Тёмный

Rajantakaiset kylämme, Kirvu 

Ensio Kettunen
Подписаться 7 тыс.
Просмотров 8 тыс.
50% 1

Kirvun kunta oli yksi rajan taakse jääneen Suomen Karjalan kuntia. Sen naapurikuntina olivat ennen talvisotaa Kaukola, Räisälä, Vuoksenranta, Antrea, Jääski, Rautjärvi ja Hiitola. Kirvun kunta perustettiin vuonna 1871. Kirvun nimen alkuperästä on monta selitystä. On sanottu Kirvu nimen tulleen lehtitäinä tunnetusta Kirvasta aina kirvota verbiin saakka.
Kirvussa oli yli 40 kylää, joista suurimpia kyliä Kirvun kirkonkylän lisäksi olivat Hauhiala, Inkilä, Ihaksela, Keskiselkä, Lietlahti, Maamäki, Matikkala, Mertjärvi, Montola, Riikola, Sairala, Tietävälä, Vehkala ja Virola. Kirvun pinta-ala oli 650 km2 ja sen asukasluku kesällä 1939 oli noin 8 720 asukasta, eniten asukkaita oli vuonna 1920, yli 10 000 asukasta.
Kirvulaisista suurin osa sai toimeentulonsa maa- ja metsätaloudesta, mutta myös kauppa ja pienteollisuus työllistivät kirvulaisia. Maanviljelystilat olivat pääasiassa pientiloja, mutta kunnassa oli muutamia suurtilallisia. Mainitsen nimellä kaksi suurimmista tiloista, ne olivat Inkilän hovi Inkilässä ja Sairalassa ollut Niemelän tila. Kirvussa oli vuonna 1939 viljeltyä peltoa yhteensä yli 7 000 ha. Kirvussa oli ennen talvisotaa toiminnassa yli 40 sahaa ja myllyä. Lisäksi Kirvun eri kylissä valmistettiin huopatuotteita 4-5 huopatehtaassa, joissa tuotettiin laadukkaita huopikkaita ja muita villasta valmistettuja käyttöesineitä. Kirvun kunnassa oli ennen talvisotaa 17 koulupiiriä ja niiden kylien kansakouluista muutamia on vielä asuinkäytössä. Videossa käyttämäni mustavalkoiset valokuvat olen muuttanut värikuviksi kuvankäsittelyohjelmilla.
#Kirvu
#Kaukola
#Räisälä
#Vuoksenranta
#Antrea
#Jääski
#Rautjärvi
#Hiitola
#ilomantsi
#Sairala
#Luonnonparantola
#Kansanopisto
#Huopatehdas
#Mylly
#Sahalaitos
#karjala
#Luovutettukarjala
#Rajakarjala
#Eteläkarjala

Опубликовано:

 

2 окт 2024

Поделиться:

Ссылка:

Скачать:

Готовим ссылку...

Добавить в:

Мой плейлист
Посмотреть позже
Комментарии : 5   
@dornier2643
@dornier2643 Год назад
Isoisoäidin toinen mies oli tuolta kotoisin. Kiitos tästä upeasta videosta!
@pekkavirolainen1153
@pekkavirolainen1153 Год назад
Kirvun Inkilässä ei ollut kartanoa. Videon kuvassa näkyvä kartano, Inkilän kartano/ Inkilänhovi sijaitsee Juvalla, ja oli jossain vaiheessa päämajan käytössä. Oopperalaulaja Martti Talvela on omistanut kys. tilan 1980-luvulla, myös asuen siellä. Inkilässä toimi Jaakko Puumalan huopatehdas, ei Kirvun vastaava. Tykkäsin kovasti, mutta pari kohtaa oli pakko oikaista! Isävainaa oli Inkilän poikia, itsekin tullut kuudesti käytyä. Rajapyykit etsitty maastosta ynnä muuta mukavaa. Parempia aikoja odotellessa kiva katsella näitä, ehkäpä joskus jopa paikan päällä!
@julia4606
@julia4606 Год назад
Isoisoisä tuli evakkona Kirvusta perheineen.
@puuhapete6425
@puuhapete6425 Год назад
Samoin isoäitini, haikaillen muisteli kotimaita loppuun asti
@timohatakka7182
@timohatakka7182 10 месяцев назад
Kiitos videosta. Isäni oli syntynyt Kirvun Vallittulassa. Onneksi pääsimme käymään siellä ja muuallakin Karjalan alueella muutama vuosi sitten.
Далее
Rajantakaiset kylämme, Hiitola
12:12
Просмотров 11 тыс.
Rajantakaiset kylämme, Terijoki
15:16
Просмотров 16 тыс.
Провал со стеклянным хлебом…
00:41
Учёные из Тринидад и Тобаго
00:23
Как снимали мой клип POLI - Котик
00:37
Iran launches wave of missiles at Israel
00:43
Просмотров 820 тыс.
Pinna kiristyy Pohjanmaalla | Karpolla on asiaa
19:36
Antrea pitäjäesittely
36:28
Просмотров 2,8 тыс.
Syväri 2003
1:42:25
Просмотров 14 тыс.
The most isolated mountain village in the Carpathians.
11:37
Valokuvaajana Kirvussa
8:42
Просмотров 2,1 тыс.
Rajantakaiset kylämme, Rautu
12:29
Просмотров 7 тыс.
Rajantakaiset kylämme, Värtsilä
15:17
Просмотров 17 тыс.
Rajantakaiset kylämme, Sakkola
11:30
Просмотров 10 тыс.
Провал со стеклянным хлебом…
00:41