Erittäin hyvin vaihe vaiheelta vaiheet selitetty. Suosittelen kaltaisilleni aloittelijoille. Minäkin innostuin kokeilemaan oluen valmistusta uutteista ja Coopersin Real ale-purkki plus Mangrove Jacksin light-mallasuutteella mentiin. 21 litraa tein 23 sijasta. Nyt on vajaa viikon olleet pullossa ja ajattelin parin viikon kohdalla ensimmäiset juoda. Tuo pullonpesulaite on kyllä ehdoton. Kaksi viikkoa annoin olla käymisastiassa ennen pullotusta. Uusia videoita odotellessa!
Mukava kuulla että sait kipinän uuteoluen tekemiseen. Nykypäivänä uutteita on todella paljon joten valinnan varaa riittää pitkäksi aikaa ja niitä voi jalostaa monella eri tavalla. Uuteoluen valmistuksen etuna on matalat kustannukset ja nopea valmistaa. Pullossa kun on lähemmäksi kuukautta niin alkaa maku olla parhaimmillaan. Seuraavaksi pussimäskätään ja se tulee ulos 3.12.2021.
Vihdoin ja viimein sain videon tehdyksi ja pussimäskäys tulee ulos 3.12.2021. Nyt vaan oluet kylmään ja nauttimaan seuraavan videon yhteydessä :) Cheers !
kyl itelle parhaiten menee amber ale ja brown ale. nykyää innostunu stouteista ihan uudella tavalla. ipa mies en ole ollenkaa vaikka yrittäny opetella juomaan niitä. just tänää pullotin mangrove jackin blueberry siiderin ja seuraavaksi listalla muntonsin nut brown ale että kerkee jouluksi tekeytyä :D
Paras löytämäni oluen valmistus opasvideo. Olen lukenut jostain että olisi hyvä "aktivoida hiiva" pienen vesi ja sokerimäärän kera ennen sen lisäystä muuhun ainekseen käymisprosessin käynnistyksen nopeuttamiseksi. Onko tämä tarpeen?
Kiitoksia kehuista 😊 voit herätellä hiivan ottamalla esim. lasiin, hiivauslämpötilassa olevaa vierrettä, jonka olet valmistanut. Lisäät lasissa olevaan esim. 2 dl vierteeseen hiivan ja peität sen kelmulla/ foliolla. Annat olla 15 - 20 min, hiivan heräämisen näkee näin helposti. Jos herännyt niin kippaat astiaan jossa vierre minkä haluat hiivata.
@@kuivattuvelli 3.12.2021 tulee pussimäskäys video ulos. Pahoittelut viivästyksestä. Tää piti tehdä jo aikaisemmin mutta muutama mutka tuli eteen. Pyritään julkaisemaan nyt jatkossa ahkerammin videoita.
Kyllä paska lentää ku tuolla kännit nykäisee 😆😁 ei vaiteskaan, hyvä video oli :) puhtaus on todellakin äärimmäisen tärkeää, minkä tahansa käymisteitse valmistettavan juoman kanssa
Yksi kysymys olisi vielä ensimmäinen olut meni pulloihin ja tein uutteesta lisäämällä vain panimosokeria. Onko käymisen jälkeen oluen maku kuinka valmista?eli olut maistui kuivalta ja ei mitenkään hyvältä. Onko siis turha odottaa että maku paranee pullossa kuukauden aikana vai heitänkö satsin menemään ja hommaan maltaat sokerien tilalle?
Vertaan tätä makua siis siihen kun toinen satsi sama määrä vettä 23 litraa ja valmisuute coopers real ale ja sekaan laitoin kilon kaljamaltaita " se halpis pussukka tokmannilta" ja n 500g panimosokeria niin jo 4 päivän käymisen jälkeen maku oli selvästi olutmaisempi ja mukavempi.
Olut maistuu kuivalta, oluesta on hiiva syönyt sokerit joista tullut alkomahoolia. Oluen maku kyllä paranee kun saa kypsyä rauhassa ja hiilihapot hyvin kehittyneet. Yleensä se paras olut on se viimeinen pullo mikä saanut kypsyä kauinten. Toki makuun vaikuttaa mitä uutetta käytetty ja sen makumaailma, humalat/katkerot/maltaat.
Piti tulla kuittaamaan sen verran että jo 2 viikkoa on tehnyt ihmeitä maulle. Testasin yhden pullon tänään ja hyvät hapot , ei liikaa painetta. Vaahto olematon mutta kuplaa löytyy. Maku hemmetisti parempi jo nyt. En malta odottaa miltä tuo maistuu 2 seuraavan viikon jälkeen saati parin kuukauden jos jaksaa vain odottaa =D Laagerointi tapahtuu kerrrostalon , vanhan aikaisessa kylmäkaapissa joka on siis ulkoseinän vieressä ja tarkoituksella matalalämpöinen. Noin 16 astetta.
Joo se on kyllä totta. Monesti lisähumalointi esim. kuivahumalointina (aromit) tahtoo unohtua pois. Uutteet on monipuolisia ja niistä voi keksiä kaikkea kivaa. Etuna ettei aikaa mene lähellekään sitä aikaa mitä mäskäyksessä.
Tässä hieman nyt hämärtää tuota valmispaketin helppoutta se että lisäsit kuitenkin lisää sokeria / mallasuutetta ? Oliko ohjeessa että näin voi tehdä vai menitkö kokemuksen perusteella että hiiva jaksaa tuon määrän sokeria polttaa alkoholiksi. Vai jäikö lopputulos todella makeaksi ?
Vertaan tätä nyt siihen että hommasin ekat tuotteet ja tulevat postissa. Muntons Continental Lager 1.8kg Humaloitu mallasuute paketti. Tässä tuotetiedoissa on että OG 1040° - 1044° oilisi noilla rajoilla eli sama kuin sulla 2 mallasuutteella ? Vai onkohan tuossa tulevassa paketissa että jos haluaa niin lisää sokeria saadaksesi voimaakkaampi maku " jolloin itsekkin suosisin käyttämään mallasuutetta ilmanhumalaa " koska siitä saisi paremmin makua.
@@SuperNaturaali moi, joo piti itsekin katsoa tuo kohta uudelleen mitä silloin tullut höpöteltyä 😁 Tsemppiä oluen tekoon ja ilman muuta jos jokin askarruttaa niin kysymyksiä vaan. Uutteet on kätevä tapa aloittaa ja moni kyllä niistä tekee jatkuvasti. Uutteiden määrä on valtava ja todella hyvänlaatuisia uutteita löytyy joten aina ei tarvitse edes aloittaa mäskäystä.
@@mallasmakke Kiitos vastauksesta, toisesta videostasi löysin tuon mahtavan sovelluksen Brewmate joka aukaisi vielä enemmän tätä mallas / sokeri / hunaja ihmettelyäni. Eli sokerinlähteenä voi ja kannattaakin olla juuri eri maltaita niin maku profiili on parempi.
@@SuperNaturaali kyllä siitä oluesta tulee monipuolisempi makuprofiililtaan. Sitt humalointi kohdilleen niin saa oikeat katkerot ja aromit. Jotkin reseptit toimii hyvin kun taas toiset haluaa unohtaa 😀 mutt reseptiikan suunnitteleminen ja hiominen on kyllä lajin suola. Itse pyrin tekemään oluita mitä ei juurikaan kaupoista löydy.