripallo ja sitten mä nukahdan ja se uni loppuu tosi epäselvä uni