Тёмный

Olin 24 tuntia karaokebaarissa ja haastattelin ihmisiä koronasta 

Jaakko Keso – Yle Kioski
Подписаться 52 тыс.
Просмотров 95 тыс.
50% 1

Pyöräilin kerran tämän kansankapakan ohi, joka on viikonloppuisin auki 24 tuntia. Mietin tuolloin, että olisi hupaisaa viettää siellä kokonainen vuorokausi ja tehdä siitä jonkinlainen video. Idea kehittyi koronakulmaan niin, että voisin haastatella baarissa suomalaisia siitä, miten pandemia on heitä kohdellut. Baarissahan tulisin kohtaamaan läpileikkauksen kaikenlaisista kansalaisista ja tulisin varmaan kuulemaan jos jonkinmoista elämäntarinaa.
Toteutus osoittautui lopulta hieman haasteellisemmaksi kuvausolosuhteiden kaoottisuuden, humalatilan, kameraujouden ja oman jaksamiseni kannalta. Tämä nyt kuitenkin on parhaimpani mukaan kasaan kaapimani reportaasi tuosta marraskuisesta vuorokaudesta, jona koronatilanteen luultiin jo pitkälti helpottaneen.
Ikävä kyllä tilanne ei vieläkään ole aivan ohi, mutta toivotaan että kyllä se tästä. Jaksamisia kaikille ja pysykää terveinä.
///
Seuraa Kioskin tube-kanavia:
👉Aleksi Rantamaa - Yle Kioski: / ylekioski
👉Emma - Yle Kioski: / emmaylekioski
👉Gogi - Yle Kioski: / ylekioskilife
👉Hanna Hantula - Yle Kioski: / hannahantula-ylekioski
👉Jaakko Keso - Yle Kioski: / jaakkokeso-ylekioski
👉Journal: / ylekioskijournal
👉Timo Korpi - Yle Kioski: / timokorpi-ylekioski
👉 Gaming: / ylekioskigaming
👉Mikä keissi? - Yle Kioski / jesse-ylekioski
👉All X Panel: / allxpanel
Seuraa Kioskia Instagramissa:
👉Yle Kioski: / ylekioski
👉Yle Kioski Life: / ylekioskilife
👉Suhteeton: / suhteeton
👉Gogin paska ilta: / goginpaskailta
Seuraa Kioskia TikTokissa:
👉 Yle Kioski: / ylekioski
👉 Yle Kioski Life: / ylekioskilife
👉 Inttistoorit: / inttistoorit
Seuraa Kioskia Facebookissa:
👉 / ylekioski
Ja löydä vielä lisää videoita Yle Areenasta:
👉yle.fi/kioski

Опубликовано:

 

4 окт 2024

Поделиться:

Ссылка:

Скачать:

Готовим ссылку...

Добавить в:

Мой плейлист
Посмотреть позже
Комментарии : 205   
@JaakkoKesoYle
@JaakkoKesoYle 2 года назад
Koronatilanne ei osoittautunutkaan vielä aivan niin lupaavaksi, mitä ulkospiikkiä kuvatessani otaksuin tuolloin marraskuun puolivälin tienoilla. Mutta eiköhän se tästä jossain vaiheessa vielä parane! Vielä pääsemme vapaasti kirmaamaan yöhön. Jaksamista kaikille ja pysykää terveinä.
@Joni-ys3so
@Joni-ys3so 2 года назад
Moro Jaakko! Kiva että teit tästä aiheesta videon, mutta mielestäni sisältö jäi suppeaksi. Koronatilanne tosiaan huonontunut ja rajoitukset tiukentuneet. Vositko tehdä videon jossa käyt läpi koronapassin hyötyjä ja haittoja. Haastattelisit koronapassittomia ja kävisit läpi syitä miksi kaikki ihmiset eivät ota rokotetta. Yksi käsiteltävä aihe videossa voisi olla myös itsemääräämisoikeus omaan kehoon ja ihmisoikeudet ylipäätänsä. Uskon että tällaiset keskustelut kiinnostaisivat enemmän ihmisiä kuin humalaisten karaoke. Kiitos jo etukäteen mikäli tartut aiheeseen.
@leinonen2087
@leinonen2087 2 года назад
@@Joni-ys3so tämä!!!
@Ravenous_s
@Ravenous_s 2 года назад
@@Joni-ys3so Hyvin sanottu
@JaakkoKesoYle
@JaakkoKesoYle 2 года назад
Moro @@Joni-ys3so Tää oli vähän suppea tosiaan, mutta kohtasin sellaisia ihmisiä mielipiteineen, mitä kohtasin. Oon mä tämän aiheen käsittelyä miettinytkin nimenomaan tästä kriitikkojen vinkkelistä, mutta ei ole vielä loksahtanut ajatukset paikoilleen sen toteutuksen tiimoilta.
@Joni-ys3so
@Joni-ys3so 2 года назад
@@JaakkoKesoYle Ok, kiitos vastauksesta. Pureskele aihetta ja jos päädyt tekemään aiheesta videota, niin voin mielelläni antaa haastattelun! Olen 29 v. rokottamaton työssäkäyvä mies, mikäli sillä on jotakin painoarvoa.
@JampaB
@JampaB 2 года назад
Älä huolehdi liikaa siitä, et videon aihe ei välttämättä kiinnosta muita. Esim. nää kansanläheiset videot on mun suosikkeja, koska ne koskettaa hyvin montaa sielua minä mukaan lukien!!!
@JaakkoKesoYle
@JaakkoKesoYle 2 года назад
Minäkin pidän näistä paljon.
@Rakett1swagete
@Rakett1swagete 2 года назад
Samaa mieltä!
@Saclye
@Saclye 2 года назад
Samaa mieltä!
@SubconsciousLight
@SubconsciousLight 2 года назад
Puhumattakaan siitä, että aihe ku aihe, niin varmana löytyy kiinostuneita siitä. Sua tovin seuranneena voin luvata, että sul on taitoa muovata mistä tahansa aiheesta mielenkiintoista kateltavaa.
@otsos6303
@otsos6303 2 года назад
Jaakko saisi vaikka pyyhekumista mielenkiintoista materiaalia
@RobuJohnson
@RobuJohnson 2 года назад
Siis hyvä puoli tyylissäs on se, että se video ja sen tekeminen on jo se tarina. Eli se ei sinänsä voi epäonnistua vaikka lähtiskin "väärille" raiteille. keep it up!
@casionsyntikat1499
@casionsyntikat1499 2 года назад
Suomen Cs-skenen pelastaja katsoo Keson Jaakon videoita. Joten ei voida enää vajota alas.
@vop4813
@vop4813 2 года назад
Markon kohtaaminen oli kyllä todella hieno, monipuolinen ja wholesome. Alun pilkka ja huumori videotyötä kohtaan ja sitten todella isojen teemojen äärillä seuraavassa hetkessä. Se on hedelmällistä kun ei vastapuoli lähde provosoitumisen tielle vaan kohtaa ihmisen ja hänen ajatukset kaikkine puolineen
@Testosami
@Testosami 2 года назад
Ota miestä tai naista ja piä hauskaa -Marko 2021
@Gwahlur
@Gwahlur 2 года назад
Kiitos videosta! Aivan turhaa huolta mielenkiinnosta, tällainen ruohonjuuritason materiaalihan juuri nimenomaan kiinnostaa ja sulla on ihan selvää lahjakkuutta näihin. Tulevaisuuden kannalta arvokasta sanokaamme etnografista dokumentointia!
@Kenraali11
@Kenraali11 2 года назад
Mietin just että tälläsiä on aivan uskomatonta katsoa vaikka 20 vuoden jälkeen
@JaakkoKesoYle
@JaakkoKesoYle 2 года назад
Aikojen arkistointi on tosiaan yksi mun motivaattoreista. Itse katsoisin suurella mielenkiinnolla kuvaa baari-illasta vuosikymmenten takaa, kuten Kenraalikin alla kirjoittaa.
@Delfiinit
@Delfiinit 2 года назад
Oli todella mielenkiintoista kuulla juuri täysi-ikäistyneiden ajatuksia. Aika iso kontrasti omaan lukioaikaan, ja vaikea edes arvailla miten vastaavat olosuhteet olisivat itseen silloin vaikuttaneet. Ja kuten itsekin sanoit, niin tuo nuorten kokema taakka on aihe, jota pitäisi tutkia lisää.
@spacemanke3814
@spacemanke3814 2 года назад
Kyl tää lukio on edellee maskeja lukuun ottamatta ihan samanlaine ku etäopiskelu loppu aikoi sitte.
@ooihv9162
@ooihv9162 2 года назад
Pitäskö sulla ottaa selvää Kalliossa sijainneessa puutalokorttelista, Kill City:stä. Oli 70-luvun lopussa punkkareiden hengailu mesta. Kill Citystä on lähteny mm. Maukka Perusjätkä, Andy McCoy jne.
@Ceciliasippola
@Ceciliasippola 2 года назад
pitäs!!
@JaakkoKesoYle
@JaakkoKesoYle 2 года назад
Tarinat tosta paikasta kyllä kiehtoo jonkun verran. Toihan näkyy muistaakseni Täältä tullaan elämä -leffassa.
@stogis7284
@stogis7284 2 года назад
@@JaakkoKesoYle Tai jakso ylipäänsä suomalaisesta punk kulttuurista olisi mahtava.
@sokeri95
@sokeri95 2 года назад
ai että mä nautin näistä sun videoista koska ikinä ei tiiä mitä tulee seuraavaksi! Jatka samaan malliin!
@JaakkoKesoYle
@JaakkoKesoYle 2 года назад
Kiitoksia, teen parhaani!
@sokeri95
@sokeri95 2 года назад
@@JaakkoKesoYle ❤️
@anderpanders6210
@anderpanders6210 2 года назад
Hyvä video, hyvää fiilistä ja aitoja ihmisiä! Nää etnografiset katsaukset eri ilmiöihin ja kulttuuriin niiden parissa on ihan loistavia ja mun mielestä tosi arvokkaita. Lissee!
@JaakkoKesoYle
@JaakkoKesoYle 2 года назад
Kiitoksia!
@asderipieree
@asderipieree 2 года назад
Pohdittiin joskus, että tehtäisiin videoprojekti, jossa matkattaisiin suomen päästä päähän eestaas junalla, ja dokumentoitaisiin ravintolavaunun sceneä, sillä joka kerta ravintolavaunussa ollessa tulee mielenkiintoisia tilanteita, ja kuulee ihmisten tarinoita vaikka niitä ei pyytäisikään. Tuo projekti ei taida toteutua, tai vaikka toteutuisikin, niin luulen että sä saisit siitä paljon paremman aikaiseksi!
@Ceciliasippola
@Ceciliasippola 2 года назад
tää ois pakko nähä!!
@Aohhmadone
@Aohhmadone 2 года назад
Tää😍🤔🙄🤓
@melcore666
@melcore666 2 года назад
mielenkiinotoine,kyl kattoisin
@JaakkoKesoYle
@JaakkoKesoYle 2 года назад
Oon joskus miettinykin tätä. Tällaiset kansankohtaamiset kyllä kiinnostelee. Pitää varmaan laittaa uudestaan mietintämyssyyn.
@milo35474
@milo35474 2 года назад
Olisi mielenkiintoinen ja vielä nykyaikana. Tuntuu ettei ihmiset kohtaa kuten vaikka 10-20 v sitten. Mennään omissa oloissa pitkin suomea autolla ja kotona istutaan. Onko samanlaisia spontaaneita kohtaamisia enää esimerkiksi junassa minkä verran.
@nikokorhonen8067
@nikokorhonen8067 2 года назад
Marko oli kyl asiallinen äijä!
@jyliysleino3892
@jyliysleino3892 2 года назад
Se äijä tosiaa nautti elämästään!
@xXxPoppixXx
@xXxPoppixXx 2 года назад
Loistavaa journalismia edelleen Keso! Varsinkin toi teinien kertoma setti kuvastaa hyvin, miten paljon tää tilanne vaikuttaakaan ihmisiin ja heidän kehitykseen.
@kyrpis3843
@kyrpis3843 2 года назад
Taas jaakko ryyppäämässä verovaroin xd Ei vaa loistavaa kontenttia jälleen. Suomituben timanttisinta kärkeä. Videon anti oli enemmän itse prosessi olla karaokebaarissa 24 tuntia eikä haastattelut koronaan liittyen, mutta se ei haitannut. Itse aloitin yliopiston korona-aikana. Se kuitenkin jäi osittain juuri puhtaan etäilyn takia. Ei jäänyt harmittamaan sillä olen erittäin onnellinen nykyiseen elämäntilanteeseeni.
@TimoRaunio
@TimoRaunio 2 года назад
AI SAATANA! Oli hyvä Keso-journalismi! Kiitos taas.
@alennushaukka7215
@alennushaukka7215 2 года назад
Mun mielestä ihan helvetin hyvä video. Ei mulla muuta sanottavaa täs.
@BonasBuden
@BonasBuden 2 года назад
Oli ihan timanttinen pätkä taas kerran. Älä huolehdi siitä, onko hyvä tai huono aihe. Just se näistä tekee hienoja, kun ovat täysin sattumanvaraisia, mutta silti punaisena lankana tuntuu olevan normaalin ajankuvan esittäminen. Monesti historiassa mielenkiintoisimmiksi pätkiksi osoittautuu juuri nämä näennäisesti tylsästä normaalista elämästä otetut kuvat. Ne kertovat itse ajasta paljon enemmän kuin ne hienot paraatit ja muut juhlallisuudet, joista aina tuntuu olevan liikaakin materiaalia tarjolla.
@JaakkoKesoYle
@JaakkoKesoYle 2 года назад
Kiitoksia!
@plutoonplaneetta8899
@plutoonplaneetta8899 2 года назад
13:34 tulee mieleen tää Pikku-Henry. "Sä oot tullu tänne, nöyryyttämään meitä, ja iskemään meidän muijat!"
@m1xxu970
@m1xxu970 2 года назад
Totta muutes :DD
@MDATFT
@MDATFT 2 года назад
Kiitos tästä materiaalista! Sentään joku viitsii tavoitella ihmisten mielipiteitä näin katutasossakin.
@Noctureal
@Noctureal 2 года назад
Taas kovaa settiä. Tykkään miten sun aiheet on aina niin elämänmakuisia. Teet juttuja aidoista asioista, jotka varmasti ovat monet tuttuja ihan tälleen tavallisille kansalaisille. Tapasi kertoa tarinaa ja viedä sitä eteenpäin on myös todella hyvä ja vaikka video onkin puoli tuntia pitkä (ja joskus pidempikin), katsoo sen ihan mielellään alusta loppuun yhdessä pötkössä, samalla kahvia siemaillen. Ja susta tulee aina sellanen kuva, että tekis mieli vaan istua alas kaljalle ja höpötellä mistä tahansa aiheesta, koska sulla on todella kiinnostavia ajatuksia. Olet ehdottomasti Suomituben kirkkaimpia sisällöntuottajia!
@tomiaherikko2307
@tomiaherikko2307 2 года назад
21.00 -> nää on kallionlukiosta 100 varmaa juttujensa kanssa. Ilmastopäästöt lapsienhankinnassa. Hohhoijaa
@slebbeog
@slebbeog 2 года назад
Gonzo-dokumentit ja MoonTV tulivat nostalgiahakuiselle kovasti mieleen tästä. Arvokasta sisältöä, vaikkei "käsiksen" mukaan ehkä mennytkään. Ajan kuvaukset ja ihmiset ajassaan iloineen ja murheineen ovat aina mielestäni mielenkiintoista sisältöä. Lisää tätä.
@mikko2mallikas
@mikko2mallikas 2 года назад
Näillä lukiolaisilla oli ajatukset kohdallaan. Myönsivät etäopiskelun ongelmat, joita itsekin kohdannut vaikkakaan en nukkumaan mennyt mut muuten ei ole kyennyt keskittymään 100%. Ja sit nämä yhteiskunnalliset ja globaalit ongelmat.
@Sw1ftyhhh
@Sw1ftyhhh 2 года назад
nonii vihdoinki! tätä on saanu odottaa taas👍🏻
@kappelikapeli1401
@kappelikapeli1401 2 года назад
Mä ite tykkäsin tästä videosta tosi paljon. Mä haluisin olla journalisti mutta opiskelijana on hankala edistää tätä tavoitetta. Varsinkin mahdollisten juttujen löytäminen mitä voisi tutkia tuntuu hankalalta mutta jotain tämän tyyppistä voi tehdä vaikka täällä oulussanin.
@milo35474
@milo35474 2 года назад
Parikymppisiä pitäisi enemmän haastatella. Media on täysi nuoret sitä ja tätä, mutta kirjoittajat on keski-ikäisiä. Somessa nuorten poikkeusolot ei mielestäni näy, koska sisällöntuottajat on pitkälti muutenkin lähtökohdista, johon tämä tilanne ei vaikuta negatiivisesti.
@JaakkoKesoYle
@JaakkoKesoYle 2 года назад
Oikein hyvä pointti.
@Netherino
@Netherino 2 года назад
Olen samaa mieltä. Lisäksi tämä antaisi realistisen kuvan nykynuorison elämästä ja näkökulmasta tuleviin elämän asioihin.
@roni7027
@roni7027 2 года назад
Tykkään näistä sun kaikista videoista ne opettaa paljon ja pistää miettimään jatka samaan malliin Jaakko ja kaikkea hyvää!
@jehjeh1
@jehjeh1 2 года назад
Vaikka tää ei ollukaan ehkä mikään maailman syvin video koronasta niin ainakin mulle tää oli mielenkiintonen video koska mä itse olen yksinäinen absolutisti joka ei oo ikinä ollut yöllä baarissa, ja mulle yöelämä on aikalailla tuntematonta, joten oli ihan mielenkiintosta nähdä videoo minkälaista se oikeesti on, edes suurin piirtein
@MegaHaiQ
@MegaHaiQ 2 года назад
Viihdyttävää katseltavaa niinkuin aina! Jatka Jakko samaan malliin!
@viljolehto7523
@viljolehto7523 2 года назад
Katsoin kahdesti, kiitos!
@jerrymainio2950
@jerrymainio2950 3 месяца назад
Kiinostava video. Terveiset Ruotsista
@kusipaaville3377
@kusipaaville3377 2 года назад
Aitoa journalismia. Hunter S. Thompson arvostaisi!
@niraneee8651
@niraneee8651 2 года назад
13:48 - 14:48 Tää oli ehkä paras kohta. Hyvä pätkä noin muutenkin kuten muutkin sun videot. Jatka samaan malliin. :)
@janis198011051
@janis198011051 9 месяцев назад
Onneks täällä maalla on hyvä asua kun korona ei ainakaan omaan elämään vaikuttanut millään lailla. Tai hyvällä jos tarkkaan miettii. Metsissä oli kaikki polut tallattu hyvin ja leveästi. Jopa polut joita ei normaalisti kukaan tamppaa talvisin oli hyvässä kunnossa.
@ImaplanetJupiteeeerr
@ImaplanetJupiteeeerr 2 года назад
Kiitos taas mahtivideosta ja tästä algolle ruokaa.
@JaakkoKesoYle
@JaakkoKesoYle 2 года назад
Kiitän
@ImaplanetJupiteeeerr
@ImaplanetJupiteeeerr 2 года назад
@@JaakkoKesoYle ^_^
@Ceciliasippola
@Ceciliasippola 2 года назад
jaakko on ehdoton lemppari ja kansallisaarre
@Xdoille1X
@Xdoille1X 2 года назад
Loistavaa materiaalia jälleen! 👍🏼 kiitos!
@Peipola73
@Peipola73 2 года назад
8:04 juuri selitti kameran asettamista näkyville jotta muut sen huomaa ja tajuaa sun aikees ja sillä sekunnilla kun tän sanot joku vemputtaa peppua kameran edessä
@ZyRaZz19
@ZyRaZz19 2 года назад
Marko oli päällikkö😂
@matiasaleksanteri
@matiasaleksanteri 2 года назад
Nonniih nyt ois sitä kontenttia
@kaapohartikainen2240
@kaapohartikainen2240 2 года назад
Olisi hienoa joku päivä juoda oluet Jaakon kanssa! Terveisiä Sveitsistä
@toomarit
@toomarit 2 года назад
Oli hyvä ja mielenkiintoinen video taas kerran!
@julleperkele
@julleperkele 2 года назад
ahah johan tyypeillä järkeilyä rokotteiden suhteen voi morjes! :D
@elkkupelkku39
@elkkupelkku39 2 года назад
Mahtava ja avartava video! Et saa näillä sun videoilla läheskään tarpeeksi arvostusta...
@tino1152
@tino1152 2 года назад
asiallinen video, kuulee näiltäkin ihmisiltä järkeviä asioita, vaikka Ihmiset olisivatkin pienessä hiprakassa.
@miskalaihanen5368
@miskalaihanen5368 2 года назад
Jes!!
@viljamihuru8959
@viljamihuru8959 2 года назад
Hei, Jaakko! Ota miestä tai naista!😂
@evs251
@evs251 2 года назад
Bile Sanna ja muut ministeriprinsessat pitää tämmöset paikat auki mutta salit menee kiinni. Hyvä homma näitä päätöksiä lisää
@MsAim0
@MsAim0 2 года назад
JEEEEE IHANA JAAKKO❤️ Paras aika päivästä: iltapalaa ja Jaakon video. Odotettu kovasti Mikä keissin viime jaksosta lähtien..!
@JaakkoKesoYle
@JaakkoKesoYle 2 года назад
Mukava kuulla! Kuulostaa lokoisalta illalta.
@marikemppainen7554
@marikemppainen7554 2 года назад
Mielenkiintoinen dokkari jaksoin jopa loppuun asti katsoo jatka samaan malliin
@harrikolehmainen8725
@harrikolehmainen8725 2 года назад
Pari kertaa ollut harkinnassa media-alaa opiskelleena, että tällainen työ olisi kyllä mielenkiintoista. Jaakko Keson videot kyllä ilmentää hyvin paljon sitä, millaista varmasti tekisin jos niihin hommiin eksyn koskaan. Aina mielenkiintoista seurattavaa ja aitoja tarinoita, kaikessa kauneudessaan ja myös rumuudessaan. Huvitti muutoin about tuossa 13.00 jälkeen kun huutelivat Kesolle siellä että "elä tapa itseäsi" ja "tämä on sentään oikeaa duunia toisin kuin se youtubettaminen" : D Voin vain kuvitella että on Jaakko Kesolla ollut pokassa pitelemistä.
@therouxarts
@therouxarts 2 года назад
Ihan helvetin hyviä videoita.
@valokuvaajalinssi1916
@valokuvaajalinssi1916 2 года назад
Kiitos taas tästä :)
@birb8655
@birb8655 2 года назад
Palkankorostus Jaakolle!
@mestarityyppi4411
@mestarityyppi4411 2 года назад
Aina innoissaan kun tulee ilmoitus että Jaakko julkaisi videon
@raezlas1665
@raezlas1665 2 года назад
Yksi kansanosa tosta puuttuu: me, joilla ei syystä tai toisesta ensimmäistäkään koronapiikkiä ole. En tiedä, antaisiko Yle tehdä aiheesta videota tämän porukan näkökulmasta ja haluaako "toinen porukka" sitä kuulla. Varmasti aika kirjava joukko erilaisia tyyppejä tähänkin sakkiin toki mahtuu erilaisine syineen.
@venla5648
@venla5648 2 года назад
mad respect!
@atte95
@atte95 2 года назад
onse marko vaa päälikkö!
@jesuii8571
@jesuii8571 2 года назад
Ai parin vuoden päästä tilanne on jo pitkälti normalisoitunut? Päinvastoin! Pelihän vain syvenee entisestään
@Ratsaaja
@Ratsaaja 2 года назад
Jaakko on varmaan ainut journalisti Ylellä josta kaikki oikeesti tykkää.👍
@JKV.
@JKV. 2 года назад
Onse alfa, ja hyvä paneee
@Bonfirex
@Bonfirex 2 года назад
Missed opportunity, thumbnailiin oisit pistäny isolla että "24H"
@panza.
@panza. 2 года назад
Jees!
@jerehyvonen150
@jerehyvonen150 Год назад
Keso voisi tehdä lisää videoita humalaisista suomalaisista. 6/4❤
@5GLarik
@5GLarik Год назад
hyvävireo!
@dr.pepper7190
@dr.pepper7190 2 года назад
Kyllä tälläset videot kelpaa myös, joissa ei ole omalla tavalla mitään suurempaa vastausta tai tarinaa Suomessa oleviin ilmiöihin.
@villevainio9554
@villevainio9554 2 года назад
Tosi hyvä video!
@upsidedownman1690
@upsidedownman1690 2 года назад
Loistava video jälleen!
@f8j3jn
@f8j3jn 2 года назад
millonkas se sigmasta ja rappioskenesta kertova jakso olis tulossa?
@tuomassa5803
@tuomassa5803 2 года назад
hyvä video tykkään sun dokumenttimaisesta kertomis tyylistä todella paljon
@Aohhmadone
@Aohhmadone 2 года назад
Loistavaa kontenttia😍😍
@symmetria350
@symmetria350 2 года назад
Murakami
@JaakkoKesoYle
@JaakkoKesoYle 2 года назад
Jep
@Nasjoo92
@Nasjoo92 2 года назад
Hyvä video! Salaryhmä kiinnostelis edelleen?
@lilturo
@lilturo 2 года назад
Vittu tuo Marko on kyllä alffa :DDDD
@TheValjus
@TheValjus 2 года назад
"Mut tää on sentään oikeeta duunia, ajattele jotain tubettajia ne jauhaa paskaa ihan sontanaan" :Dd
@manukekalainen5191
@manukekalainen5191 2 года назад
Sanon vaan et hyvä video👍
@jussi2544
@jussi2544 2 года назад
9:26 Legenda :DDDD
@korsonramsay
@korsonramsay 2 года назад
Ilmastonmuutos ja korona on vain isoja kusetuksia
@jarmopaakkonen2045
@jarmopaakkonen2045 2 года назад
Kesti lukee kelloa🤣
@ronny2151
@ronny2151 2 года назад
Hyvä video🔥🔥🔥
@mikunyoutubetili
@mikunyoutubetili 2 года назад
marko on mun sielueläin :D
@Antti4548
@Antti4548 2 года назад
Aattele jotain tubettajia. Ne jauhaa paskaa, ihan sontaa ja saa siitä rahaa. 😅
@eemilMki
@eemilMki 2 года назад
hyvä video!
@aapo616
@aapo616 2 года назад
Odotettu!
@Калинка-ъ5ъ
@Калинка-ъ5ъ 2 года назад
mihinkään ylen tuottamaan korona,ilmasto ja politiikka uutisiin ei voi luottaa piirun vertaa
@jaakkopuska1817
@jaakkopuska1817 2 года назад
"tekis mieli heittää tennispallolla" xddd
@elluu1741
@elluu1741 2 года назад
Ihana Jaakko
@ilikevideos4868
@ilikevideos4868 2 года назад
24h Karaokebaarissa haaste sais mun puolesta yleistyä koko youtuben laajuiseksi trendiksi
@sampogisu2165
@sampogisu2165 2 года назад
Jaakko on hyvä tyyppi ja mä toivon että ihmisillä olisi hänen kaltaisiaan ystäviä elämässään
@Juze81
@Juze81 2 года назад
Hitto minkä kissan löysit lähikapakasta! Onnekas paskiainen :D
@Stiginafn
@Stiginafn 2 года назад
Oli hyvä video, mutta olisi ollut kiva, kun olisi näkynyt esim. tunnin välein, paljonko kello on.
@raatokissa
@raatokissa 2 года назад
EPIC
@Markoboy99
@Markoboy99 2 года назад
Hyvä kontent,,
@matkapetealbania3159
@matkapetealbania3159 2 года назад
😎💪🏻💪🏻💪🏻😂😂😂
@MoonTVfi
@MoonTVfi 2 года назад
Ollaanhan me tehty vastaavaa, mutta monta vuotta sitten. Saatu kolmessa vuodessa yhtä paljon katsojia sille kuin sä kolmessa päivässä. Toki ehkä meidän angle oli vähän pinnallisempi. :D ru-vid.com/video/%D0%B2%D0%B8%D0%B4%D0%B5%D0%BE-Bf90DmoGFEg.html
@Antzzza
@Antzzza 2 года назад
Go Jaakko Keso!
@tuntematonkayttaja5417
@tuntematonkayttaja5417 2 года назад
Kai ymmärrät ettei mitään paluuta tuntemaamme normaaliin oo enään, ellei ihmiset yhdisty ja tee asioille jotain.
@Juze81
@Juze81 2 года назад
Heh, tais kaikki tietää kuka toi esson vetäjä oli :D äänestä kuuli heti
@mcfrap7171
@mcfrap7171 2 года назад
Tää Vesa on fiksu kaveri.
@bananaproduct6438
@bananaproduct6438 2 года назад
Pitää laittaa testiin tuo emma kikka heti aamusta :D
Далее
Helsingissä nousee ug-bileiden uusi aalto
37:04
Просмотров 165 тыс.
Onko Suomessa slummeja?
18:25
Просмотров 216 тыс.
PERFECT PITCH FILTER.. (CR7 EDITION) 🙈😅
00:21
Просмотров 3,9 млн
I made a research trip to the Chinese internet
36:34
Просмотров 97 тыс.
Löysin kodittoman naapurini jälleen - Jaakko Keso
15:05
IMMU RÖTÖSTUBE 1
39:10
Просмотров 73 тыс.
Lähdin etsimään juntti-Suomea
21:32
Просмотров 197 тыс.
Miten suomalainen ja taiwanilainen kulttuuri eroaa?
36:49
Tapasin kaupungin puhutuimman graffitimaalarin
48:00
Просмотров 246 тыс.
Meidän pitää kuunnella MKDMSK:ia ja lähiöräppiä
31:51
Empty Force kaataa ajatuksen voimalla
19:08
Просмотров 69 тыс.