@@jarmopaakkonen2045 Mitä!? mä oon kattonu näitä ku oon ollu ala-asteella. Siis noin 30 vuotta sitten. Ei kaikkea vaan sillon tajunnu. Kyllä nää kasarilla oli vielä lasten ohjelmia. Vanhemmat on toki voinu punastella ronskimpien juttujen aikana. Ei itselläni ollut ollenkaan näin härski kuva Nikestä. Katsoin siis tän pätkän ekaa kerta varmaan 30 vuoteen.
En ole koskaan lapsena tälläistä ohjelmaa nähnyt ja harmittaa suuresti! Onneksi nämä vanhat lasten ohjelmat on kokoperheelle suunniteltuja ja menee aikuisenakin :)
Kaskasta kutsuttiin ennen (50-luvulla ainakin vielä) liki koko kansan suussa kemppaiseksi, vaikka tuskin edes googlamalla tätä faktaa kukaan löytää. Kieli muuttuu ajan myötä, ”likvidointi”-sanan kuuli Knattertonissa ensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen käytettävän muuna kuin taloustieteen käsitteenä.
@@arivirtalacasting paljon vanhempia ovat. Nikke Knatterton hahmona luotu 1930- luvulla ja suurin osa tarinoista 1950- luvulta. Tv- sarja sinällään voi ollakin jostain 70- tai 80-luvulta
@@samisillanpaa1900 Animaatio ei ole automaattisesti lastenohjelma. Se että se on animoitu ei automaattisesti tarkoita että kohdeyleisö on lapset tai että sitä olisi koskaan pidetty lapsille sopivana.