Тёмный

Rajantakaiset kylämme, Vahviala 

Ensio Kettunen
Подписаться 8 тыс.
Просмотров 4,2 тыс.
50% 1

Vahvialan kunta sijaitsi Viipurin ja Vainikkalan välisen rautatien länsipuolella. Sen naapurikuntia olivat ennen talvisotaa Ylämaa, Lappee, Nuijamaa, Viipurin maalaiskunta, Viipuri ja Säkkijärvi. Vahviala kuului 1300-luvulta lähtien Viipurin seurakuntaan, josta Säkkijärvi erosi vuonna 1572, Koivisto vuonna 1575, Johannes vuonna 1859, Nuijamaa vuonna 1906 ja Vahviala vuonna 1919. Viipurista erotettiin Vahvialan kuntaan 11 kylää, ne olivat Hanhijoki, Houni, Hovinmaa, Järvenpää, Kintere, Louko, Löytömäki, Nurmi, Rakkolanjoki, Tervajärvi, Tervajoki, Vahviala ja Vanhakylä, Säkkijärvestä erotettiin Häsälän ja Rakkolan kylät ja viimeisenä Lappeesta Hiivaniemen kylä.
Vahvialan kunnan pinta-ala oli Siúomen aikaan 287 km2 ja asukkaita kunnassa oli tammikuussa 1938 yhteensä 5 963 henkeä. Vahviala jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliitolle vuosina 1940 ja 1944, tuolloin kunnasta jäi Suomen puolelle 10 % pinta-alasta, ne liitettiin sotien jälkeen Ylämaahan ja Lappeeseen.
Vahvialan nimen taustalla on Vahviala niminen kylä, Vahvialanmäki ja samanniminen maatila. Viipurissa oli myös paikka nimellä Vahvaniemi. Vahviala niminen kylä löytyy jo vuoden 1544 asiakirjoissa ja nimen pohjana lienevät Vahvialassa käytetyt sukunimet Vahvanen ja Vahvelainen.
Vahvialan kirkonkylä perustettiin vuosien 1919 ja 1921 välisenä aikana, jolloin Vahvialasta tuli itsenäinen kunta. Vahvialan läpi rakennettiin 1800-luvun lopussa Helsinki - Viipuri rautatie. Vahvialan kunnan alueella rautatieasemia oli Nurmin ja Hovinmaa, sekä seisakit Loukon, Hounin ja Hämeen pysäkit.
Vahvialan pääelinkeinona oli vielä 1800-luvun lopussa maa- ja metsätalous. Peltoa oli kunnan alueella kesällä 1938 yhteensä 4 770 ha. Suurimpia tiloja olivat Lahjoitusmaahovit, niitä oli mm. Nurmin, Tervajoen ja Hovinmaan kylissä. Hovinmaan kartanon pinta-ala oli 490 ha, Rakkolanjoen kartanolla 390 ha ja Tervajoen kartanon pinta-ala oli 539 ha. Possenlinnan kartanon 1 064 ha maa-alue jaettiin 1900-luvun alussa asutustilallisille. Videossa olevat valokuvat olen muuttanut värikuviksi kuvankäsittelyohjelmilla.
#Vahviala
#viipuri
#Säkkijärvi
#Vainikkala
#joutseno
#Viipurinlahti
#virolahti
#lappeenranta
#Ylämaa
#Eteläkarjala
#Karjalankannas
#Karjala
#Nokia
#nurmi
#Hovinmaa
#Talvisota
#Jatkosota
#Välirauha
#Erikoisoperaatio
#ilomantsi
#

Опубликовано:

 

3 окт 2024

Поделиться:

Ссылка:

Скачать:

Готовим ссылку...

Добавить в:

Мой плейлист
Посмотреть позже
Комментарии : 1   
@vuokkovaaranmaa959
@vuokkovaaranmaa959 Год назад
Olin lähärös kaupasta, ku tästä tuli ilimootus, mukava kattella näitä
Далее
Rajantakaiset kylämme, Rautu
12:29
Просмотров 7 тыс.
Rajantakaiset kylämme, Muolaa
13:54
Просмотров 11 тыс.
Women’s Free Kicks + Men’s 😳🚀
00:20
Просмотров 1,2 млн
#kikakim
00:10
Просмотров 14 млн
Kovinta Karpoa 80-luvulta | Karpolla on asiaa
23:49
Просмотров 165 тыс.
Nikke Pärmin vankipataljoona
19:40
Просмотров 34 тыс.
Tulppion koukkaus
25:42
Просмотров 856
Rajantakaiset kylämme, Kuolemajärvi
10:56
Просмотров 9 тыс.
M/S Estonia - Taistelu elämästä
20:39
Просмотров 93 тыс.
Viipuri: Kaunis Monrepos
19:06
Просмотров 4 тыс.
Salamahyökkäys Kannakselle
17:35
Просмотров 11 тыс.
Pinna kiristyy Pohjanmaalla | Karpolla on asiaa
19:36