Pasi Turunen käsittelee katselijoiden kommentteja ensimmäiseen viikon kysymykseen. Videon lopussa uusi viikon kysymys: Mitä tehdä käytetyille Raamatuille ja kuinkka hankkiutua niistä eroon kunnioittavasti?
Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka antaisivat mitä vain jos saisivat, edes nähdä tai koskettaa Jumalan sanaa, Raamattua. Muslimit surmaavat ihmisiä, jotka koraania edes vähänkin käsittelevät epäkunnioittavasti tai häpäisevät.. ymmärrämme, kuitenkin, että todellinen pyhä elävä kirja on Raamattu ja sitä tulee myös käsitellä sellaisena. Mielestäni sitä tutkiessa, voin sitä viivailla ja kirjoittaa sen lehtiin huomioita mitä se minulle puhuu. Mielestäni en voisi kuitenkaan koskaan heittää Jumalan sanaa roskiin, vaikka se olisikin luetun ja käytetyn näköinen ja kuntoinen. Jotenkin se sotii sisintä vastaan, se olisi, kuin hylkäisin rakkaan läheisen ystävän
Antaisin Raamattuni sellaiselle lähimmäiselle,joka tutkii Raamattua ja arvostaa sitäRaamatunkäännöstä. Itse sain kerran sellaisen ja se on kuin taivaan lahja. Sortavalan käännös. Raili
Eläinten pelastuksesta voisi ajatella myös niin kun Raamattu sanoo että Jumala oli Kristuksessa ja sovitti MAAILMAN itsensä kanssa, ja että KAIKKI on luotu Hänen (Kristuksen) kautta niin silloin Hänen kauttaan myös eläimet on sovitettu.Ei minusta sitä tarvitse erikseen mainita. Koko maailma syntyi Kristuksessa ja sovitetaan Kristuksessa. Koko maailma oli ristillä Kristuksessa, Isän ja Pyhän Hengen kanssa. Me ihmiset lankesimme syntiin ja jokainen meistä on langennut samalla lailla kuin Aatami. Siksi meidän pitää myös ottaa pelastus vastaan. Näin ajattelisin, lohdullisesti koiran omistajana😊❤
En heitä yhtään raamattua roskiin vaikka olis kuinka repaleinen naapurikin olis heittänyt vanhan raamatun roskiin otin sen itselleni talteen en kyllä uskLtaisi raamattua roskiin laittaa.
Mä kysyn myös kysymyksen. Jos jumala loi Aatamin maan tomusta, Eevan Aatamin kylkiluusta ja jeesuksen neitsyestä...lisäksi Aatamille ja Eevalla syntyi kaksi poikaa, miten he jatkoivat sukua?
ideoita raamatun jatkokäytölle on paljonkin, roskiin sitä ei kannata heittää silloinkaan kun kannet lähtee, itselläni on minikokoinen taskuraamattu (33/38) josta alkoi kannet irtoilemaan, otin kannet pois ja otin vähän pahvia ja ilmastointi teippiä, hetken kuluttua sain tehtyä ns mc gyver ihmemiehen raamatun ;) ja se on sen näköinen ettei sitä heti uskoisi raamatuksi ilman avaamista. Raamatun tuunaus on kivaa ja sille saa kivaa ilmettä, myös bible journaling (eli koristellaan raamattua kauniilla kuvilla ja raamatunjakeilla ym) on jonkin verran suosittua, huono kuntoisempikin raamattu kelpaa siihen käyttöön vallan hyvin. Raamatun hinta on myös vieläkin aika kohtuuttoman kallis esimerkiksi opiskelijoille jos ei ole saanut raamattua rippikoulusta. Jos itse olet luopumassa esim pienestä 33/38 raamatusta niin ota yhteyttä, täällä se saa uuden ilmeen ja elämän :)
No ei ainakaan viedä antikvariaattiin josta leviää ehkä rienaaviin käsiin.Toisaalta rienaajakin on sitten löytänyt sanan.Siunausta hänelle siinä tapauksessa.Olisikohan pastorille lisä materiaaliksi seurakuntatyöhön.Uusi aloittava Raamatun lukija voi helpostikin aittaa Raamatun lukemisen siihen tehtyjen merkintöjen pohjalta.Minnekkähän….
Ainoa Raamattu, minkä olen koskaan heittänyt pois oli Amplified New Testament. Se lensi roskakoriin heti, kun ymmärsin kuinka epäluotettava käännös se on. Luen molempia 38/92 -käännöksiä suomeksi. Englanniksi NIV, NKJV John MacArthur study Bible, sekä netistä raamattu.uskonkirjat ja blueletterbible, mistä löytyy kaikki varteenotettavat englanninkieliset versiot (KJV, ESV, jne). Näitä tutkistelen päivittäin.
Me hankimme kaikille 9 lapsillemme Bibliat joka on myöskin meillä itsellämme. Muistan kun äitini kertoi että häntä kirjoitettiin hankkimaan Biblia ennen kuin tulee se aika että aletaan tekemään uusia Raamatun suomennuksia
Vanha Raamattu jota ei enää käytä, voi antaa ilmanteeksi jollekin tai viedä kirpparille. Yksi ajatus lahjoittaa jollekin esim. Teetuvalle tms porukalle jolla ei hirveästi budjettia ole. Olen kyllä heittänyt risaisen Raamatun josta on puuttunut sivuja😉
Minusta se on vaan paperia ja mustetta, se ei ole sillai pyhä kuin koraani muslimeille ymärtääkseni, että kun se rispaantuu ja sivut oikein enää pysy niin se sitten palvellut sen osuutensa ja aika hommata uusi. Koirista, no itsellä kolmas saksanpaimenkoira ja yksi puoliseropi mikä tuli ns. ongelmakoira statuksella minulle ja ensimmäinen tosiaan tuli 15v. ja oli vanhemmilta luottoa ja hetihän sen ajan tapojen mukaan kentälle sen kanssa mentiin. En osaa sanoa pääsekö ne taivaaseen, mutta sellainen tuli jo ensimmäisen kanssa mieleen että meidän skovien pitäisi olla yhtävilpittömiä jne. kuin koira parhaimilaan on ja koin että sen Jumala junailut mun elämään ymmärtääkseni kuinka vilpitön koira voi olla ja kuinka halukas tekemään/ppalvelemaan siinä kun erilajeja noiden kanssa treenannut, että sitä ei tarvi´tse motivoida, siis puhutaan saksanpaimenkoirista lähinnä kun ne parhaiten tunnen, kun niillä on sisään rakennettuna se vietti tehdä juuri sitä mitä niille opetetaan ja se näkee silmistä ja siinä innokuudessa. Saatko yhtään kiinni tuosta että esimerkkinä itselle että miten kuuliainen minun pitäisi olla Jumalaa kohtaan ja ihmisenä en siinä ole päässyt lähellekkään, mutta jotenkin kokenut että siinä näytetty esimerkkiä miten pitäisi olla. Uniinhan noi koirat tulee ja niistä on jotenkin levolinen olo aina herätä. Tuon nykyisen käyttis sakun kanssa vielä niin ettei se pelkästään tuo ilo minulle vaan kun se on ns. hymylevä koira niin kyllä siitä on ihan jaettua iloa. Sen verran vielä pitää lisätä, että joo ollut monella kentällä jne. mutta se kun noissa piireissä jaetaan tietoa jne. muttta kuitenkin se menee minusta niinpäin että enemmän ne minua ovat kouluttaneet ja kasvattaneet.
Raamattu on Jumalan sana, kyllä. Se on myöskin vain paperia. Ajatellaan asia niin, että mitäpä jos Jumalan tahto olisi että emme koskaan heittäisi loppuun kuluneita ja rikkinäisiäkin Raamattuja pois? Vähän voisi tulla säilytysongelmia? Minä aion heittää Raamattuni jäteastiaan kun sen aika on, en näe miten tämä toiminto tekisi siitä yhtään vähempää Jumalan sanaa. Jumalan sana mittaamattoman kallis, paperi ei.