2:24 tuo on vedettävä sanotaan hihnaksi nykypäivänä on käytössä ihan melkeimpä samanlaisia rattorilla vedetään karhettapitkin toisellapuolella on kärry johon tavara tippuu
- Tuossa taitaa olla tuollainen valtion lukittava liukuovella varustettu standardikaappi, joita oli mm. kaikissa posteissa (17:55). Joitakin vuosia sitten tuli Kurjenkylän kautta ajettua Jalkajärvelle tiuhaa tahtia! Siinäpä ensi kesän museomatkakohde 🌞
Löysin kyseisen paikan ihan sattumalta joskus 2000-luvun alussa ja silloin ei vielä ollut museotoimintaa. Ihmettelin että mitä vekottimia nää on. Kävin uudestaan muutama vuosi sitten ja paikka on nykyään aivan erinäköinen, hyvä niin.
Hyvä kun kuvaat nämäkin, viimekesänä oltiin kaverin mökillä Virroilla ja samalla reissulla oli tarkoitus käydä tuollakin, mutta pari muuttujaa tuli. Kävimme Nesteellä Rolssissa syömässä ja siitä startattiin kohti tuota museota, kun kesken matkan aivan järkyttävä mahakipu ja huono olo. Sanoin kuitenkin että ajaa vaan perille. Huono olo yltyi entistä huonommaksi ja vatsakipu kävi miltei sietämättömäksi ja kun saavuttiin paikanpäälle, juoksin todella kovaa suoraan sen ”kahvion” vessaan. Siellä vessassa vietin vajaa puoli tuntia, kaveri odotti oven ulkopuolella. Sain vessareissun päätökseen ja sanoin kaverille että nyt lähetään kotiin. Tiedä sitten mitä kahviossa työskennellyt nainen mietti, kun kovalla kiireellä kaveri juoksee vessaan ja lähtee sanomatta sanaakaan. Olen siis käynyt tuolla paskalla. Täytyy ensi kesänä käydä vähän likempää tutkimassa noita vehkeitä, auton lasista ei kovin hyvä fiilis jäänyt.
Ajoittain melko pölyistä hommaa tuo turvetyö, miten lie aikoinaan työntekijät pölyltä suojautuneet...?? En tiennyt että tuollainen ulkomuseo on olemassa 👍👍
Kyllä varmasti on pölyistä hommaa vielä tänäkin päivänä kuinka pölyistä hommaa se onkaan ollut silloin kun nämä koneet ovat olleet käytössä ! Varsinkin katsoin siellä sitä jotain kannon nosto konetta missä oli traktori edessä ja perässä laite missä koneen käyttäjä on istunut =)
Neuvostolaiset telatraktorit näytti vanhoilta koska kun ne on 40/50 luvulla suunniteltu niin mitäpä sitä turhia tuotekehittelyjä vuosien mittaan tekemään.
Johan oli härveleitä ne. Siinäpä se onkin insinöörismiehellä aivomötti savunnut kun mokomia piirsi. Jaa tommosen kirjoituspöydän kun saisi jostain, kuin tuolla toimistossa. Ei ole meinaan mitään Ikean pahvia.