Puoluejohto kiersi tällä kertaa Varsinais-Suomea. Meidän ongelmamme eivät ole Afganistanissa, Afrikan mantereella, turvapaikanhaussa. Suomen ongelma on, että suomalaiset eivät tule ensin, kun suomalaisten maksamia verorahoja jaetaan.
@@patriot52realfinn22 PS:än piti olla nimensä mukaisesti perus suomalaisten puolta, ja perus suomalaiset ei halua mitään nazzipassia, jos olisit yhtään seurannut esim Australian tilannetta, tietäisit miten pieleen asiat voi mennä kun annetaan liikaa valtaa kaikkien passien ja rajoituksien muodossa 40- luku ja leirit tulossa takaisin. Tänään voi sanoa mitä väliä, sitten kun tulee päivä kun sillä olisi väliä, on liian myöhäistä taistella vastaan.
@@petertraveller6421 He eivä ole tietääkseni hallituksessa, eivät he saa yksin enemmistöä, kun ei kokoomus tule mukaan niinkuin tähän maahan muutto ongelmaan ja rahojen työntämiseen Italiaan esimerkiksi josta he tekivät väli kysymyksen.
Ninpä! Mielummin valtion pitäisi kannustaa ja motivoida suomalaisia tekemään enemmän suomalaisia, sen sijaan, että ikääntyvän väestön ongelma korjattais jollai todella seko tavalla että tuotais pakolaisia muualta.. ihan idioottimaista.
suomalaiset kärsivät hyvän ihmisen syndroomasta joka on yhtäältä myös tekopyhyyttäkin koska se kasautuu kansan sisälle vihaksi. Vihalla on pitkällä aikavälillä taipumus muuttua väkivallaksi kasautuessaan, mutta he jotka luovat sen ovat syyttömiä ja vapautettuja (hyvä ihminen tragedia), heidän roolinsa pitäisi aina muistaa väkivallan tien luomisessa.
Kotouttaminen Suomeen on vaikeaa, hidasta ja kallista, ellei mahdotonta, ja siitä aiheutuu paljon haittaa ja suurta kärsimystä suomalaisille. Kotiutuminen takaisin omaan kulttuuriin on helppoa, nopeaa ja halpaa, eikä siitä aiheudu mitään haittoja suomalaisille. .... Mitäköhän kannattaisi tehdä? 🤔🇫🇮
Ihmisen osuus hiilidipäästöistä on alle 5%, luonnon osuuden ollessa loput 95%, eikä hiilidioksidi ole ilmastonmuutoksen pääsyy. ... Mitä hallitus siis aikoo tehdä auringolle, tulivuorille, merivirroille, leväkasveille ja muille ilmastonmuutoksen päätekijöille? 😵💫🇫🇮
TT:llä terävä kommentti 👍hyvin harva tuo tuota näkökulmaa esille luonnon tilan itse tuottamista vaikutuksista suoraan ilmaston itsensä tuottamista vaikutuksista mittaustuloksiin
Miksi Suomen EU-rahatkin kohdistetaan ilmastotoimiin, joilla ei voida saavuttaa mitään - jos ilmastosta puhutaan? Toki rahalla saadaan aikaan toimintaa missä tahansa, mihin rahaa laitetaan. ... 🤑🇫🇮
On tärkeää katsoa oikea äänestysnumero. Älkää äänestäkö SDP:tä, joka lupaa tyhjiä. Kyllä se on nähty mihin vihervasemmisto pystyy, sananvapauden karsintaan ja tukien pienentämiseen.
Ei edes Purra, eikä Perussuomalaiset kykene koskaan saamaan julkishallintoa kuntoon. Poliitikot elävät julkishallinnon luottamustoimissa päättäjinä kuplassaan, eivät tiedä miten oikeasti pitäisi korjata, se vaatii julkishallinnon tuntemusta sisältä päin. Samat levyt pyörivät politiikassa vuodesta toiseen jatkossakin.
Poliitikkojen pitäisi olla asiantuntijoita ja ministerien oman ministeriönsä edustaman alan huippuasiantuntijoita! Ei enää kokemattomia, ymmärtämättömiä ja epäisänmaallisia eduskuntaan!
Hei, anteeksi tämä tapa ottaa sinuun yhteyttä, sanoin itselleni, että sinä olet se henkilö, jota tarvitsen tällä hetkellä. Lyhyesti sanottuna, nimeni on suomalainen ANNIKA JARVINEN ja asun Ranskassa. Kärsin vakavasta sairaudesta, joka tuomitsee minut varmasti kuolemaan, se on kurkkusyöpä, joka minun piti työskennellä erittäin kurinalaisessa yrityksessä kykyjemme mukaan. Minulla on tilillä 987 300 euroa, terveyteni vuoksi olen lahjoittanut orpokodille, kirkkoille ja se on vain 495 900 euroa, jonka haluaisin lahjoittaa luotetulle henkilölle ja rehellisesti, jotta hän käyttää sitä hyväksi. Omistan 4 rakennusta, 3 autoa ja punaisen öljyn maahantuontiyrityksen Ranskassa, menetin mieheni 4 vuotta sitten, mikä vaikutti minuun paljon, enkä voinut mennä uudelleen naimisiin ennen tätä päivää, meillä ei ollut lapsia. Haluaisin lahjoittaa tämän summan ennen kuolemaani, jotta päiväni laskettaisiin tämän sairauden puutteen vuoksi, johon minulla ei ollut parannuskeinoa kuin rauhoittava aine Ranskassa. En halua tietää, voitko hyötyä tästä lahjoituksesta. Tässä on osoitteeni lisätietoja varten. Sähköposti: Annaelgomez321@gmail.com Kiitos ilmeisesti
Hieno motto tuo "suomalaiset ensin", mutta ikävä kyllä näihin "suomalaisiin" lasketaan nykyään moni maahanmuuttajakin... (Ne jotka ovat saaneet kansalaisuuden, se kun on tällä erää liian helppo saada.)
Mikseivät ihmiset halua hoitajiksi? Mikseivät opettajiksi? Mikseivät bussi- ja taksikuskeiksi? Miksi rakentajamme ovat työttömiä?... Sekään ei tietenkään johdu mistään. 🤬🇫🇮
Oliskohan osa isännistä oppineet isiensä keihäsmatkoista aikoinaan seuranneista perheilleen ja tilojen hoito-ongelmiin liittyneistä syy-seurauksista jotakin? Niiden isäntien ratkaisukeskeisiä valintoja eivät maamme lapset ja nuoret esimerkeikseen enää toistamiseen tarvitse millekkään äänestysteltoille...mutta onneksi on ollut myös isäntiä ja on tänäpäivänäkin, joita eivät lihalliset himot vedä joka paikkaan perheittensä kustannuksella... isänmaa ja perhe 🏡🇫🇮 osalla myös usko✝️
Perustuslakivaliokunnassa ei ole tarkoituskaan esittää poliittisia kantojaan. Niiden aika on itse eduskunnan täysistunnon äänestyksessä jota ei ole vielä aiheesta pidetty.
@@jolipolijj Perustuslakivaliokunnan tarkotus on että hulluja ideoita ei päästetä läpi ja sielä istuu politiikkoja. Toi perseestä revitty nazipassi on ristiriidassa perustuslain kans, nii Ps olis pitäny torpata se.
Lasten puhehäiriöihin liittyy asioita, joiden juurisyyt tulisi selvittää ja tuoda esille laajempana osana syy-seurauksia...samoin koko terapia takuu jota nostatetaan ratkaisuna yhteiskuntamme hyvinvoinnille....miksi tämä kansa ei herää näkemään ongelmien juurisyitä? Ihmiskäsitys on yksi selkeimmistä syistä joita tämän kansakuntamme osalle on tullut enenevämmin...ahneus, kohtuuttomuus, luonnottomuudet jotka ovat julkishallinnon sisään siirtyneinä arvoina tulleet "hyvän nimissä" ohjeistuksiksi, joita ei haluta nähdä lasten ja nuorten,sekä perheiden huonovointisuuden taustalla monin eri tavoin vaikuttavina tekijöinä...ketkä terapioita kulloinkin antavat ? Ei tarvitse olla asioita arvioidessa skitsoileva" mutta ei myöskään "puusilmä"... tämä kansa niittää nyt niinkuin on kylvänytkin...
Korulauseita, tietysti verokorotukset ym asiaa. Ei uskalla persut puhua oikeista ongelmista. Jotka ovat tämän hetkisiä. Piiri pyörii ja onkohan persuilla seuraava vuoro hallituksessa. Sama rinki pyörii, kukin vuorollaan
Mitäs se tarkoittaa, kun osa Perussuomalaisista kannattaa koronapassia? Siitä vaietaan tarkoituksella, lukuunottamatta Taviota . Tavio kertoo oikein siitä mihin se vaikuttaa. Kaikki ne Perussuomalaiset jotka kannattavat koronapassia joutavat pois riveistä. Heillä ei ole mitään tulevaisuutta.
Mistä sinä oot semmosta saanu päähäsi? Tavio on muutenkin eduskuntaryhmän puheenjohtaja hän on twiitannut näin syyskuun 21pv: Perussuomalaisten kanta on kielteinen maan sisäisen syrjimisen sallimiseen rokoteterveystietojen perusteella. Koronapassi-lakia ei tule hyväksyä eduskunnassa. Tämä on omasta mielestä aika helppo ymmärtää.
Kateelliset voivat puhua ihan mitä vaan ilman tuomiota (se on sananvapaus😉), vaikka esim. itse pidän useista KANSANedustajista (Purra, Tynkkynen, Tavio), koska he ovat monien suomalaisten ääni. Se on yksinkertainen fakta, jota tulisi vain hyväksyä!
Oppositio on yleensä ryhmä joka on kansan valitsemaa poliittista ryhmittymää vastaan. Valeoppositio tarkoittaa oikeasti sitä että kansa on suurimmilta osin heidän puolella mutta heidät on fasistisesti saatu näyttämään oppositiolta.