Sunnuntain Terveisin itsellesi ja kissat paljon voimaa lonkan parantumisessa teillä on ihana perhekunta vanhemmat ja veljet myöskin teillä on iloinen asenne vaikka elämässä on mitä se on oikea elämäntie🐱🐈⬛🐈🤩😍
Tuuri, että on ihanat läheiset auttavat kun tarvii. Meillä lämmitettiin eilen leivinuunia hyvin veti oli tuulista. Pakkasta oli viimeyönä muutama aste onneksi puolukat on poimittu. Voi hyvin turaukko ja palataan. ☀️👍♥️🙋😊
Hyvinhän velmies ajoi nurmikon👍 Ompa yllätys että kaivo kuivui. Muistan lapsuudessani kun meillä oli lähdevettä,vähän väliä täytyi tarkastaa onko vettä tarpeeksi. Ei onneks ole kuivunut kokonaan. Myöhemmin meille laitettiin johtovettä ja naapureillekkin.
Hyvää sunnuntaita☀️🍂!Pohjavedet ovat todella alhaalla,monella sama tilanne kun sinulla,haasteellista🤔!Kylmä ilma on,aamulenkillä piti olla jo topakasti vaatetta päällä!😊
Hyvää sunnuntaita siule ❤ Kyllä tuo vesi homma on monessa paikassa huolena. Miun Pappa sanoi aikanaan, että silloin on hyvä lähteä talvelle kun on kaikki louhen kolotkin vettä täynnä, no nyt ei oo. Toivotaan että syksysateet korjais tilanteen. Mie lämmitin jo eilen pikkuisen uunia ja tänään lisää. Hyvin sain vetämään eilen kun tuuli kovasti ja tänään oli uuni jo vähän lämmin. Meillä oli jo yöllä 2,5 astetta pakkasta 😳 Voimia siule toipumiseen ❤🙏☀️🤗
Moi,ja hyvää sunnuntaita siulle❤Kiva kun on apuja niin et tarvii yksin touhuta.Ja hyvä kun toivut leikkauksesta ja pystyt ulkoilemaan.Päivä päivältä paremmin.Olen järven rannalla,täällä on kyllä vettä,voisin tuoda sinne😊vaikka sanonta kuuluu,että ei kannettu vesi kaivossa pysy.Niin on vähän turhan pitkä matkakin tuoda.Siusta näkee,että kipu on vähentynyt.Kiva,oon iloinen siun puolesta.Tsemmpiä vaan😊😊
Ou nou, kaivo ammotti tyhjyyttään 🫣😔 Sinun jalalla ei vielä sadetanssiakaan tanssahdella joten nyt täytyy vain toivoa niitä sateita 🙏😊 Siellä oli hyvä veli päivä 😃 Ihana kun auttaa 👍 Leppoisaa sunnuntaita!
Olisi jännä katsoa kun kaivo on laskisi täyteen Kauanko kestää😂 Koivumäen Koivumäki Oy on muuten hyvät ja halvat pumput Minä ostin tänä kesänä hydraulinen
Vedet on vähissä monissa paikoissa kuivan ja lähes sateettoman kevään ja kesän jälkeen. Vähäinen tihkusade tai muutaman minuutin sadekuuro eivät tuo kaivoihin vettä. Toivotaan, että saataisiin syyssateita. Onneksi Sinulla on tukijoukkoja, ettet jää yksin, kun apu on tarpeen. Hyvää sunnuntaita🙂
Sen niminen tubettaja kun ressikka niin siellä olisi säiliöitä myytävänä palokunnan entisiä säiliöt Missä on traktorin koukulle paikkaan olisi varmaan hyvä että vesi kärryt😂 varmaan jossakin teidän suunnalla Oliko se pohjois-karjala Enpä muista enää nisen videolta pitäisi kuulemma yhteystiedot saada
@@Savonturaukko Pitäisi joku rosteri säiliön maan alle peittää tai maata niin paljon että sinne saisi säilöttyä vettä sinne laita säiliö vanhaan perunakellariin säiliö tai vettä sinne ja luukku katolle tai johonkin oviin sulle lisää kaivo kaksi kaivoa vierekkäin saa enemmän tilavuutta voihan niitä panna vaikka kolme kaivoa vierekkäin rivin kaivaa semmosen kohti Mistä näkee että virtaa vedet sinne päin siihen kaivo Minähän olen kaivanut kivi kantokoukku laittanut Puolen metrin rautalevyn ja sillä olen kaivanut 90 cm ojia tulee sillähän voisi kaivaa altakin sinun tontille sen Metallipaja hitsaus vaikka väliaikaisesti kiinni kantokoukku voisi panna painoja siihen saa vaikka kiviä mättää painoksi päälle niin se kaivaa paremmin sitten En muista olenko minä tehnyt videoita minun kantokoukku kaivinkoneesta Missä Puolen metrin rautapala kiinni joka suuntaan puolimetriä
Harmillinen vesitilanne 🫤 mutta kyllä se tilanne siitä muuttuu, kun syyssateet alkaa, älä huoli 😊 Oikein hyvvää päivän jatkoa, kylmyys alkaa pikkuhiljaa hiipimään päiviin 😊
Melkeen pitäs ihmemies kaivo katsoja kutsua jos pitempään asuu siinä että sais vesitalouden kuntoon, kuitenkin hyvää vk loppua ja vettä kaivoon toivitaan👍