Joo mainitsit liukutelan konkelon laukaisuun. Muista takapotkun riski kun sitä reikää alat laipankärellä siihen tyveen sahata. No käsivoimia sinulla on pysyy saha hallinnassa Sitten vaan liukutela reikään, pitopuun tähteet sivuilta pois, puukangella runko liukumaan. Hyvällä maastolla onnistuu. Vaan hieno työ video taas.
Sekin on totta, että metsäolosuhteissa kaadon suuntaus ei ole yhtä tarkkaa, kuin pihapuunkaadossa. Tai ainakin rakennettua ympäristöä tuhoutumaan on vähemmän 😀@@aliceinwonderland4809
Isoa runkoa ei kannata kiskoa konkelosta tyvestä selkä kumarassa. Mä olen reidellä nostanut rungon alta tai sitten tuolla tavalla ropsilla vipuamalla jos ei voimat riitä.
Mä kun kävin metsäkonekoulu niin mulla oppetettiin konkelo liinan käyttön semmonen neuvon harrastukset vinki ei ole pakko hankkija jos haluaa vankärillä taistella
@@aliceinwonderland4809Heittäisin mietintään että kummassa kannattaa käyttää aikaa,kaatokolon huolellisessa suuntaamisessa vai rungon kanssa vääntämisessä konkelosta. Ahtaaseenkin rakoon saa puun kaatumaan hyvällä suuntaamisella ja pienellä vaivalla vs. konkelon vääntelyn. Tämän ohjeen olen saanut vanhemmilta metsureilta ja se pätee edelleen.
@@metsamikko kyllä. Tuppaavat vaan jäämään oksista todella helposti kiinni. Mua on kans kädestä pitäen ammattilainen käynyt neuvomassa 😃 Se lohduttaa että konkeloon jää kokeneiltakin metsureilta. Toki mulla paljon useammin mutta ehkä mä joskus osaan paremmin. Silläpä käyn metsurikoulua ja harjoittelen omassa metsässä 🙂
@@aliceinwonderland4809 Mulla taas 440 husku kätevä pikku saha ranka savottaan,sitten on vielä 340 husku. Kyllä nää vanhemmat huskut on kyllä hyviä.Mulla on omalla kanavalla hyvä opetus video miten koskaan ei saisi tehdä.Ajatukset pitäs olla aina mukana kun kaataa puuta.Tässä tapauksessa ei ollut.Kanava on MONZA ZAHNNEL.Epä onnistunut puunkaato,löytyy myös Monzashannel 2.Soittolistalta Metsuri ja moottorisaha työt.,Turvallisia savotta päiviä.👍😄
Okei 👌🏻 merkkivarusteet (husse,sthil..) maksaa aina hiukan enemmän. Tiedä sitten onko laatu parempaa 🤷♀️ mut kiilatasku nyt ei varmaan tartte kovin ihmeellinen olla
Tuota se on mehtätyö. Joskus se on helpompaa ja joskus se koittelee. Itelläin se koittelee tasaisesti. On ollut aika sakkee kuusikko, mutta siitä tulloo helevetin hyvä. Kyllä pomppaa jäävät kuuset kasvuun, kun oksat ja neilaset muuttuu revinteiksi. Hyvän näköistä tekemistä😊
@@aliceinwonderland4809 Varoen kannattaa muutenkin harventaa. Ei kannata vetästä hoitosuositusten alarajalle. Vaikka eivät kuivas,☝mutta tuulituhot. 0massa kuusikossa jonka hankintana reipas kymmenen vuotta sitten hankintana harvennutin ppa oli 30. Harvennuksella pudotin ppa:n 24. Ei ole tullut tuulituhoja vaikka on kohtalaisen ison järven rannalla. Nyt pitää taas alkaa harventamaan.
@@sunnuntaimetsuri meni sitten ekalla kerralla nappiin harvennus 🙂 mä tosiaan oon aloittelija näissä mutta pikkuhiljaa oppii uutta 👌🏻 tuo mun kuusikko on kyllä kauheen kärsineen näköistä mutta katsotaan mitä tulee lopulta
@@aliceinwonderland4809 kyllä se kuntoon tulee ja ite kun kyykkymotolla harventaa niin monesti ei ainakaan tule tehtyä liian harvaa vaan päin vastoin. Itelläin on paljon tullut vinkkejä kaverin isältä.. eläkkeellä oleva metsäalan ammattilainen.
Mä oon kanssa etsinyt sopivaa kiilakoteloa, en ole löytänyt, pitänee viritellä sellainen itse. Mulla ei jostain syystä pysy kiila just mahan päällä kuten sulla😂😂
Työ tekijäänsä opettaa ja koskelot myös. Joskus on itselläkin tuntunut, että" kaikki minua metsässä sortaa ja vastaan käy😊. Saha on ainut, mikä puoltaa"
Onko Nalle Puhia, tai Nasua näkynyt?🤔 Hehän asuu puolenhehtaarin metsässä. => tämä sun oma pieni metsä.😎 Mää ihmettelin, et kuka lähettää savumerkkejä, mut nyt selvis. Heitänkö ärrälle, vai kylille?😊😉 En oo metsuri, mut mä "nojaan" sahalla puuhun sitä karsiessa, laiska kun olen ja nojailen myös itte puuhun aina ku se on mahdollista, et olis joku tuki, kun touhuun.🙈😎
Kiva tuo ekstrovertin tyylinen selostus. Kai näissä kommenteissa pitäisi aina viisastella miten hommat pitäisi tehdä toisin? 😅 Kivahan tuota oli katsella, kun nainen rehkii sahan kanssa :)
@@aliceinwonderland4809 en kyllä huomaa lainkaan sellaista, vaikka yritin kuulostella. Ja tuo spiikkaus kun on tuollaista korvaan kuiskuttelua, niin sehän on kivan kuuloista, kun on kiva ääni sinulla 🙂
@@aliceinwonderland4809 Tukkisaksissa reiät niin saa viritettyä lyhyen köyden kahvojen väliin saa puun oksalle roikkumaa ja mukavammat käyttää, tuollaiset konkelot saa kiskottua helposti alas. Tappikarsinta on hanurista, tarttuu vaatteisiin, hanskat hajoaa ja yritä tehdä polttopuupino. 😂