Aika pienellä määrällä pärjäs, Ois nyt pari koppaa ostanut samalla, ku kauppaan oli näköjään matkaakin. Eipäs tarvinnut kaupan mummo palella ku oli kaakeliuuni seläntakana.
Mielenkiintonen video 🤘 Työksi voisin suositella lehden jakoa esim viikonloppuna. Tehdään öisin ja on paljon ajoa sillä ajokokemusta siinä vaaditaan ja sitä sinulta löytyy. Tehnyt sitä myös itse. Ei paskempi duuni lisärahotuksen tarpeeseen.
En hämmästyis jos se puhelinnumerosarja olis tarkotuksella ollut sellainen että se mykistää puhelimet. Pasin kuuluis päinvastoin saada tunnustus "vian" löytämisestä. :D. Vaikee kuvitella että se puhelinnumero olis viranomaisia varten ollut niin se on voinut olla siellä odottamassa esim. sodan syttymistä. Perinteitä kunnioittaen syytän tästäkin natseja :D Aina jos on jotainn hämärää niin niitä epäilen ensimmäiseksi.
Ei kannata mitään omistaa eikä tehdä mitään työtä ku on kussu omaan pesään niin paljon ettei enää mikään kannata! Kaikki viedään mikä omalle nimelle menee ! On se kivaa ku ihminen pilaa jo elämänsä ensimetreillä niin ettei mitään kannata enää rehellisesti yrittää vaan kaikki on hoidettava jonkun muun nimissä!
Ei jäänyt Pasilla vaan ensimetreille vaan puuhastelua jatkettiin kyllä ihan loppumetreillekkin. Johonkin täällä pitää raja vetää jos ei kolmestakymmenestä kerrasta usko ja kaikesta ei ole jäänyt edes kiinni. Nyt sitten retostelee niilläkin tekosilla ja kehuskelee rehellisyydellä.
+Darth Invader Miitä kovaa on tehdä rikos, ruikuttaa siitä loppu elämä, olla maksamatta penniäkään aiheuttamistaan tuhoista, piereskellä onnellisena koko loppuelämä muiden veronmaksajien rahoilla jne. jne.
Käytöksesi on ristiriitaista, kun ihailemasi henkilö ruikuttaa valittaa ja onnellisena kuitenkin piereskelee *MUIDEN VERONMAKSAJIEN* rahoilla. xD Mäkin oon ihan onnellinen, kiitti rahoista jos teet duunii. Jos saat alle 5000€ kuussa, niin lakkaa hengittämästä loppu elämäsi ajaksi. En saa tarreeksi tuloja alle 5000€ kuussa tienaavien roskaläjien vapaaehtoisuuteen perustuvasta työtätekemättömien ihmisten tukemisesta. Oi kiitos. Olette te ihania ihmisiä, kun vapaaehtoisesti haluatte jakaa rahaa meille elämäntapataiteilijoille ja kaikille muillekin rikollisille ja ihme ituhippivegaaneillekin. Ootte ihania ♥ Oikeesti! Hehe. :)
@@twova Jos tiedät jotai hyvii videoita nii vinkkaa mulle jos viitit. Ite katselen sillon tällön noita Ali Leiniön erävideoita sekä tällä hetkellä vähän kalavideoita jos haluun ideoita kalastukseen. Joskus seittämän vuotta sitten tein cs:sourceen karttoja ja kattelin erilaisii oppaita tosi paljon. Dokumentoin tänne myös jotain mut poistin ne tilaa viemästä.